Luotin poliisiin, mutta en luota enää

Kaverini opiskeli venäjää ja oli vaihdossa Pietarissa. Eräänä yönä hän palaili kotiin lievässä hiprakassa kun poliisit pysäyttivät hänet. He tutkivat kaverini taskut, veivät samalla lompakosta rahat ja lopuksi irvailivat, että kaverini puhuu aika huonoa venäjää.
Kuullessani tarinan en ollut yhtään yllättynyt: tällaista sattui Venäjällä ihan koko ajan. Suurimmassa osassa maailman maita poliisiin kannattaa suhtautua varoen. Virkavalta syyllistyy rikoksiin ihan koko ajan: korruptioon, pahoinpitelyihin, murhiin.

92 prosenttia meistä suomalaisista luottaa poliisiin, ja se on oikeastaan liian iso luku.
Minun pitäisi kuulua tuohon 92 prosenttiin ja vielä vuosi sitten olisin kuulunutkin.
Olen koko ikäni ollut ylpeä ja kiitollinen siitä, että meillä Suomessa on hyvä poliisi.
Jotkut kaverini naureskelevat minulle sen takia – he eivät ole luottaneet poliisiin sitten lapsuuden. Mutta minä olen nimenomaan verrannut suomalaista poliisia monen ulkomaan poliisiin. Suomalaisen poliisin nähdessäni minun ei tarvitse pelätä tai vaihtaa toiselle puolelle katua. Minua on aina kohdeltu asiallisesti.

Näkökulmani on tietysti värittynyt: olen valkoinen, suomea puhuva keskiluokkainen nainen. Jos poliisi käyttäytyy asiattomasti, kohteena tuskin on kukaan minun kaltaiseni.
Lisäksi kuulun siihen suureen suomalaiseen enemmistöön, joka asioi poliisin kanssa lähinnä hakiessaan passia tai muuta lupaa.

92 prosenttia on liian iso luku sen takia että nyt 92 prosenttia meistä ajattelee, että poliisi ei toimi lainvastaisesti eikä mokaa. Tai jos polisi toimii lainvastaisesti tai mokaa, asia tulee ilmi ja korjataan. Aiemmin olisin varmaan sanonut, että just näin se on. Mutta ei se kyllä varmaan ole. Luottamukseni suomalaiseen poliisiin on rapistumassa. En ole enää varma, voinko luottaa poliisiin. Siihen on monta syytä.

Ensin se korruptioasia. En edelleenkään usko, että Suomessa voisi välttyä sakoilta livauttamalla liikennepoliisille setelin. Mutta suomalainen poliisi ei todellakaan ole korruptoimaton.

Eilen kerrottiin, että Karhu-ryhmän ylikonstaapelia epäillään muun muassa törkeästä lahjuksen ottamisesta, törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, törkeästä kavalluksesta, kirjanpitorikoksesta, ampuma-aserikoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion naurettavan pitkiksi venyneet ja huimaavan kalliiksi tulleet käräjät istutaan ehkä loppuun tällä viikolla.

Kahdesta muusta isosta poliisipomosta on tehty rikosilmoitus, koska heidän epäillään valehdelleen oikeudessa.

Sitten on tapauksia, joissa poliisi ei varmaan ole tahallisesti tehnyt pahaa, mutta on kädettänyt tavalla, jolla ei nyt vain pitäisi kädettää.
Poliisi ylläpiti törkeästi ylimitoitettua epäiltyjen rekisteriä, jonne päätyi esimerkiksi siten, että nimi ja numero sattuivat olemaan jossain poliisin takavarikoimassa kännykässä. (Kyllä, myös rikolliset soittelevat esimerkiksi hammaslääkäreille ja isoäideilleen.)
Viranomaiset syyttelivät toisiaan ja lopulta syytetyt vapautettiin, koska käräjäoikeus totesi, että rekisterin käyttöohjeet ovat niin huonot, että niitä ei voi noudattaa.

Poliisi on hakenut (ja saanut) lupia puhelinvalvontaan hyvin ylimalkaisilla hakemuksilla. (Tässä on mokannut paitsi poliisi myös käräjäoikeus, joka luvat myönsi.) Sitä, onko lupia käytetty oikein ja lain puitteissa, ei pystytty myöhemmin seuraamaan.

Yksittäiset poliisit ovat urkkineet milloin riitakumppaneitaan, milloin kavereitaan, vävykandidaattejaan tai julkkiksia.

Poliisi ampui itsenäisyyspäivänä ihmisjoukkoon ”ei-tappavalla aseella” (jolla oikeasti voi kyllä tappaa ja on tapettukin Yhdysvalloissa), ihminen sai osuman maan kautta.

On traagisia mutta kuitenkin hiukan huvittavia tapauksia, kuten se, jossa mies kohtaa poliisit, on heille ”liian kohtelias” ja ”virnistelee”, mistä syystä poliisi päättää käydä hakemassa hänen luvalliset aseensa pois. Tai se toissavuoden vappuna sattunut tilanne, jossa poliisi katkoi ja pölli Vasemmistonuorten lippukeppejä, koska piti niitä ”astaloina” (poliisi pahoitteli asiaa myöhemmin).
(Tarkennus 30.3. klo 13:14: lippukeppejä pöllittiin myös muilta, mm. anarkisteilta, mutta sitä ei myöhemmin pahoiteltu.)

Ja on ällömpiäkin juttuja: poliisit pahoinpitelevät vähemmistön edustajan ja tuhoavat (vahingossa tai tahallaan) videonauhat.
Tai äärimmäisen surullinen tapaus, jossa poliisi houkuttelee virkamerkkinsä avulla alaikäisen tytön asuntoonsa ja raiskaa tämän. (Kyseessä ei korkeimman oikeuden mukaan ollut virkarikos.)

Ja sitten jengiä kuolee putkiin koko ajan. Siis yllättävän paljon.
Joo, ovat usein humalassa, mutta poliisin homma on valvoa, etteivät tyypit kuole heidän huomaansa. Heitteillejättöä ikävämpiäkin teorioita putkakuolemista liikkuu, mutta käsittääkseni niitä ei ole todennettu. Putkakuolemista puhutaan muuten ihmeellisen vähän.

Listaa rikoksista ja mokista voisi jatkaa.
Jotenkin meillä elää sitkeästi se ajatus, että poliisit ovat keskimääräistä ihmistä enemmän hyviksiä. Mutta miksi me ajattelemme niin? Ei ole mitään loogista syytä, miksi poliisit olisivat sen kummempia ihmisiä kuin me muutkaan – he eivät ole sen parempia tai huonompia ihmisiä.
Poliiseissa on fiksuja ja ihania tyyppejä ja sitten on mulkvisteja, on äärimmäisen rehellisiä ja sitten on rikollisia, ihan niin kuin kaikissa muissakin ihmisryhmissä. Heidät erottaa muista se, että heillä on koulutus poliisin tehtäviin ja paljon enemmän valtaa toisiin ihmisiin.
On aika naiivia ajatella, että kaikki poliisin rikokset ja töppäykset tulisivat julki tai niistä rangaistaisiin. En jaksa uskoa, että 92 prosenttia meistä ajattelee niin.

Yllä luetellut ovat selviä laittomuuksia tai mokia. Hähmäisempi asia ovat asenteet.

Otetaan esimerkki.
Isossa Euroopan laajuisessa kyselyssä merkittävä osa Suomessa haastatelluista poliiseista ei halunnut koulutusta homo- tai transfobisista viharikoksista.
Arvelevatko he, että ovat jo alan asiantuntijoita (erittäin epätodennäköistä) eivätkä siksi tarvitse koulutusta? Vai eikö asia ole tärkeä? Vai onko vähän muutakin tekemistä kuin miettiä jotain turpaan saavia homoja?
Poliisiammattikorkeakoulun koulutusjohtajaa Petri Alkiora kuvailee, että poliiseiksi hakeutuvia yhdistänee ajatusmaailma, jossa ”eivät puhalla yhteiskunnallisen muutoksen tuulet”.
Onkohan esimerkiksi homo- ja transfobisiin rikoksiin kouluttautuminen sellainen yhteiskunnallisen muutoksen tuuli, joka ei poliisien päissä puhalla?

Suuressa poliisikyselyssä neljä viidestä poliisista piti Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita melko suurena tai erittäin suurena uhkana. Rasistista rikollisuutta – joka siis on erittäin todellista ja jota tapahtuu jatkuvasti – piti uhkana vain puolet poliiseista.

Voi olla, että poliisin asenteeseen liittyy se, millaisia asiakkaita he työssään kohtaavat.
Todennäköisesti on kuitenkin niin, että poliisit eivät itse asiassa ole ennakkoluuloista vapaita yli-ihmisiä, vaan heillä on ihan samanlaisia ennakkoluuloja kuin muillakin. Poliiseissa on taatusti vähintään yhtä paljon rasisteja kuin muissakin ihmisissä. Myös he lukevat netistä rasistisia oksennustekstejä ja osa heistä uskoo niihin.

Voimmeko luottaa siihen, että poliisit ovat niin ammattitaitoisia, että pystyvät mahdollisesta rasistisuudesta huolimatta kohtelemaan tasapuolisesti ja reilusti vaikkapa niitä turvapaikanhakijoita, joita niin suuri osa poliiseista pitää turvallisuusuhkana? Tai ketä tahansa vähemmistöön kuuluvaa?
Osa varmasti pystyy.
Mutta osa ei pysty hillitsemään rasismiaan, kuten yllä mainittu vähemmistöön kuuluvan miehen pahoinpitely osoittaa. (Poliisi oli myös kutsunut uhria tyhmäksi, apinamaiseksi ja todennut, ”että aina teillä on jotain” – ”teillä” viitannee tässä romaneihin.) Myös huomattavasti vähemmän vakavat rasistiset ulostulot, vaikkapa vitsit, kaihertavat ikävästi.

Tutkimuksesta käy muuten myös ilmi, että eniten poliisiin luottavat ne, jotka eivät asioi poliisin kanssa. Tämä ei tarkoita ainoastaan sitä, että rikolliset luottavat poliisiin vähemmän kuin ei-rikolliset – myös uhrit luottivat poliisiin vähemmän kuin ei-uhrit. Analyysia aiheesta täällä. Ilmeisesti me, jotka emme poliisia juuri kohtaa, ylläpidämme poliisista liian ruususista kuvaa, joka sitten alkaa hajota, mikäli ihan oikeasti joudumme poliisin kanssa tekemisiin.

Vihreä kansanedustaja Jyrki Kasvi jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, miten se aikoo turvata kansalaisten luottamuksen poliisiin. Vastaus tuskin on maatajärisyttävän ihmeellinen, mutta kiva, että joku kansanedustajakin on huomannut, että kaikki ei ole ihan hyvin.

Onko Suomen poliisi rasistisempi, korruptoituneempi tai muuten kauheampi kuin muiden maiden poliisit?
Ei. Maailman mittakaavassa tilanne on hyvä.

Väheneekö luottamus poliisiin?
Vuoden 2014 kyselyssä se oli vähentynyt. Tänä vuonna pitäisi tulla uusi tutkimus, ja luulisin, että se laskee entisestään. Kahden viime vuoden aikana tiedotusvälineet ovat kertoneet monista poliisia koskevista epäselvyyksistä.
Se, että poliisiin luottaa vähemmän kuin 92 prosenttia, ei ole huolestuttavaa. On ihan tervettä, että viranomaiseen ei luoteta täysin. Silloin viranomaisen väärinkäytöksiä on helpompi tutkia ja uskoa.
Jos luottamus on hyvin matala, se halvaannuttaa yhteiskuntaa, mutta vielä ei olla lähelläkään sitä.

Entä voinko juuri minä luottaa poliisiin?
Jos aion jatkossakin lähinnä hakea poliisilta passin, niin varmasti voin. Ihonvärini, sukupuoleni, elintapani, yhteiskuntaluokkani ja äidinkieleni luultavasti suojaavat minua jatkossakin väärinkäytöksiltä, mikäli joskus päätyisin asioimaan poliisin kanssa ikävämmissä merkeissä.
Mutta jos en voi luottaa siihen, että kaverini eivät saa samanlaista kohtelua, koska heiltä puuttuu joku noista minulla olevista ominaisuuksista, en tietenkään voi luottaa.
Tai jos on niin, että poliisia ei kiinnosta kouluttautua seksuaalivähemmistöjen kohtaamiin viharikoksiin, en voi luottaa.
Ja erityisesti: jos poliisit jatkavat rikosten tekemistä samaa tahtia kuin nyt, en voi luottaa.

En tiedä, rötöstelevätkö poliisit nyt enemmän, jäävätkö siitä kiinni useammin vai kiinnitänkö asiaan vain huomiota aiempaa enemmän. Yleensä sanotaan, että luottamus ansaitaan hitaasti ja menetetään nopeasti. Poliisin kohdalla se ei ole totta: luottamus on säilynyt todella korkealla huolimatta siitä, että tilaisuuksia sen menettämiseen on ollut tarjolla enemmän kuin riittävästi. Minun kohdallani prosessi kesti vuosia. Toivon, että luottamuksen palauttaminen on nopeampaa.

Kuulisin mieluusti teidän näkemyksiänne. Luotatteko poliisiin? Miksi? Miksi ette? Onko luottamuksessa tapahtunut muutoksia? Millaisia kokemuksia teillä on Suomen poliisista? Jutellaan!
Moderointisäännöt löytyvät täältä.

Lisäys 1.4.2016: Hallituksen vastaus Jyrki Kasvin kysymykseen on nyt verkossa.
Lyhyesti: hallitus uudistaa poliisin henkilötietolain ja kehittää sisäistä laillisuusvalvontaa. Joulukuussa tehtiin Poliisihallituksen laillisuusvalvontatarkastus, raporttia ja toimenpidesuosituksia kirjoitetaan parhaillaan. Lisäksi ”Sisäministeriö tulee varmistumaan tulosohjauksen ja sisäisen laillisuusvalvonnan keinoin siitä, että tarvittaviin poliisin koulutusta, toimintatapoja ja johtamista koskeviin kehittämistoimiin ryhdytään poliisihallinnossa ja että ne myös saatetaan päätökseen.”