Omin käsin onneen!

Helsingin Sanomat antoi tänään 25.11. lukijoidensa äänillä käypiä vinkkejä omakotiremontoijalle. En ole omakotiasuja enkä vähimmässäkään määrin remontoija, mutta lukijoiden vinkit varastivat huomioni.

Muiden muassa sisälämpötilan laskeminen, takkalämmitys sekä muut vaihtoehtoiset energiantuotanto- ja lämmitystavat saivat kannatusta.

Ehkäpä mielenkiintoisin säästövinkki oli ammattilaisten karttaminen remonttihommissa.

Hesarin lukija iloitsee säästäneensä jopa kymmeniä­ tuhansia euroja sillä, että talon maalaus, pihan kivetys, aidanteko, sisämaalaukset ja lattiamateriaalien vaihdot on tehty ihan itse. Ilman ammattilaisten apua.

HS kehottaakin kalkyloimaan, kuinka monta tuntia saa itse olla töissä, jotta pystyy palkkaamaan jonkun ammattilaisen remonttiavuksi. Ja vetää johtopäätöksen: ”Kannattaa olla vaikka palkattomalla lomalla ja tehdä kodin remontit itse.”

Onkohan se näin?

Jos ajatellaan, että ammattilainen tekisi esimerkiksi vapaa-ajan asuntomme maalauksen viikossa, minulla menisi urakan valmiiksi saattamiseen hyvinkin kuukausi. Ja lopputuloskaan olisi tuskin ilo silmille.

Ottaisin siis amatöörimäiseen nyhräämiseeni neljän viikon palkattoman vapaan, jotta voisin säästää ammattilaisen viikon korkealaatuisesta työstä kirjoittaman laskun verran.

Yhtälö, jonka logiikka ei ole minulle yrityksistä huolimatta avautunut.

Jos samaa ajattelua soveltaisi myös esimerkiksi parturi, siivous-, ravintola-, räätäli- ja vaikkapa lääkäripalveluihin, minulla ei siis olisi enää aikaa käydä työssä tienaamassa, koska kaikki aika menisi säästämiseen tekemällä omin käsin ammattilaisten hommat.

Vain huomattavasti huonommin.

Omin käsin hommien hoitamista ei kannata myöskään marraskuussa avatun Suomen ensimmäisen Unique Dolls -nimisen seksinukkebordellin isäntä, vaginahierojanakin tunnettu Antti Kurhinen.

Omien käsien sijasta hän kannattaa nukkeseksiä.

Bordellin seksinuket ovat ammattimaisesti nimetyt: Jennifer, Candy, Crystal ja Nicky.

Heistä jokaisella on nukkeilotalossa oma tarkoituksenmukaisesti sisustettu vastaanottohuoneensa, tietää IL kertoa.

Kodikkaissa huoneissa on tietysti vuodesohva, matto, naulakko, lattiavalaisin, pieni pöytä, suuri taulutelevisio ja tietysti myös musiikkisoitin luomaan romanttista tunnelmaa herkkiin hetkiin.

Jo pelkkä Unique Dollsin liiketoimintaidea saa herkistymään ylevyydellään:

”Seksinuket voivat ehkäistä myös ihmiskauppaa ja prostituutiota”, Kurhinen kertoo.

Nämä maailmaa parantavat silikonineidot voidaan pukea asiakkaan toiveiden mukaisesti sihteeriasuun, hoitaja-asuun ja vaikkapa läpinäkyvään ja vienosti vihjailevaan mustaan yömekkoon.

Nukeissa ei ole moottoreita, eivätkä ne osaa siis tehdä mitään. Esimerkiksi panna hanttiin vauhdikkaampaakaan menoa. Siksipä tunteikas tunti alati suopean seksinuken kyltymättömässä huomassa on laskettu vain sadan euron arvoiseksi.

Mainittakoon, että meno nukkebordellissa äityi viime viikolla jo niin vauhdikkaaksi, että kuvan Cindy-nukelta repesi kainalo jonkun mielikuvitusrikkaan asiakkaan fantasioita toimeenpantaessa.

 

Kuvassa poseeraa Candy, Unique Dollsin kallein seksinukke. Kuva IL/Anna Jousilahti

 

IL:n mukaan siipeensä saanut Cindy saa väistyä uuden ja ehomman tieltä. Uusi maksaa tuhansia euroja, mutta raha ja liikevoitto onkin venäläisille omistajille ja Kurhiselle toissijaista. Ensisijaista on vilpitön halu auttaa ihmispoloisia heidän seksuaalisilla tutkimusretkillään.

”Pointti ei ole tienata, vaan auttaa ihmisiä, joilla on seksuaalisia fantasioita, mutta jotka eivät pääse toteuttamaan niitä”, Kurhinen tulkkaa omistajan pyyteettömyydessään jalot aatokset medialle.

”Tämä ei liity prostituutioon tai ihmiskauppaan. Maailma muuttuu ja robotisaatio etenee joka tapauksessa”, hän jatkaa.

Mallia taistelussa prostituutiota ja ihmiskauppaa vastaan silikonin ja tekniikan keinoin näyttää tietysti Japani. Siellä seksinukkejen suosio on suurinta, kuten saatamme lukea vaikkapa brittiläisestä Metrojulkaisusta.

Japanilaiset ovat kehityksen kärjessä myös, mitä seksirobotteihin tulee. Aiheesta kirjoittaa ansiokkaasti Sunday Express, joka otsikoi herkkää kuvamateriaalia sisältävän juttunsa: ”Sex Robot Boom: Japanese men ditch ”complex women” for sex robots who don´t argue.”

Eli että japanilaiset miehet hylkäävät naisia ja ottavat tilalle seksirobotteja, jotka eivät kinastele eivätkä väitä vastaan.

Tulevaisuudessa erilaisia aina auliita seksirobotteja saattaakin löytyä jo suomalaisistakin pukinkonteista.

Jyväskyläläisen seksikauppa Anti Shopin kauppias Tapio Ruppa kertoo Keskisuomalaiselle, että Sex Doll -teollisuus on maailmalla nouseva trendi.

Mutta samalla hän paheksuu pohjoisen maamme takaperoisuutta. Aktiivisesti Keski-Euroopan erotiikkamessuilla alan trendejä nuuskinut Ruppa toteaa, että Suomi on auttamattomasti perässähiihtäjä seksuaalisen vapautumisen ja moninaisuuden tiellä.

Pornokauppiaan mielestä seksinuket ja -robotit edustavat edistystä ja jopa sivistystä puhtaimmillaan.

Ja puhtauteen sekä puhtauden ammattilaisten käyttöön ottaa kantaa myös sivistynyt ja edistyksellinen nukkebordelli Unique Dolls verkkosivuillaan kirjoitusvirheineen seuraavasti:

”Hygienialle me olemme antaneet erityisen paljon huomiota. Nuken ja huoneen puhdistukseen olemme palkanneet erityistä ammattitaitoista henkilökuntaa, jotka ei pelkästään puhdista nuket läpikotaisin, vaan myös kaikki huoneen kalusteet ja muut pinnat, kuten sohvat, ovenkahvat, jopa matot lattialla.”

“Meidän yrityksen tärkeimpiä arvoja on puhtaus!”

Jos tinkisi puhtauden ammattilaisen työpanoksesta ja puunaisi Cindyn läpikotaisin herkän hetken jälkeen omin käsin, saisikohan vaivihkaisesta nukkebordellipiipahduksesta vähän alennusta ja säästäisi muutamia euroja?

Moinen siisteystoimi palkattomalla vapaalla, toki.

Heitä, joille nukke- tai robottiseksi ei jää piipahdukseksi, kutsutaan robottiseksuaaleiksi. Robottiseksuaali ”Davecat” on ollut naimissa seksirobottivaimonsa Sidore Kuronekon kanssa jo 18 vuotta.

Näin herkästi nimimerkki muistelee Silikonisydän-dokumenttielokuvassa ensitapaamistaan elämänsä rakkauden kanssa. Eli sitä, kun posti kiikutti silikoniemännän talouteen:

”Sidorella oli musta yöpaita ja mustat sukkanauhat. Päässä oli musta peruukki ja kädessä violetti tekoruusu. Hän on unelmieni nainen.”

Silikonisydän TV1:llä tänään sunnuntaina 25.11. klo 19.30 ja Yle Areenassa koska vain.

Kerro ajatuksesi dokumentista ja keskustele aiheesta muutenkin täällä.

Olkoon onni omissa käsissäsi alkavallakin viikolla.

Anzio

 

 

 

 

 

 

 

puheenaiheet ihmissuhteet yhteiskunta kolumnit
Kommentit (1)
  1. Se, kannattaako omaa kotia tai mökkiä remontoida itse, riippuu niin monesta asiasta eikä ole suoraan laskettavissa vertaamalla ammattilaisella teettämisen kustannuksiin.koska niin moni asia on eri lailla. Tärkeää on miettiä myös omaa mentaliteettia, tykkääkö hommasta, onko aiempaa kokemusta, kavereita jotka voivat neuvoa, ja kuinka pitkää päivää on valmis tekemään ja kuinka kauan, milloin pitää olla valmista. Esittämälläsi tavalla siinä ei varmaan monesti olekaan järkeä, mutta toisille oman kodin laittaminen on rakas harrastus, ja harrastukset saavat viedä VAPAA-aikaa (jolloin palkanmenetystä ei synny ja säästö on selvä). Jos kiirettä ei ole, mikäs siinä on laitellessa. Itse tekeminen antaa myös vertaansa vailla olevia oppimisen ja onnitumisen kokemuksia. Mutta totta on, että omat voima- ja muut varat kannattaa arvioida realistisesti. Toisaalta sekin on hyvä kokemus kun joku remppaprojekti viekin parin viikon sijasta pari vuotta ja haastaa toden teolla. Viimeksi itse huomasin tehneeni virhearvioinnin kun lähdin kunnostamaan itse vanhoja ikkunoita sen sijaan että olisin tilannut uudet. Vanhojen laittaminen kuntoon ammattilaisella olisi silti varmaan vienyt vararikkoon, niin paljon niissä oli työtä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *