Suomen hallituksen mielestä tämä lapsi ei olisi koskaan saanut syntyä

 

(kuva: HS)

Mutta hän syntyi.

Kaunis lapsi. Liki neljä kiloa ja pituutta 53 senttiä.

Hänet synnytti transsukupuolinen isä. Tiettävästi ensimmäinen lapsen synnyttänyt suomalainen mies.

Kutsuttakoon häntä tässä vaikka Heikiksi.

Heikki ja hänen lapsensa toinen isä kertoivat onnellisina HS:lle pariviikkoisen vauvan olevan virkeä ja seurustelevainen. He äimistelivät vanhemmuuttaan:

Välillä tulee vähän epärealistinen olo. Että tämä ihana nyytti on meidän”.

Heikki kertoi, että kun hän itse syntyi 1990-luvun alkupuolella, hänet merkittiin väestötietoihin tytöksi. Mutta itse hän ei sellaiseksi itseään kokenut. Siksi hän aloitti sukupuolen korjausprosessin parikymmentä vuotta myöhemmin. Prosessi eteni suunnitellusti: Heikki saikin miehen henkilöllisyyden 2016.

”Nyt sylissä on tosiaan meidän oma lapsi, jota olen hartaasti hautonut”, onnellinen isä iloitsee.

Mutta tuo onni on Suomessa laitonta.

Suomen lain mukaan Heikin ei olisi koskaan pitänyt tulla raskaaksi.

Näin, sillä Suomen voimassa olevan translain mukaan sukupuoltaan korjaavilta edellytetään steriiliyttä ja lisääntymiskyvyttömyyttä.

Suomi on yhä ainoa Pohjoismaa, jonka translaissa on vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä.

Siis vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ainona Pohjoismaana.

Suomen takaperoisuus ei ole jäänyt vaille muun maailman huomiota. Suomi on saanut hedelmättömyysvaatimuksesta toistuvasti huomautuksia kansainvälisiltä valvontaelimiltä.

Siltikään Sipilän hallitus ei ole tuonut eduskunnan käsittelyyn jo vuonna 2015 laadittua lakiesitystä, jonka mukaan lisääntymiskyvyttömyyden vaatimuksesta luovuttaisiin.

Hallitus vähät välittää siitä, että niillä n. 400 ihmisellä, jotka vuosittain hakeutuvat Suomessa sukupuolenkorjausprosessiin, on inhimillisiä tunteita. Että heistä merkittävä osa haluaisi kokea vanhemmuuden iloa. Ja olla hyvä vanhempi.

Mutta ei heitä tyystin ole unohdettu. Postiakin lähetellään tarvittaessa.

”Postilaatikosta tipahti kirje. Siinä luki, että olen nyt virallisesti kykenemätön saamaan lapsia. Se oli tosi pysäyttävä hetki. Sellainen “Herrajumala, tämä ei ole enää käsissäni – se on viety minulta, ulkopuolelta.”

Näin kertoo trans-ja intersukupuolisten etujärjestö Trasekin varapuheenjohtaja Kasper Kivistö Ylelle.

Kivistö sai vuosi sitten henkilötodistukseensa juridisen vahvistuksen sukupuolestaan. Tämä oli mahdollista vain siksi, että hän todisti olevansa lisääntymiskyvytön.

SIIS TODISTI OLEVANSA LISÄÄNTYMISKYVYTÖN.

Amnesty International tiedotti vuosi sitten, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin linjasi pakkosterilisoinnin olevan ihmisoikeusloukkaus.

Ja heti perään Euroopan komissio lausui, että pakkosterilisaatiosta olisi luovuttava.

Myös jo 40 vuotta menestyksekkäästi ihmisoikeustyötä tehnyt Seta vahvistaa sukupuolen juridista vahvistamista Suomessa säätelevän translain sisältävän ihmisoikeusloukkauksia.  Ja lisää lain jääneen pahasti jälkeen kansainvälisestä kehityksestä.

Suomen laki siis edellyttää vakavia ihmisoikeusloukkauksia pakottamalla transihmisen tarpeettomiin hormonihoitoihin tai leikkauksiin ollakseen lisääntymiskyvytön.

Lakiin transsukupuolisuudesta on kirjattu näin:

1053/2002
6 § Lääketieteellinen selvitys transseksuaalin sukupuolen vahvistamista varten

Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 1 §:ssä tarkoitetussa selvityksessä henkilön vahvistamiseksi kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmässä merkitty kuuluvaksi tulee olla perusteltu lausunto siitä että:

1) henkilö kokee pysyvästi kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen;
2) hän elää tämän sukupuolen mukaisessa sukupuoliroolissa; ja
3) hänet on steriloitu tai hän on muusta syystä lisääntymiskyvytön.

 

Laki rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia.

Ihmisoikeusjärjestöt Amnesty etunenässä vaativatkin translakia muutettavan siten, että transsukupuolisten itsemääräämisoikeus ja ihmisoikeudet toteutuisivat.

Kohtuullisen oikeutettu vaatimus.

 

Samaan aikaan Ruotsissa

Ruotsissa oli voimassa 1972 – 2013 translaki, jonka mukaan sukupuolensa korjaavat pakkosterilointiin edellytyksenä  sukupuolen virallistamiselle.

Mutta joulukuussa 2012 tukholmalainen tuomioistuin linjasi, että moinen pakottaminen oli Ruotsin perustuslain vastaista ja rikkoi näin ihmisoikeussopimuksia.

Ruotsin hallitus päätti laista, joka määräsi 225 000 kruunun eli noin 24 000 euron korvaukset pakkosteriloiduille henkilöille, kuten terveysministeri Gabriel Wikström kertoi Dagens Nyheter  -lehdelle vuosi sitten..

“Hallitus arvioi, että oli väärin vaatia sterilointia”, Wikström lausui.

Sen sijaan Sipilän hallituksen mielestä pakkosterilisaatio on ihan ok.

Mitäs näistä ihmisoikeuksista.

 

Keskustellaan asiasta täällä.

 

Hedelmällista alkavaa viikkoa ikään, uskontoon tai sukupuoleen katsomatta.

 

Anzio

 

 

 

 

 

Kommentit (2)
  1. Vaikka kuinka joku jakdaa asiaa jauhaa niin ISÄ ei voi synnyttää..jo siitäkin yksinkertaisesta syystä että mieheltä puuttuu kohtu.
    Se..että jonkun ihmisen henkilötunnus vaihdetaan ei hänestä miestä tee muuta kuin paperilla.
    Luonnonlakeja ihminen ei voi muuttaa..sairasta väittää muuta

  2. Ilman muuta voidaan poistaa pakkosterilisaatiovaatimus laista. Ei sellaista edes tarvita, koska sukupuolenkorjausoperaatiot vievät kyllä lisääntymiskyvyn muutenkin.

    Jos taas tässä haetaan jotain sellaista, että mies tai nainen voisi maistraattiin tehdyllä ilmoituksella vain ilmoittaa olevansa tästä eteenpäin toista sukupuolta, niin kehotan blogaajaakin miettimään asian järkevyyttä uudelleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *