Ryssittely on tuhmaa

Seurasin eilisen jääkiekon MM-kisojen välieräottelun Suomi – Venäjä Helsingin Töölössä ravintola Hookissa.

Pöytäseurueemme oli paitsi asiantunteva myös hilpeä: ex-jalkapalloilija Jallu Rantanen puolisoineen, imitaattori Jukka Laaksonen, näyttelijä Eppu Salminen Santtu-poikineen sekä allekirjoittanut.

Riemastuttavan lopputuloksen virvoittamana hyppäsin kakkosen spåraan ja kolistelin kevein mielin eteläiseen Helsinkiin kotiimme, jossa puolisoni jo odottelikin.

Koska finaalipaikka oli nyt varma, mutta vastustaja ei, päätimme seurata myös USA – Kanada -ottelun kotisohvalta. Mutta kotikatsomosta puuttuivat asianmukaiset eväät: nachot ja salsa-kastike. Sekä perjantaina polttareitaan viettäneen mielitiettyni tilan vaatima pullollinen Hartwallin Jaffaa.

Piti noutaa toipilaalle iso pullo Palmaa, sitä sitruunanmakuista.

Siispä kauppaan.

Asumme Venäjän federaation Helsingin suurlähetystön välittömässä läheisyydessä.

Koska lämpimiä naapurivälejä on syytä vaalia ja on kannatettavaa ponnistella rauhaisan rinnakkaiselon säilyttämiseksi myös koettelemusten keskellä, en käynyt voitokkaan matsin huumassa ilkkumaan naapurille karvaasta tappiosta presidentti Putinin lempilajissa.

En.

Sen sijaan kiersin korttelin kokoisen Venäjän hallinnoiman alueen ja hyväntahdon eleenä hymyilin ylvään lähetystön noin sadasta valvontakamerasta ehkä yhdeksällekymmenelle.

IMG_5414

 

 

 

 

 

 

 

 

Näin, koska hyviin naapuritapoihin kuuluu empatia.

Tunsin täten kantaneeni oman korteni rauhaisan rinnakkiselon keolle.

Tunsin asiasta suurta ylpeyttä vielä tänäänkin, kun aamukävelyllä muistelimme, että mikä olikaan Eteläsatamassa olevan hentoa tyttöstä esittävän patsaan tarina.

rauhanpatsasji0

Se selvisi jalustan tekstistä:

“Tämän rauhanpatsaan pystytti Suomen kansa rauhanomaisen rinnakkaiselon ja Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyden vertauskuvaksi 6.4.1968.”

Och sammapå svenska och ryska.

Mutta ei englanniksi.

Englanti kun oli tuohon maailmanaikaan imperialismin virallinen kieli, eikä siten suosittava.

Näine ajatuksineni toivotan Suomen Leijonille onnea illan finaaliin.

Tänä iltana voi sitten käydä hymyilemässä Pohjoisesplanadilla Kanadan lähetystön edustalla.

Se on siinä sopivasti matkan varrella, kun lähden uimaan Havis Amandan patsaalle.

 

Anzio

IMG_5412

Millä numeroin maailmanmestaruus tulee? Jätäpä tulosveikkauksesi tänne.

Voittaja palkitaan, halusi hän sitä tai ei.

(Mainittakoon, että blogia ei ole tehty yhteistyössä ravintola Hookin, Helsingin Seudun Liikennelaitoksen, Helsingin kaupungin, MTV:n, Hartwallin, Santa Marian, tulevan puolisoni eikä Venäjän federaation kanssa.)

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *