Koulutodistus ruotsalaisittain

Ajauduin viime viikolla Twitterissä keskusteluun peruskoulun stipendeistä ja todistuksista. Arjen kiireiden puristuksessa ehdin kommentoida ehkä kaksi kertaa, mutta keskusteluketju herätti minut ajattelemaan Ruotsin todistussysteemin eroavaisuuksia Suomeen verrattuna. Koska en ole joutunut työssäni Ruotsissa kirjoittamaan todistuksia, en ole hirveästi miettinyt koko asiaa, mutta nyt yläasteelle siirryttyäni tajusin pari merkityksellistä ja Suomen järjestelmästä selkeästi eroavaa seikkaa.

Ruotsissa todistus annetaan ensimmäisen kerran kuudennella luokalla. Asteikko on A:sta F:ään E:n ollessa alin hyväksytty arvosana. Arviointia suoritetaan toki alusta lähtien ja pyritään varmistamaan, että oppilaat pysyvät kärryillä opetuksesta ja että vaikeuksien kohdatessa saavat tarvittavia tukitoimenpiteitä. Parin Ruotsissa opettajana vietetyn vuoden jälkeen olen kuitenkin havainnut, että pelottavan moni oppilas huoltajineen tajuaa todellisen tilanteen vasta todistuksen tai todistusvaroituksen saatuaan. Ruotsissa arvosanoja kutsutaan jännästi nimellä betyg eli todistus. Moni havahtuu kuudennen luokan jouluna siihen, että heillä on todistus eli hyväksytty arvosana eli vähintään E vain 1-2 oppiaineessa. Reaktio todellisuuteen on usein ahdistus tai välinpitämättömyys. Ahdistus voi kääntyä voitoksi ja oppilas ryhdistäytyy ja alkaa hyödyntää saamansa tukitoimet ja aine kerrallaan kipuaa kohti E:tä. Kaikilla ei kuitenkaan ole kykyä skarpata, joten osa oppilaista menettää lopunkin motivaationsa ja koko yläaste voi mennä kotona istuskeluksi. Välinpitämättömien kohdalla vaihtoehdot ovat suunnilleen samat, mutta ilman ahdistusta. He voivat ryhdistäytyä tai sitten jatkaa kuin ennen. Heille koulu on ennen kaikkea nuorisotalo, jonne tullaan tapaamaan kavereita.

Enemmistölle koululaisista todistus on tärkeä ja mitä pitemmälle peruskoulua mennään sitä merkityksellisemmäksi se muuttuu. Ruotsissa nimittäin on tavoitteena, että kaikki oppilaat jatkavat lukioon, joka ei olekaan ihan sama asia kuin Suomessa. Ruotsissa kaikki toisen asteen koulutus tapahtuu lukiossa, eikä ammattikouluja ole. Oppilaat voivat siis valita puhtaasti akateemisen linjan, kuten luonnontiede tai sitten käytännöllisen linjan, kuten kuljetus- tai hoito-ala. Yhtäkaikki, koulun nimi on lukio. Eri lukioiden kansallisiin ohjelmiin (nationellt program) päästäkseen on saatava tietty määrä pisteitä (meritvärde) ja pisteitä kertyy peruskoulun päättötodistuksen arvosanoista. A:sta saa 20 pistettä ja siitä mennään alaspäin 2,5 pistettä kerrallaan E:n antaessa 10 pistettä. Arvosanoja voi saada 17 kappaletta, jolloin maksimipistemäärä on 340 pistettä.

Merkittävin ero Suomeen verrattuna syntyy siitä, että oppilaiden ei tarvitse saada hyväksyttyä arvosanaa kaikista oppiaineista. Ammattiiin valmistaville tai muilla käytännöllisillä linjoilla pitää olla arvosana (betyg) ruotsista, englannista ja matematiikasta sekä viidestä muusta aineesta eli 8 ainetta ja vähintään 80 pistettä. Akateemisille linjoille taas vaaditaan ruotsi, englanti ja matematiikka sekä yhdeksän muuta ainetta eli yhteensä 12 ainetta ja 120 pistettä. Käytännössä pistemäärät ovat totta kai korkeampia monissa suosituissa lukioissa. Esimerkiksi oman tyttäreni lukion luonnontieteelliselle linjalle vaadittin n. 240 pistettä. Sinnekin siis periaatteessa voi päästä saamalla 12 A:ta ja lopuista 4-5 aineesta voi silloin tulla hylätty. Käytännöllisille linjoilla taas voi päästä, vaikka melkein puolissa aineista olisi hylätty arvosana.

Vajaan puolen vuoden aikana yläasteen klinikkaluokan opettajana olen vasta nyt sisäistänyt todistussysteemin hienoudet ja outoudet. Tajusin, että moni oppilas ei tavoittelekaan kuin E:tä. Matematiikan kokeesta on versio, jonka tarpeeksi hyvin osatessaan voi saada E:n. Ei parempaa. Tyttärellä oli jossain aineessa kahdeksannella luokalla C tai B, mutta A:ta ei siinä vaiheessa voinut edes saada, koska siihen vaadittavia taitoja ei oltu vielä mitattu. Hän kertoi myös, että biologian opettaja oli sanonut, että kokeen punaisella ympyröidyt kysymykset ovat vain niille, jotka tavoittelevat vähintään C:tä. Vähempään tyytyvien ei tarvitse yrittää. Tavallaan selkeää ja  eriyttäminen on toteutettu näppärästi, mutta ruokkiiko se toisaalta myös helpolla pääsemistä. Ainakin itse olen törmännyt siihen, että osa oppilaista ei jaksa rasittaa itseään, vaan tyytyy E-tasoon ja nyt muun muassa yksi tajusi, että päästäkseen haluamaansa medialukioon pitäisi saada 140 pistettä eli 14 E:tä, eikä hänellä mukautusten takia ole edes niin montaa ainetta. Vuosi enää aikaa, joten hän haluaa kaikki aineet, jotta saa  pisteensä tuplattua. Mutta riittääkö vuosi?

On myös oppilaita, jotka eivät saa 8 hyväksyttyä arvosanaa, eivätkä siten oikeutta hakea lukion kansallisiin ohjelmiin. Heitä varten löytyy viisi erilaista esittelyohjelmaa (introduktionsprogram), joiden joukossa mm. henkilökohtainen, ammattillinen ja kielilinja. Kielilinja on lähinnä oppilaille, joiden kielitaito ei vielä riitä lukio-opintoihin. Tavoitteena esittelyohjelman linjoissa on ennen kaikkea arvosanojen parantaminen ja etteivät oppilaat jäisi pudokkaiksi, vaan pysyisivät tai saisivat kiinni opiskelurytmistä. Jako ohjelmien välillä myös alaspäin on armoton. Jos saat 8 arvosanaa, joudut kansalliseen ohjelmaan, vaikka edellytyksiä jaksaa lukio-opiskelua ei olisikaan. Silloin on helposti edessä paluu kotona olijaksi ja koulupudokkuus uhkaa.


edit: Viime syksystä alkaen on joissain kouluissa ollut käynnissä kokeilu antaa todistus jo neljännellä tai viidennellä luokalla.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *