Suomalaisten kansainvälisellä lasten hyväksikäytöllä on pitkät ja kunniattomat perinteet

Poliisin mukaan jopa sadat suomalaiset käyttävät vuosittain lapsia seksuaalisesti hyväkseen ulkomailla.

Maamme rajojen ulkopuolella alaikäisten hyväksikäyttöön syyllistyvistä suomalaisista tulee poliisille ilmoituksia säännöllisin väliajoin. Pahimmillaan useita kuukaudessa. Nämä ovat kuitenkin Keskusrikospoliisin rikoskomisarion Sari Saranin mukaan ”hyvin pieni osa” totuudesta.

Suomalaisia lasten hyväksikäyttäjiä saalistaa maailmalla moninkertainen joukko.

Mutta suomalainen hyväksikäyttäjä voi nukkua yönsä rauhassa, sillä kiinnijäämisriski on äärimmäisen pieni, Sarani kertoo Iltalehdelle.

Näin, sillä Suomessa lapsiseksiturismin torjuntaan on suunnattu suhteellisesti paljon vähemmän resursseja kuin monissa muissa länsimaissa.

”Lapsiseksiturismista ei kauheasti haluta puhua. Se on aika kamala aihe, sitä ei haluta nähdä eikä siihen osata puuttua”, muutama vuosi sitten toteutetun Liian pahaa ollakseen totta -hankkeen päällikkö Tytti McVeigh kommentoi vaiettua asiaa.

Ja internet helpottaa omalta osaltaan hirmutöihin valmistautumista ja on näin vaikeuttanut entisestään pedofiliaturismin vastaista kamppailua.

”Ei ole mitenkään epätyypillistä, että turisti ostaa lapsen jo ennen kuin lähtee kotimaastaan.” Esimerkiksi Suomesta.

Joissakin maissa asia on erityisen paha ongelma. Tällaisista maista Thaimaa on ollut suomalaisten lapsiseksituristien kestosuosikki jo vuosikausia.

Thaimaahan oli mieltynyt myös se kymenlaaksolaismies, jota syytettiin yli 160:sta lapsiin ja nuoriin kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Pöyristyttävän suuri rikosten määrä on pieni siihen verrattuna, että poliisin esitutkinnan mukaan hirmutekoja oli noin 450, mutta suurin osa oli vanhentunut ennen oikeudenkäyntiä.

Mies teki todistusaineiston keräämisestä kohtuullisen helppoa, sillä hän oli tehnyt thaimaalaispoikien hyväksikäytöistään noin 130 videotallennetta. Ja sitten levittänyt irvokkaita kotivideoitaan verkon vertaisryhmissä. Mies piti kuvottavista matkoistaan myös hyvin yksityiskohtaista päiväkirjaa, jonka mukaan hänellä oli 26 Thaimaan-visiitin tuloksena 445 lapsiuhria.

Thaimaa on sittemmin tiukentanut lainsäädäntöä ja valvontaa. Sikäläinen lehdistö onkin nostanut esiin ulkomaisten seksirikollisten oikeudenkäyntejä varoittaviksi esimerkeiksi, kuten vaikkapa tästä uutisoinnista voimme havaita.

Ja kuin todisteena suomalaisten hyväksikäyttäjien kansainvälisestä aktiivisuudesta, mainitaan uutisessa myös suomalainen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty.

Tiukentuneiden otteiden takia seksirikollisuusturismi onkin osittain siirtynyt Thaimaan köyhiin lähimaihin: Kambodzaan, Laosiin ja Filippiineille. Sekä Vietnamiin, jossa vuonna 2017 vierailikin 12,9 miljoonaa turistia. Tämä oli peräti 29,1 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Mukana myös alati kasvava suomalaisten yksinäisten miesmatkailijoiden joukko.

Ehkäpä hämmentävin ja osin tietoisestikin unohdettu lasten hyväksikäyttöjuttu liittyy Suomen Lähetysseuran Taiwanin oppilaskotiin.

Lähetysseuran oppilaskodissa toimi lähes kolmenkymmenen vuoden ajan suomalaisten organisoima järjestäytynyt hyväksikäyttäjien rinki.

Sen uhreiksi joutui useita kymmeniä niin suomalaisia kuin muunkin maalaisia lapsia.

Teologi, toimittaja ja terapeutti Janne Villa selvittää kirjassaan Hengellinen väkivalta, kuinka järjestäytynyttä seksirikollisten rinkiä pyöritettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon perinteikkäimmän ja suurimman lähetysjärjestön lähetyskodissa ja -koulussa 1960-luvulta aina 1990-luvulle asti.

Seurakuntalainen-verkkolehden mukaan epäiltyjen rikosten joukossa oli mm. raiskauksia ja järjestelmällistä sukupuoliyhdyntään pakottamista.

Ainakin kahdeksan entistä Suomen lähetysseuran lähetyskodissa Taiwanissa asunutta lasta teki poliisille rikosilmoituksen heihin kohdistuneesta törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksista, kertoo Janne Villa.

Suomen Lähetysseura ei ole suostunut kirjan väitteitä kommentoimaan, kuten maailma.net asiaa valaisee.

Eikä Taiwanin seksirikosvyyhti ole edes ainoa suomalaisten lähetysjärjestöjen mainetta likaava hyväksikäyttötapaus.

Taiwan ei ole ainoa työalue, jossa pedofiliaa esiintyy”, sanoo Suomen Lähetysseuran tiedottajana työskennellyt ja useita hyväksikäytön uhreja auttanut Ann-Christine Marttinen. Hän on saattanut useita järjestönsä hyväksikäyttötapauksia viranomaisten tietoon, jos on saanut siihen uhrilta suostumuksen.

Marttisenkin mukaan tekijöiden joukossa on lähetysjärjestöjen työntekijöitä.

Jumalan sanan lähettiläitä.

Myös uskonveljien hyväksikäyttäjäryhmä Taiwanissa ikuisti seksuaalisen väkivallan harjoittamista tuottaakseen lapsipornoa muiden samanmielisten tutkailtavaksi.

Useat Taiwanissa Suomen lähetysseuran suojissa hyväksikäytetyt lapset tekivät rikosilmoituksen oppilaskodissa tehdystä törkeästä seksuaalisesta väkivallasta.

Kuitenkin monien ällistykseksi Taiwanin poliisi lopetti aikoinaan rikosepäilyjen tutkinnan, vaikka todistusaineisto näyttää kiistattomalta.

Ja Suomen poliisi puolestaan luotti ainoastaan Suomessa annettuihin todistajalausuntoihin toisin kuin Suomen Kuvalehti, joka matkusti Taiwanille tutkimaan, mitä oppilaskodissa oikein tapahtuu. Suomen Kuvalehden jutuista ja muista Taiwanin uskomattomista tapahtumista enemmän täällä.

Mutta lapsiseksiturismia on myös lähialueillamme.

ECPAT-järjestön (End Child Prostitution, Child Pornography, and Trafficking of Children for Sexual Purposes) mukaan Viroon suuntautuva ja lapsiin kohdistuva seksiturismi elää ja voi hyvin.

Venäjällä lapsiprostituutiota ja lapsiseksiturismia esiintyy etenkin Pietarissa, joka on suosittu kohde myös suomalaisten lasten hyväksikäyttäjien keskuudessa.

”Lapsiseksiturismia esiintyy myös lähellä meitä. Venäjällä ja Virossa suomalaisten osuus on suurempi.”, Tytti McVeigh summaa.

Osallistu keskusteluun suomalaisten lapsiseksiturismista täällä.

Anzio

 

 

 

(Edit klo 18.20. Otsikossa korvattu sana pedofiilialla sanoilla lasten hyväksikäyttö. Pedofiiliturismi-sanat korvattu sanalla lapsiseksiturismi. Korvattu sana pedofiilirinki sanalla hyväksikäyttäjärinki.)

puheenaiheet yhteiskunta kolumnit ihmissuhteet
Kommentit (2)
  1. Johannes Remy
    21.1.2019, 00:35

    Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta. Ainoa pieni virhe on siina, ettei Lahetysseura olisi tunnustanut vastuutaan Taiwanin oppilaskodin tapauksessa. Lahetysseura mm. kustansi uhrien terapiaa ja muistaakseni viela uudestaan Janne Villan kirjan ilmestyttya myonsi tapahtuneen. Taho joka siina jutussa petti oli Suomen valtio ja tarkemmin sanottuna Helsingin poliisilaitos. En tieda miten suhtaudut, mutta haluaisin antaa linkin omaan blogiini, jossa kasittelen lepsua viranomaistoimintaa lapsen seksuaalisen hyvaksikayton suhteen perustaen vaitteeni vain vankkoihin todisteisiin ja asiallisiin argumentteihin. Taiwanin oppilaskodin jutun lisaksi karmiva on mm. tapaus, jossa hyvaksikayton tapahtuneeksi katsonut lastenlaakari tuomittiin oikeudessa lapsikaappauksesta ja suljettiin pakkohoitoon mielisairaalaan. Tietoni tapauksesta pohjautuvat Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon. Ym. ym. “Kolmas tapaus”, linkin alla olevan kirjoituksen loppuosa:
    https://www.johannesremy.com/blogi/2013/04/07/30/?page2

  2. Malli Lollonen
    28.11.2020, 23:44

    Suomen lähetysseura on yrittänyt lakaista lasten hyväksikäytön maton alle. Ei ole voinut pysyä salassa, jos 30 vuotta on hyväksikäytetty lapsia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *