Luotin poliisiin, mutta en luota enää

Kaverini opiskeli venäjää ja oli vaihdossa Pietarissa. Eräänä yönä hän palaili kotiin lievässä hiprakassa kun poliisit pysäyttivät hänet. He tutkivat kaverini taskut, veivät samalla lompakosta rahat ja lopuksi irvailivat, että kaverini puhuu aika huonoa venäjää.
Kuullessani tarinan en ollut yhtään yllättynyt: tällaista sattui Venäjällä ihan koko ajan. Suurimmassa osassa maailman maita poliisiin kannattaa suhtautua varoen. Virkavalta syyllistyy rikoksiin ihan koko ajan: korruptioon, pahoinpitelyihin, murhiin.

92 prosenttia meistä suomalaisista luottaa poliisiin, ja se on oikeastaan liian iso luku.
Minun pitäisi kuulua tuohon 92 prosenttiin ja vielä vuosi sitten olisin kuulunutkin.
Olen koko ikäni ollut ylpeä ja kiitollinen siitä, että meillä Suomessa on hyvä poliisi.
Jotkut kaverini naureskelevat minulle sen takia – he eivät ole luottaneet poliisiin sitten lapsuuden. Mutta minä olen nimenomaan verrannut suomalaista poliisia monen ulkomaan poliisiin. Suomalaisen poliisin nähdessäni minun ei tarvitse pelätä tai vaihtaa toiselle puolelle katua. Minua on aina kohdeltu asiallisesti.

Näkökulmani on tietysti värittynyt: olen valkoinen, suomea puhuva keskiluokkainen nainen. Jos poliisi käyttäytyy asiattomasti, kohteena tuskin on kukaan minun kaltaiseni.
Lisäksi kuulun siihen suureen suomalaiseen enemmistöön, joka asioi poliisin kanssa lähinnä hakiessaan passia tai muuta lupaa.

92 prosenttia on liian iso luku sen takia että nyt 92 prosenttia meistä ajattelee, että poliisi ei toimi lainvastaisesti eikä mokaa. Tai jos polisi toimii lainvastaisesti tai mokaa, asia tulee ilmi ja korjataan. Aiemmin olisin varmaan sanonut, että just näin se on. Mutta ei se kyllä varmaan ole. Luottamukseni suomalaiseen poliisiin on rapistumassa. En ole enää varma, voinko luottaa poliisiin. Siihen on monta syytä.

Ensin se korruptioasia. En edelleenkään usko, että Suomessa voisi välttyä sakoilta livauttamalla liikennepoliisille setelin. Mutta suomalainen poliisi ei todellakaan ole korruptoimaton.

Eilen kerrottiin, että Karhu-ryhmän ylikonstaapelia epäillään muun muassa törkeästä lahjuksen ottamisesta, törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, törkeästä kavalluksesta, kirjanpitorikoksesta, ampuma-aserikoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion naurettavan pitkiksi venyneet ja huimaavan kalliiksi tulleet käräjät istutaan ehkä loppuun tällä viikolla.

Kahdesta muusta isosta poliisipomosta on tehty rikosilmoitus, koska heidän epäillään valehdelleen oikeudessa.

Sitten on tapauksia, joissa poliisi ei varmaan ole tahallisesti tehnyt pahaa, mutta on kädettänyt tavalla, jolla ei nyt vain pitäisi kädettää.
Poliisi ylläpiti törkeästi ylimitoitettua epäiltyjen rekisteriä, jonne päätyi esimerkiksi siten, että nimi ja numero sattuivat olemaan jossain poliisin takavarikoimassa kännykässä. (Kyllä, myös rikolliset soittelevat esimerkiksi hammaslääkäreille ja isoäideilleen.)
Viranomaiset syyttelivät toisiaan ja lopulta syytetyt vapautettiin, koska käräjäoikeus totesi, että rekisterin käyttöohjeet ovat niin huonot, että niitä ei voi noudattaa.

Poliisi on hakenut (ja saanut) lupia puhelinvalvontaan hyvin ylimalkaisilla hakemuksilla. (Tässä on mokannut paitsi poliisi myös käräjäoikeus, joka luvat myönsi.) Sitä, onko lupia käytetty oikein ja lain puitteissa, ei pystytty myöhemmin seuraamaan.

Yksittäiset poliisit ovat urkkineet milloin riitakumppaneitaanmilloin kavereitaanvävykandidaattejaan tai julkkiksia.

Poliisi ampui itsenäisyyspäivänä ihmisjoukkoon ”ei-tappavalla aseella” (jolla oikeasti voi kyllä tappaa ja on tapettukin Yhdysvalloissa), ihminen sai osuman maan kautta.

On traagisia mutta kuitenkin hiukan huvittavia tapauksia, kuten se, jossa mies kohtaa poliisit, on heille ”liian kohtelias” ja ”virnistelee”, mistä syystä poliisi päättää käydä hakemassa hänen luvalliset aseensa pois. Tai se toissavuoden vappuna sattunut tilanne, jossa poliisi katkoi ja pölli Vasemmistonuorten lippukeppejä, koska piti niitä ”astaloina” (poliisi pahoitteli asiaa myöhemmin).
(Tarkennus 30.3. klo 13:14: lippukeppejä pöllittiin myös muilta, mm. anarkisteilta, mutta sitä ei myöhemmin pahoiteltu.)

Ja on ällömpiäkin juttuja: poliisit pahoinpitelevät vähemmistön edustajan ja tuhoavat (vahingossa tai tahallaan) videonauhat.
Tai äärimmäisen surullinen tapaus, jossa poliisi houkuttelee virkamerkkinsä avulla alaikäisen tytön asuntoonsa ja raiskaa tämän. (Kyseessä ei korkeimman oikeuden mukaan ollut virkarikos.)

Ja sitten jengiä kuolee putkiin koko ajan. Siis yllättävän paljon.
Joo, ovat usein humalassa, mutta poliisin homma on valvoa, etteivät tyypit kuole heidän huomaansa. Heitteillejättöä ikävämpiäkin teorioita putkakuolemista liikkuu, mutta käsittääkseni niitä ei ole todennettu. Putkakuolemista puhutaan muuten ihmeellisen vähän.

Listaa rikoksista ja mokista voisi jatkaa.
Jotenkin meillä elää sitkeästi se ajatus, että poliisit ovat keskimääräistä ihmistä enemmän hyviksiä. Mutta miksi me ajattelemme niin? Ei ole mitään loogista syytä, miksi poliisit olisivat sen kummempia ihmisiä kuin me muutkaan – he eivät ole sen parempia tai huonompia ihmisiä.
Poliiseissa on fiksuja ja ihania tyyppejä ja sitten on mulkvisteja, on äärimmäisen rehellisiä ja sitten on rikollisia, ihan niin kuin kaikissa muissakin ihmisryhmissä. Heidät erottaa muista se, että heillä on koulutus poliisin tehtäviin ja paljon enemmän valtaa toisiin ihmisiin.
On aika naiivia ajatella, että kaikki poliisin rikokset ja töppäykset tulisivat julki tai niistä rangaistaisiin. En jaksa uskoa, että 92 prosenttia meistä ajattelee niin.

Yllä luetellut ovat selviä laittomuuksia tai mokia. Hähmäisempi asia ovat asenteet.

Otetaan esimerkki.
Isossa Euroopan laajuisessa kyselyssä merkittävä osa Suomessa haastatelluista poliiseista ei halunnut koulutusta homo- tai transfobisista viharikoksista.
Arvelevatko he, että ovat jo alan asiantuntijoita (erittäin epätodennäköistä) eivätkä siksi tarvitse koulutusta? Vai eikö asia ole tärkeä? Vai onko vähän muutakin tekemistä kuin miettiä jotain turpaan saavia homoja?
Poliisiammattikorkeakoulun koulutusjohtajaa Petri Alkiora kuvailee, että poliiseiksi hakeutuvia yhdistänee ajatusmaailma, jossa ”eivät puhalla yhteiskunnallisen muutoksen tuulet”.
Onkohan esimerkiksi homo- ja transfobisiin rikoksiin kouluttautuminen sellainen yhteiskunnallisen muutoksen tuuli, joka ei poliisien päissä puhalla?

Suuressa poliisikyselyssä neljä viidestä poliisista piti Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita melko suurena tai erittäin suurena uhkana. Rasistista rikollisuutta – joka siis on erittäin todellista ja jota tapahtuu jatkuvasti – piti uhkana vain puolet poliiseista.

Voi olla, että poliisin asenteeseen liittyy se, millaisia asiakkaita he työssään kohtaavat.
Todennäköisesti on kuitenkin niin, että poliisit eivät itse asiassa ole ennakkoluuloista vapaita yli-ihmisiä, vaan heillä on ihan samanlaisia ennakkoluuloja kuin muillakin. Poliiseissa on taatusti vähintään yhtä paljon rasisteja kuin muissakin ihmisissä. Myös he lukevat netistä rasistisia oksennustekstejä ja osa heistä uskoo niihin.

Voimmeko luottaa siihen, että poliisit ovat niin ammattitaitoisia, että pystyvät mahdollisesta rasistisuudesta huolimatta kohtelemaan tasapuolisesti ja reilusti vaikkapa niitä turvapaikanhakijoita, joita niin suuri osa poliiseista pitää turvallisuusuhkana? Tai ketä tahansa vähemmistöön kuuluvaa?
Osa varmasti pystyy.
Mutta osa ei pysty hillitsemään rasismiaan, kuten yllä mainittu vähemmistöön kuuluvan miehen pahoinpitely osoittaa. (Poliisi oli myös kutsunut uhria tyhmäksi, apinamaiseksi ja todennut, ”että aina teillä on jotain” – ”teillä” viitannee tässä romaneihin.) Myös huomattavasti vähemmän vakavat rasistiset ulostulot, vaikkapa vitsit, kaihertavat ikävästi.

Tutkimuksesta käy muuten myös ilmi, että eniten poliisiin luottavat ne, jotka eivät asioi poliisin kanssa. Tämä ei tarkoita ainoastaan sitä, että rikolliset luottavat poliisiin vähemmän kuin ei-rikolliset – myös uhrit luottivat poliisiin vähemmän kuin ei-uhrit. Analyysia aiheesta täällä. Ilmeisesti me, jotka emme poliisia juuri kohtaa, ylläpidämme poliisista liian ruususista kuvaa, joka sitten alkaa hajota, mikäli ihan oikeasti joudumme poliisin kanssa tekemisiin.

Vihreä kansanedustaja Jyrki Kasvi jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, miten se aikoo turvata kansalaisten luottamuksen poliisiin. Vastaus tuskin on maatajärisyttävän ihmeellinen, mutta kiva, että joku kansanedustajakin on huomannut, että kaikki ei ole ihan hyvin.

Onko Suomen poliisi rasistisempi, korruptoituneempi tai muuten kauheampi kuin muiden maiden poliisit?
Ei. Maailman mittakaavassa tilanne on hyvä.

Väheneekö luottamus poliisiin?
Vuoden 2014 kyselyssä se oli vähentynyt. Tänä vuonna pitäisi tulla uusi tutkimus, ja luulisin, että se laskee entisestään. Kahden viime vuoden aikana tiedotusvälineet ovat kertoneet monista poliisia koskevista epäselvyyksistä.
Se, että poliisiin luottaa vähemmän kuin 92 prosenttia, ei ole huolestuttavaa. On ihan tervettä, että viranomaiseen ei luoteta täysin. Silloin viranomaisen väärinkäytöksiä on helpompi tutkia ja uskoa.
Jos luottamus on hyvin matala, se halvaannuttaa yhteiskuntaa, mutta vielä ei olla lähelläkään sitä.

Entä voinko juuri minä luottaa poliisiin?
Jos aion jatkossakin lähinnä hakea poliisilta passin, niin varmasti voin. Ihonvärini, sukupuoleni, elintapani, yhteiskuntaluokkani ja äidinkieleni luultavasti suojaavat minua jatkossakin väärinkäytöksiltä, mikäli joskus päätyisin asioimaan poliisin kanssa ikävämmissä merkeissä.
Mutta jos en voi luottaa siihen, että kaverini eivät saa samanlaista kohtelua, koska heiltä puuttuu joku noista minulla olevista ominaisuuksista, en tietenkään voi luottaa.
Tai jos on niin, että poliisia ei kiinnosta kouluttautua seksuaalivähemmistöjen kohtaamiin viharikoksiin, en voi luottaa.
Ja erityisesti: jos poliisit jatkavat rikosten tekemistä samaa tahtia kuin nyt, en voi luottaa.

En tiedä, rötöstelevätkö poliisit nyt enemmän, jäävätkö siitä kiinni useammin vai kiinnitänkö asiaan vain huomiota aiempaa enemmän. Yleensä sanotaan, että luottamus ansaitaan hitaasti ja menetetään nopeasti. Poliisin kohdalla se ei ole totta: luottamus on säilynyt todella korkealla huolimatta siitä, että tilaisuuksia sen menettämiseen on ollut tarjolla enemmän kuin riittävästi. Minun kohdallani prosessi kesti vuosia. Toivon, että luottamuksen palauttaminen on nopeampaa.

Kuulisin mieluusti teidän näkemyksiänne. Luotatteko poliisiin? Miksi? Miksi ette? Onko luottamuksessa tapahtunut muutoksia? Millaisia kokemuksia teillä on Suomen poliisista? Jutellaan!
Moderointisäännöt löytyvät täältä.

Lisäys 1.4.2016: Hallituksen vastaus Jyrki Kasvin kysymykseen on nyt verkossa.
Lyhyesti: hallitus uudistaa poliisin henkilötietolain ja kehittää sisäistä laillisuusvalvontaa. Joulukuussa tehtiin Poliisihallituksen laillisuusvalvontatarkastus, raporttia ja toimenpidesuosituksia kirjoitetaan parhaillaan. Lisäksi ”Sisäministeriö tulee varmistumaan tulosohjauksen ja sisäisen laillisuusvalvonnan keinoin siitä, että tarvittaviin poliisin koulutusta, toimintatapoja ja johtamista koskeviin kehittämistoimiin ryhdytään poliisihallinnossa ja että ne myös saatetaan päätökseen.”

Kommentit (112)
  1. Menetin luottamukseni poliisiin jo 16-vuotiaana kun jouduin pahoinpitelyn uhriksi. Poliisit soitettiin paikalle ja minua, alaikäistä ja pienikokoista tyttöä syytettiin jo heti alkuun myös pahoinpitelystä ja kohdeltiin syyllisenä, vaikka olin juuri saanut turpiini aikuiselta mieheltä. Poliisit myöskin kuuntelivat ennemmin humalaista pahoinpitelijääni, mutta kun koitin itse selvänä sanoa mitä oikeasti tapahtui he huusivat minulle ”ole hiljaa!”

    Paikalla oli myös ystäviäni, mutta poliisit häätivät heidät pois niin, että jouduin jäädä pahoinpitelijäni kanssa kaksin.

    Halusin raitista ilmaa, halusin ulos koska tiesin, että se voisi estää tulevan paniikkikohtauksen, mutta poliisit eivät päästäneet. Halusin soittaa äidilleni, mutta poliisit eivät antaneet. Myöhemmin oikeudessa minut todettiin syyttömäksi ja ainoaksi uhriksi tilanteessa, mutta epäluottamus poliisiin on säilynyt.

    1. Kiitos kun kerroit!
      Kuulostaa kauhealta. Oletan, että toi oli myös yksi ekoja kohtaamisia poliisin kanssa. Se määrittänee aika paljon sitä, miten poliisi näyttäytyy koko loppuelämän ajan.

      Varmaan tuohon listaan (ihonväri, yhteiskuntaluokka, äidinkieli jne) pitäisi lisätä myös ikä. Oman kokemukseni, ja ilmeisesti myös sun kokemuksesi, on se, että nyt kolmekymppisenä viranomaiset ottavat mun asiat merkittävästi vakavammin kuin silloin kun olin teini. Osittain se on hyväkin asia, koska urpoilin teininä enemmän, mut esimerkiksi tossa sun tapauksessa seuraukset oli järkyttävät.

  2. Mikael Teljä
    30.3.2016, 13:48

    Luottamus poliisiin koostuu useammasta palikasta. On toisaalta poliisijohto, korruptio, valehtelu jne josta istutaan oikeutta.

    Sitten on se kun poliisit ovat kusipäitä, rasisteja tai epäreiluja. Esim se kun puolustetaan rasisteja mutta ammutaan rasistien vastustajia kumiluodeilla. Luodaan tiukkoja muureja pellejen ympärille, mutta Horst Wesselin syntymäpäivää varten saavat skinirivistöt marssia vapaasti.

    Sitten on yksittäistapaukset, joista johtopäätösten vetäminen on epäreilua, onhan poliiseja kuten ihmisiäkin, joka junaan.

    Lopuksi on poliisia piinaava resurssipula: kun kesämökkini pistetään remonttikuntoon, poliisi ilmoittaa suoraan ettei aio asiaa tutkia tai sille mitään tehdä. Huolimatta siitä että tekijät on tiedossa. Maailman mittakaavassa paskaksi vedetty mökki on aika pientä, mutta tuntuu lompakossa ja herättää epävarmuutta ja pelkoa. Se että sellaista saa tehdä käytännössä täysin vapaasti ilman sanktiota ja kiinnijäämisriskiä herättää ehkä vielä enemmän pelkoa ja huolta.

    Resurssipulaa pahentaa poliisiyksiköiden siirtäminen autoihin. Ennen kun oli korttelipoliisi, oli selvää kuka pyörät pölli ja autojen peilit potki. Aina sama kaveri, jonka korttelipoliisi tunsi ja naapurit osasivat tietysti kertoa mistä löytyy.

    Nyt poliisiin ei pienemmissä asioissa edes aa kunnollista yhteyttä. Vain kun rikos on tapahtunut tai on jokin hätä.

    Mutta voiko olla niin, että tämä kulkee alhaalta ylöspäin? Kun poliisi menettää kosketuspinnan yhteiskuntaan, pää leijuu irrallaan eikä tajua natsien uhkaa ja korruptio rehottaa?

    1. Auts toi kesämökkijuttu. Tajuun, että jokaista fillarivarkautta ei pysty tutkimaan (vaikka sekin harmittaa), mut toi on jo paljon isompi juttu.
      Täällä Brysselissä on paljon murtovarkauksia. Kaveri kertoi juuri, mitä poliisi sanoi hänelle murron jälkeen. ”Hehe, no tällä kadulla murtaudutaan melkein joka päivä johonkin taloon, huomenna me ollaan varmaan täällä taas.”
      Voisko olla, että se on itse asiassa POLIISIN ELIKKÄS TEIDÄN HOMMA pitää huolta siitä, että jonkin kadun asuntoihin ei murtauduta joka päivä?!

