Anzion mukaan
Anzion mukaan

Kuukausi: syyskuu 2017

”Katson Pikku kakkosen ja Emmerdalen. Muu on paskaa” -Pertti Kurikka

Minulle tarjoutui mahdollisuus nähdä 13.10. ensi-iltaan tuleva Tokasikajuttu-elokuva ennakkoon. Sain sekä itkeä että nauraa. Jälkimmäistä en vähiten ennen näytöstä valkokankaalla komeilleelle Pertti Kurikan sitaatille, jonka nostin blogini otsikoksi. Tokasikajuttu kertoo Pertti Kurikan Nimipäivät -punkbändin viimeisistä…

  • 0

Ravintolan tarjoilijatar sai vipinää hormonitoimintaani

Tunsin itseni puolikuntoiseksi. Orastava syysflunssa esti osallistumiseni työkavereiden kanssa odotetulle purjehdukselle. Vaimo lähti futismimmien kanssa mökille kautta päättelemään. Ja tyttäret olivat omillaan teillään, missä sitten olivatkin. Perjantai-ilta yksin. Pitkästä aikaa outoa. Potilaana hain lohtua lähiravintolasta,…

  • 1

Alkavalla viikolla moni johtaja tekee taas paskoja päätöksiä

Johtajan vastuulla on ohjata organisaatiota. Onnistuakseen ohjaamisessa johtaja tekee sekä firman että sen työntekijöiden kannalta hyvinkin kauaskantoisia päätöksiä. Ikävä kyllä huomattava osa päätöksistä osoittautuu sittemmin vääriksi. Kuten tunnettua, huonoilla päätöksillä on taipumus osoittautua kohtalokkaiksi. Ja…

  • 0