Hanna Sumari
Hanna Sumari

Elämää epätilassa

Tämä on se fiilis joka on päässä

Ai kamalaa, mä en ole päivittänyt blogia sataan vuoteen! Mä jäin johonkin outoon epätilaan joulun ja uuden vuoden ajaksi. Puuttuu ryhti ja rytmi, ajattelin, kunnes tajusin, että ei. Puuttuukin kiire, joka on jonkinlainen katapultti mun elämässä. Se sinkoaa matkaan ja siinähän sitä on hyvä istua vähän kuin Linnanmäen raketissa. Pitää vain laidoista kiinni ja antaa mennä. Matkalla sitten tarttuu kiinni ja nappaa jokaisen tähden, jonka lennolla kiinni saa. Kun kiire loppuu, ensin ihmettelee, että oho – mitä nyt tapahtui, sitten nauttii ja sitten – voi ei – siihen niin ihanasti tottuu.

Mulla on siis ollut ihanaa. Syvä rauha kaikessa tekemisessä. Jopa niin nautinnollinen rauha, että myöhästyin mun Fustratunilta 30 minuuttia… Oikeasti. Hyvä Luoja kuinka häpesin! Juho se vaan nauroi ja sanoi, että itteltäshän se on poissa. No se on tosiaankin ihan totta ja sitä enemmän se ärsytti.

Parasta on ollut liikunta, liikunta ja liikunta! Mä olen käynyt itsekseni salilla treenaamassa (mitä en tee kyllä oikeastaan ikinä) Juhon kanssa treenaamassa, joogassa, kävelyllä ja tehnyt lumitöitä. Ja mun kroppa on jo nyt ihan toista maata, kuin vain kaksi viikkoa sitten. Se alkaa taipua. Loppuvuodesta mun takalisto oli juurtunut tähän työtuoliin niin kiinni, että aina kun nousin ylös, mulla meni ensin tovi siihen, että sain revittyä ne juuret irti.

Nyt teen jumppaa jopa kotona. En todellakaan mitään suurta mutta taivuttelen, että pysyisin  joustavana. Liikunta ja fyysinen rasitus on oikeasti parasta mitä voin tehdä itselleni. Ylivoimaisesti. Se pääivä, kun tein ensin reilun tunnin lumitöitä, kävin fustrassa ja joogassa oli ihanin. Sitä oloa ei voita mikään. Ja kun päässä vielä on ollut tämä kiireettömyys ja rauhan tunne, niin voi että!

Kiire - mitä se on?
Päänsisäinen maisema. Ommmmmm!

Sain joululahjaksi hienon aktiivirannekkeen. Se täräyttää mua ranteeseen tunnin välein ja käskee hyppimään ja ottamaan askelia. Tottelen sitä mokomaa kelloa. Olen siis rannekkeen orja. Kauankohan tämä orjuus kestää ennen kuin kyllästyn? Sitä en tiedä, mutta sen kiinnostavin toiminto on unen seuraaminen. Sain siitä jo stressin, enkä tosiaan tiedä, onko mulle hyväksi nukkua 8 tuntia yössä. Luulen, että ei ole.

Meidän Katri sanoi lukeneensa jostain, että ne jotka nukkuvat 5-6 tuntia yössä ja väittävät, että se riittää, eivät vain tiedä miltä tuntuu, kun nukkuu kahdeksan tuntia joka yö.

No – enpä tiedä. Olen aina ollut vähäuninen, jo lapsesta asti. Nukun juuri sen kuusi tuntia ja olen ihan tyytyväinen ja pirteä. Nyt, kun ranneke kertoo unesta, olen koettanut nukkua sen kahdeksan tuntia väkisin. Olen onnistunut joka toinen yö ja kahdeksan tunnin unien jälkeen herään hitaasti ja käynnistyn kuin vanha auto neljänkymmenen asteen pakkasella. Öljyjen notkistuminen kestää pari tuntia. Se on ihan kamalaa. Pää on kuin se olisi jossain pumpulihupussa. En tiedä mitä teen. Koetanko vielä vai annanko vaan olla.

Hiljaisuus ja kiireettömyys ovat olleet tämän vuodenvaihteen paras lahja. On onni asua täällä suurten puiden keskellä, jossa kuulee lumisateen ja pihalla tepastelevat peurat, lumikot, jänikset ja liito-oravakin on nähty. Pian alkaa taas tohinat ja nautin siitäkin, kun tiedän että voin ohjata rakettini aina takaisin kotiin ja hiljaisuuteen.

Tänään päivä alkaa kirjanpitoon vietävien papereiden kanssa ja jatkuu kahdella palaverilla ja yhden lehtijutun viilaamisella ja toisen kirjoittamisella. Alkajaisiksi on kuitenkin mietittävä vaatteita. Luultavasti en voi lähteä liikkeelle yöpaidassa tai treeniasussa, jotka ovat olleet vaatekaappini keskiössä viimeiset pari viikkoa. Tästä se taas lähtee! Ihanaa maanantaita kaikille!

Hanna

Kommentit (4)

  1. Riikka

    Mäkin haluun epätilaan käppäilee tonne rannalle😍😍

    • hannasumari

      Riikka!
      Se on kuvituskuva. Ite oon epätilaillut Espoossa. Booooorung! 😀

  2. Joni

    Väkisin nukkuminen ei todellakaan toimi ainakaan minulla. Nukahtaminen onnistuu kyllä, mutta jos menen liian aikaisin nukkumaan herään sitten kolmen aikaan yöllä ja uusi nukahtaminen kestää tunnin. Miellyttävämpää on valvoa sen minkä valvottaa ja mennä kunnolla väsyneenä nukkumaan, jolloin herää silloin kun pitää. Jos yöunet jäävät lyhyiksi, jossain vaiheessa päivää voi ottaa päikkärit.

    Kahdeksan tuntia kuulostaa aika paljolta aikuiselle ihmiselle, eikös kuusi-seitsemän tuntia ole tavallisempi. Vanhemmilla ihmisillä riittää vieläkin vähempi.

    • hannasumari

      Hei Joni,
      Olen kyllä samaa mieltä. Ei siitä mitään muuta tule kuin turhaa stressiä, kun koettaa nukkua väkisin. Kuutta tuntia vetelen sikeitä ja se on ihan ok. Mutta ne päiväunet olis kyllä herkkua välillä!
      Hanna

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.