      Mietin resurssipulaa. Tuttava kommentoi toisaalla näin:
      ”Helsingin Sanomat haastatteli jo vuosia sitten poliisien reaktioita budjettileikkauksiin ja palkannalennuksiin. Tuloksista tuli selvästi esiin että poliisissa oltiin jo silloin huolissaan että seurauksena on väistämättä korruption lisääntyminen ja turhautuminen joka johtaa välinpitämättömyyteen. [–] Eli itse näen että tässäkin on osin kyse ihan yksinkertaisesti loputtomien leikkausten rapauttavasta vaikutuksesta yhteiskunnan perustoimintoihin.”

      Jos rahaa olisi enemmän, rasisti-poliisit eivät varmaan mystisesti muuttuisi vähemmän rasistisiksi. Mutta silloin olisi ainakin aikaa tutkia noita kesämökkikeissejä, kansalaisen saama palvelu paranisi ja samalla luottamus siihen, että poliisia kiinnostaa just mun asiat, parantuisi.

      1. Otso Ollikainen
        30.3.2016, 14:56

        Poliisilla on tosiaan resurssiongelma. PoRa-uudistukset vain lisäsivät hallintoa, vaikka niiden piti lisätä kenttäväkeä.

        Jouduin itse pankkikortin kopioimisen uhriksi ja keskustellessani poliisin tutkinnanjohtajan kanssa sain kuulla, ettei alle 5000€ tapauksia kyetä tutkimaan, koska skimmausjuttuja tulee hänen pöydälleen noin viisi tapausta päivässä. Ymmärrettävää, että pyritään samaan kuin ensihoito- ja sotilaslääketieteessä: mahdollisimman hyvää hoitoa niille, joilla on vielä mahdollisuus.

      2. Nyt uudet maut, Sibs, Stubbels ja Sammakko
        31.3.2016, 06:15

        Ja juuri tämä resurssipula todennäköisesti vaikuttaa myös tähän opiskeluinnokkuuteen jonka mainitsit, os miettii ihan mitä tahansa työtä jossa resurssit eivät meinaa millään riittää edes normaalien toimintojen pyörittämiseen ja sitten joku keksii että pitäisi kouluttaa ihmisiä tekemään jotain joka on jo huomioitu muualla (viharikokset LGBT ryhmiä kohtaan ovat jo rikoksia ja ).
        Se että halutaan lisätä monimutkaisuutta ei ole kovin monelle ihmiselle mieleinen asia (kuten esim. pentti/pirkko peruskäyttäjälle kun kertoo ettei hän saa liimata järjestelmän salasanaa näyttöönsä, niin helposti nostaa siitä älämölön oli se kuinka tyhmää tahansa).

        Monesti kyseisen tyyppiset koulutukset eivät myöskään tule laitoksen sisältä ja saattavat helposti kuulostaa täysin järjettömiltä johtuen siitä että kouluttaja ei tunne työntekijöiden arkea joka taas johtaa sihen että kaikkia vituttaa niin kouluttajaa ja koulutettavia, koulutus muuttuu pakkopullaksi eikä kukaan opi mitään. Kyseinen asia tulee ratkaisemaan itsensä ajankuluessa kun LGBT asiat muuttuvat arkipäiväksi eikä asioiksi joista pitää erikseen pitää ääntä.

        Poliisien stressitilannetta tuskin myöskään helpottaa kun on kaikenmaailman immeisiä jotka kuvaavat mitä poliisit tekevät ja leikkaavat sen provokatiivisesti paiskaten lopputuloksen youtubeen syyttäen poliisia ties mistä. Poliisien kuvaaminen on äärimmäisen tärkeää kaikkien turvaa ajatellen, niin poliisin kuin kansalaisten mutta kyseistä videota ei tulisi editoida jotta jonkun agendaa saadaan ajettua (kumman tahansa, poliisin, anarkistin, tai naapurin appelsiinin).

        itsellä on niin hyviä kuin huonoja kokemuksia poliiseista ja mielipiteeni heistä on neutraali, en rakasta enkä vihaa. Suurin osa heistä vain yrittää tehdä työnsä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *