Näitä uutisia Suomi ahmii: raiskattu lehmä, 5G-salaliitto, pääministerin huivi ja päivän viisaus

Näinä aikoina meillä suomalaisilla on enemmän aikaa viettää median parissa kuin ehkäpä koskaan aikaisemmin.

Mediatoimisto OMD Finland Oy kertoo, että esimerkiksi uutismedioiden kulutus on nyt huipussaan. Jotkut mediat ovat raportoineet peräti +200 prosentin kävijämäärämuutoksia. Sanoma kertoo HS.fi– ja IS.fi-kävijämäärissä olleen kasvua keskimäärin 71 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Mutta millaisia uutisia suomalaiset lukevat?

Kun etätöitä tehdessä hairahtuu klikkaamaan medioitten vietteleviä notifikaatioita, niin kas; tulee jättäneeksi jälkensä medioiden ”Luetuimmat”-seurantaan.

Päätin piipahtaa muutamien maamme suosituimpien medioiden sivuilla stalkkaamassa, mitä juttuja niiden lukijat juuri nyt suurimmalla intohimolla ahmivat.

Tässä joitain poimintoja

Urheilun saralla ei nyttemmin tapahdu juurikaan raportoitavaa. Mutta urheilua löyhästi viistäen jotakin uutisoitavan arvoista saattaa kuitenkin ilmaantua, kun sitä jaksaa uutterasti saalistaa.

Iltalehden urheilutoimitus bongasi surullisen tapahtuman Kolumbiasta. Sikäläisen jalkapalloilijan Miguel Borjan lehmä joutui paitsi kiimaisten myös kaikesta päätellen totaalisen sekopäisten hunsvottien kaltoin kohtelemaksi.

Niinpä Iltalehden juttu otsikolla: Jalkapalloilijan lehmä raiskattiin Kolumbiassa: ”Toivon jumalan rankaisevan syyllisiä” ampaisi raketin lailla aviisin luetuimpien listalle tänään 14.4.

Iltalehti mainitsee napanneensa juttunsa 27-vuotiaan Borjan Facebook-seinältä, jonka videolla murtunut palloilija avautuu traagisesta tapahtumasarjasta, mutta valaa uskoa tulevaan ja jumalan kostoon:

”Uskon jumalaan, rukoilen lehmäni toipumista. Toivon myös jumalan rankaisevan syyllisiä.”

Tuli mieleeni, että kuinkahan monien jalkapalloilijoiden sun muiden urheilujantterien fb-sivuja toimittajat mahtavatkaan joutua näinä aikoina kahlaamaan skuuppeja saalistaessaan.

Mutta kuten huomasimme, journalistinen sinnikkyys kyllä palkitaan.

Yksi Ilta-Sanomien päivän luetuimmista jutuista sen sijaan kertoo, että Alankomaissa on sytytetty tuleen matkapuhelinmastoja osana 5G-teknologian vastaista kampanjointia. Perjantaista lukien näitä tukiasemien epäiltyjä tuhopolttoja on ollut maassa jo yhdeksän. Ja samanmoinen vandalismi on tullut tutuksi myös Britanniassa, jossa vastaavanlaisia tuhotöitä on tehty myös enenevissä määrin.

Ilta-Sanomat uumoilee tulipalojen liittyvän somessa leviävään salaliittoteoriaan, jonka mukaan 5G-radioaallot edesauttavat koronaviruksen leviämistä.

Kaikki vakavasti otettavat tutkijat ja tieteelliset julkaisut ovatkin kilvan kiistäneet moisen höpöhöpön, mutta keskuudessamme on heitä, jotka eivät ole riittävän täysipäisiä kuullakseen järjen ääntä.

Myös jotkut suomalaiset ovat oikeasti huolissaan 5G:n roolista koronapandemian leviämisessä. Suomessa potaskaa jaetaan ainakin perussuomalaisten organisoimalla Kansallismieliset kuntavaalivoittoon 2020-fb-sivuilla ja keskustellaan ahkerasti myös Skepsis ry:n ryhmässä.

Että perskepsistä vaan!

Yhdessä päivän luetuimmista artikkeleistaan Kauppalehti on puolestaan imponeerattu pääministerimme pukeutumisesta viime viikon tiedotustilaisuuksissa.

Eritoten liike-elämän pää-äänenkannattaja raportoi siitä tilaisuudesta, jossa Sanna Marin pukeutui jälleen suomalaiseen designiin tällä kertaa kietomalla kaulaansa taiteilija Manuela Boscon maalauksesta tehdyn huivin.

Vielä haastattelua tehtäessä Bosco ei tiennyt tarkkaan, millaista vipinää Marinin esiintyminen edellisenä päivänä oli hänen laajassa artikkelissa nimeltä mainittuun verkkokauppaansa tuonut.

Nyt Kauppalehden ansiokkaan lifestyle-jutun jälkeen olisikin ehkä syytä kysyä asiaa taiteilja Boscolta uudemman kerran.

Kuten Bosco haastattelun lipuksi toteaakin: “Support your local on taiteilijoille ja pienyrittäjille tärkeä viesti”.

Maaseudun Tulevaisuuden luetuimpiin kuuluvan jutun syvälliseen viisauteen on hyvä päättää Näitä uutisia Suomi ahmii -katsaus tältä erää.

Viljalti hevosurheilulle palstatilaa antava lehti haastattelee ”pelimaailman kovassa ytimessä” työskennellyttä ja raviurheilua suurella sydämellä harrastavaa Veikkauksen ex-pomo Jari Vähästä.

Vedonlyöntiguru ei pidä kynttiläänsä vakan alla, vaan lausuu jutun otsikossa viisaat sanat, joiden johdatuksessa voimme kohdata huomisen luottavaisin mielen. Vailla huolen häivää.

”Oikea hetki varautua tulevaan on nyt, ei vuoden päästä.”

Varautukaamme siis malttamattomina uuteen ja entistäkin antoisampaan uutispäivään jo nyt.

Antoizia uutishetkiä toivottaa

Anzio

Keskustelu suomalaisten mediakulutuksesta jatkuu täällä.

puheenaiheet koronavirus yhteiskunta
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *