Paljonko työntekijöiden sairastaminen maksaa työnantajille?
sosiaali- ja terveysministeriön sairauspoissaoloja koskevista laskelmista. Nyt
väitteet siitä, mitä poissaolot maksavat työnantajille ovat palanneet kummittelemaan.
STM:n laskelmien lähtökohta on, että sairauspoissaolojen kustannus
työnantajalle on vähintään sairausajan palkka.
Ajatus lienee, että koska
työnantaja joutuu maksamaan palkan vaikka työntekijä ei tule paikalle,
kustannus on ainakin tämän turhaan maksetun palkan suuruinen. Tähän ajattelutapaan liittyy myös väite siitä, että työnantajien kannattaisi investoida työhyvinvointiin. Säästöt työnantajille olisivat muka valtavat, kun sairauspäiviä tulisi vähemmän. Pieni esimerkki osoittaa, miksi tässä ei ole hirveästi järkeä.
Jotta asioista ei tulisi liian monimutkaisia, lennetään metsien taakse, merten tuolle puolen Asiatonlandiaan. Siellä sairauspoissaoloja koskeva lainsäädäntö on yksinkertainen. Työnantaja on velvollinen maksamaan palkkaa sairauspäivien ajalta. Ei siis ole Kelaa, joka korvaisi pidempien poissaolojen kustannuksia.
Asiatonlandiassa on vain yhdenlaisia työntekijöitä. Työntekijän päivän tuotannon arvo on 100 euroa. Jos työntekijät eivät koskaan olisi sairaana, työnantajat olisivat siis valmiita maksamaan työntekijälle 100 euroa päivässä.
Mutta sairaus on valitettava tosiasia myös Asiatonlandiassa. Kukin työntekijä on joka kymmenennen päivän sairaana. Sairaana olo on epämiellyttävää. Työntekijät olisivatkin mieluummin terveenä töissä kuin sairaana kotona.
Työntekijät ovat siis poissa kymmenesosan ajasta. Yhden työntekijän arvo työnantajalle on siksi keskimäärin vain 90 euroa päivässä. Näin ollen palkkatasokin on vain 90 euroa. Saman työpanoksen ostaminen vaatii työnantajalta useamman henkilön palkkaamisen kuin sairaudettomassa maailmassa. Tämä on kuitenkin työnantajan kannalta se ja sama, koska alempi palkkataso korvaa tämän täydellisesti. Työnantajille ei siis aiheudu sairastelusta mitään kustannuksia.
Jos Asiatonlandian tilanteeseen sovelletaan STM:n logiikkaa, sen mukaan työnantajalle aiheutuu 90 euron kustannus jokaisesta menetetystä työpäivästä. Tämä tekee keskimäärin 9 euroa päivässä. Laskelmassa ei selvästi ole mitään järkeä, koska se ei ota huomioon sairastamisen vaikutusta palkkatasoon. On myös selvää, ettei Asiatonlandian työnantajia paljon kiinnostele investoida sairautta vähentävään työhyvinvointiin.
Sairastelusta on tietenkin yhteiskunnallisia kustannuksia. Kukin työntekijä tuottaa vähemmän, joten Asiatonlandiassa saadaan vähemmän hyödykkeitä. Ennen kaikkea sairastelusta aiheutuu kärsimystä työntekijöille. Nämä kustannukset ovat merkittäviä. Palkka on alaraja näille kustannuksille, koska työntekijä olisi mieluummin terveenä töissä kuin sairaana kotona. STM siis sai jotain oikein.
Sairastelun kustannus Asiatonlandiassa koostuu siis menetetystä tuotannosta ja sairastelun kustannuksista sairastajalle. Työnantajiin sairastelu ei vaikuta mitenkään.
Lopuksi ensin kommentti ja sitten kaksi huomautusta nipottajille. Kommentti ensin: sairastamisen yhteiskunnallisten kustannusten laskeminen näin on periaatteessakin vähän epäilyttävää. Syy tähän on se, että todellista sairauden runtelemaa maailmaa verrataan sairaudettomaan maailmaan. Samalla periaatteellahan voitaisiin laskea esimerkiksi kuoleman kustannuksia tai painovoiman hyötyjä.
Maailma ilman kuolemaa tai painovoimaa on kuitenkin aika epäkiinnostava vertailukohta, kuten on maailma ilman sairauttakin. Kustannus-hyötylaskelmissa pitäisi aina olla vertailukohtana jokin järkevä vaihtoehtoinen maailma. Kunnollista tutkimusta Suomen sairausvakuutusjärjestelmästä löytyy täältä ja täältä.
Huomautuksia nipottajille (nipottaja on tässä arvonimi, ei haukkumasana). Ensiksi, kuten huomasitte, yllä oletettiin, että työnantajat maksavat työntekijöille koko työpanoksen arvon. Oletuksen heikentäminen ei muuta johtopäätöstä STM:n laskutavan päättömyydestä.
Toinen huomautus nipottajille: on kiinnostavaa, mitä tapahtuu, jos osa Asiantonlandian työntekijöistä onkin terveitä. Asiatonlandiassa ei ole laillista solmia työsopimuksia, joissa sairausajalta ei makseta palkkaa. Siksi taitaa olla täysin mahdollista, että terveiden työntekijöiden palkka on sama kuin sairaiden. Luonnollisesti tällöin terveet teeskentelevät sairasta kymmenesosan työpäivistä.
Sama kirjoitus lyhyemmin: sairastelu ei aiheuta menoa työnantajalle, koska se on otettu huomioon työvoiman hinnassa ts. palkkatasossa samoin kuin myös vuosilomat, pekkaspäivät, arkipyhät, ym. Työnantaja maksaa tai ainakin pyrkii maksamaan vain tehdystä työajasta, vaikka työvoimakustannus levitetäänkin koko vuodelle.
Probleema toki on siinä, että sairastelun määrä muista vapaista poiketen on ennakoimaton suure. Vain suurtyönantajilla on mahdollisuus nojautua "keskiarvotekniikkaan" ts. aina terveiden työpanos kompensoi joidenkin toisten alituisen poissaolon. Pienille työnantajille uuden palkkaaminen on suurempi riski.
Asiatonlandiassa ei ole laillista solmia työsopimuksia, joissa sairausajalta ei makseta palkkaa. Siksi taitaa olla täysin mahdollista, että terveiden työntekijöiden palkka on sama kuin sairaiden. Luonnollisesti tällöin terveet teeskentelevät sairasta kymmenesosan työpäivistä.
Hehe. Näitä ajatuksia mukaillen voisi mennä keskustelemaan pomon kanssa.
– Firmassa ollaan keskimäärin saikulla 16 päivää vuodessa. Itse en ole vielä ollut päivääkään tänä vuonna. Saanko lisää palkkaa vai alanko ottamaan krapulamaanantaita ?
Ei tämä ajattelu jotenkin vain toimi. Omassa työyhteisössäni on aivan tavallista, että osaston 14 työntekijästä yksi sairastelee yhtä paljon kuin muut yhteensä.
Työnantajan kannattaisi ilman muuta hankkiutua sairastelijasta eroon, mutta tämä ei ole mahdollista, sillä vaikka poissaolot ovat aina maanantaita ja perjantaita, on poissaoloja kuitenkin alle puolet vuodesta, eikä työnantajalla ole mahdollisuuksia menestyä mikäli irtisanominen menisi oikeuteen.
Kutakin työtehtävää hoitaa vain pieni määrä työntekijöitä, joten tällainen suurten lukujen ajattelu ei vain toimi.