Vertailussa Asiattoman ja Hesarin hintavertailut

Sunnuntain HS varoittaa, että verkkokauppa ei ole aina kivijalkakauppaa halvempi joululahjojen ostopaikka.  Lehti väittää tekemäänsä hintavertailuun perustuen, että ulkomaisista verkkokaupoista ostettu elektroniikka on kalliimpaa ja että toimitusajat ovat pitemmät kuin suomalaisista. Mutta edes kotimainen verkkokauppa ei HS:n mukaan pärjää ostopaikkana Itäkeskuksen Prismalle. Tämä on myös haastatellun asiantuntijan, HOK-Elannon aluejohtajan mielipide. Hänestä HOK-Elannon omistama Prisma on luonteva ostospaikka, eikä tarvitse jännittää kerkeääkö lahja kotiin jouluksi.
Riippumatta siitä, kuinka luonteva ostospaikka oma Prisma on HOK-Elannon johtajille, Hesarin vertailu on lähinnä surkuhupaisa. Asiattomassa nimittäin hämmästelimme ulkomaisten verkkokauppojen huonoa kilpailukykyä, koska olemme usein tilanneet tavaraa ulkomaisista nettikaupoista kilpailukykyiseen hintaan nopeilla toimitusajoilla. Päätimme siis yrittää toistaa HS:n hintavertailun sunnuntai-iltana. Tämä on uusi avaus Asiattomalta, joten jännitys oli suuri.

HS vertaili kolmea tuotetta, Polarin aktiivisuusranneketta, Samsung Galaxy -tablettitietokonetta ja
Microsoftin Xbox One -pelikonsolia. Vertailukauppoina olivat saksalainen condrad.com, Anttilan verkkokauppa ja Itäkeskuksen Prisma. Emme olleet koskaan kuulleet ulkomaisia nettikauppoja vertailussa edustavasta conrad.com:ista. Päätimmekin sen sijaan katsoa markkinajohtajaa Amazonia. Jostakin syystä parhaat hinnat löytyivät lyhyen etsinnän jälkeen ranskankielisestä Amazon.fr:stä.

Anttilan verkkokauppa pärjäsi HS:n vertailussa mukavasti. Hinnat olivat kilpailukykyisiä kansainvälisen verkkokaupan kanssa ja toimitusajat lyhyempiä. Ongelma oli sunnuntai-iltana kuitenkin se, että kahta kolmesta vertailutuotteesta ei ollut lainkaan saatavilla. Sekä 10-tuumainen Galaxy Tab 4 että Polar Loop -ranneke näyttivät olevan loppuneet Anttilasta. Amazonissa tuotteita oli saatavilla vertailukelpoiseen hintaan ja toimitusaikoihin. Mutta tietenkin on aika yhdentekevää millä hinnalla ja toimitusajoilla NetAnttila tarjoaa olemattomia tuotteita.

Mitä tulee Xbox One -pelikonsoliin HS:n vertailijat eivät olleet huomanneet, että tuotetta myydään erilaisissa paketeissa. Toisissa on mukana Kinect-ohjausjärjestelmä ja toisissa ei. Ne joissa ei ole, ovat halvempia kuin ne joissa on. Anttilan verkkokauppa voitti ylivoimaisesti vertailun, ja HS väittää näyttävästi pelikonsolien hinnan vaihtelevan jopa 150 euroa. Tosiasiassa kuitenkin Anttilasta oli valittu Kinect-ohjaimeton paketti ja muista kaupoista Kinect-ohjaimellinen. Asiattomassa ei ole aavistustakaan, mikä Kinect on, mutta hintaero selittyy tällä. Amazonista saa samanlaisen paketin käytännössä samaan hintaan.

HS:n vertailu antaa siis täysin virheellisen kuvan suomalaisen ja kansainvälisen nettikaupan kilpailukyvystä. Amazon tarjoaa samat tuotteet samalla hinnalla ja toimitusajalla kuin Anttilasta. Erona on se, että tuotteita on todella saatavilla, toisin kuin Anttilan verkkokaupassa.

Prisman hintataso on kilpailukykyinen Amazonin kanssa, mutta vain jos ei ota huomioon, että Prismassa rahassa maksettava hinta on vain osa kokonaishintaa. Lisäksi tulee nimittäin kustannus siitä, että joutuu menemään Itäkeskuksen Prismaan jouluruuhkassa. Tämä kustannus tietenkin vaihtelee ihmisten välillä, mutta on varmaankin monille merkittävä.

HS:n juttu on ehkä kirjoitettu itsenäisyyspäivän aikaansaamassa isänmaallisessa huumassa. Totuus on kuitenkin se, että kansainväliset verkkokaupat ovat useimmiten suomalaista vähittäiskauppaa edullisempia ostopaikkoja.

Kommentit (11)
  1. Seuraavan hintavertailun Hesari voisi tehdä vaikka alkoholijuomista. Lopputulos olisi vaan aivan asiaton; Prisma ei voisi myydä mitään, ja ulkomaiset nettikaupat voittaisivat Alkon hinnoissa ja valikoimissa. Toimitusajoissa nettikaupat häviäisivät Alkolle, mutta toisaalta toimittavat kotiovelle vaikka millaisen lastin.

  2. Ei kai HS väitä, että "ulkomaisista verkkokaupoista ostettu elektroniikka on kalliimpaa", vaan että se VOI olla kalliimpaa. Toki itsekin juttua lukiessani naureskelin, että melkoisen epäedustavan pistokokeen kyllä lehti toteuttanut, mutta eiköhän jokainen täysijärkinen lukija anna yhden tuotteen "hintavertailulle" sopivan arvonsa.

    Anonyymi (klo 15:51): Alkossa on mielestäni aika hyvä valikoima tilausvalikoima huomioiden, mutta ei toki täydellinen joten on loistava juttu, että nettikauppa paikkaa aukkoja. Hintojen osalta taas harva kauppa joka toimii EU-lainsäädännön mukaisesti voi tarjota mitenkään radikaalisti pienempiä hintoja – tai itse en ainakaan sellaisia ole löytänyt. Jos nettikauppa päättääkin jättää suomalaiset alkoholin valmisteverot maksamatta, kuten useat mitä ilmeisimmin tekevät, hinnat laskevat toki merkittävästi, mutta ei kai moiseen hintavertailuun lakia rikkovia kauppoja tule ottaa..?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *