Elo ihmisen huolineen murheineen – se on vain väliaikainen

Onni ja onnellisuus – väliaikaista kaikki on vain. Mutta yhtä väliaikaisia on huolet ja murheet.

Mä olen miettinyt tätä viime aikoina paljon, kun välillä tuntui, että selässäni oli niin kovin raskas, huolien täyttämä reppu kannettavana.

Oli monta kurjaa asiaa, jotka painoivat mieltä ja kuristivat rintakehää. Silti annoin mennä. Tein duunit ja hoidin kaikki asiat. Tietenkin. Mitä muuta sitä voi tehdä? Ja sitä paitsi huolet olivat tietenkin sitä pienempiä, mitä suurempiin murheisiin niitä vertaili. Joten mun iso harmi saattoi kutistua minimittoihin, kun mietin miten kurjasti asiat voisivat olla.

Kuuntelin myös paljon muita ihmisiä ja huomasin, että ihan jokaisella on joku huoli kannettavanaan.

Eilen siivoilin ja kokkasin ja katsoin samalla kaikki Vain elämää tämän tuotantokauden jo esitetyt jaksot yhtä kyytiä. Jokainen noista artisteista on kokenut suurta tuskaa ja vaikeuksia. Vähän jopa tuntui siltä, että kuta kauheammat kokemukset, sitä parempi tulkitsija. Tämä ajatus on tietenkin täysin väärä, koska kukaan toinen ei voi arvottaa jonkun kärsimyksen kokemuksia. Jokainen kokee ne sisällään yksilöllisesti, oman mittarinsa mukaan.

Huolia oli montaa sorttia. Yksi on kysynyt äidiltään, miksi kukaan ei koskaan soita mulle? Voi kuinka moni meistä on kokenut sen saman. Jollain on ollut vakavia itsetuhoisia ajatuksia, joku on kokenut vakavaa väkivaltaa jne. Lauri Tähkä muistelee omaa alkutaivaltaan, jossa lauloi tyhjissä baareissa, joista jopa henkilökunta poistui ulos. Ajatelkaa kuinka kovia juttuja! Ja siinä he kaikki nyt istuvat ihanissa artistin asuissaan ja laulavat ja muokkaavat toistensa biisejä ja kokevat ja näyttävät suuria tunteita.

Niin usein sanotaan, että huipulle ei ole helppoa tietä, mutta kuinka minusta tutuu siltä, että moni kuitenkin kadehtii näitä ihmisiä ja ajattelee, että helppoahan heidän on. Mistäs sen tiedät? Ei ole ollut helppoa eikä monella ole vieläkään.

Kaikilla on välillä helppoa tai ainakin helpompaa. Siksi minusta ilo, nauru, ystävällisyys ja hymyt on niin tärkeitä. Aina kun voi nauraa, niin kannattaa kyllä ottaa tilanteesta vaarin.

Aikanaan yhtä ohjelmaa tehdessäni, sen ohjaaja närkästyi, kun heitin läppää ja pelleilin aina kun kamera ei käynyt. Sain hiukan huutia asiasta. Kummeksuin moista nihkeyttä ja olen edelleen sitä mieltä, että ilo ei haittaa työntekoa. (Meteli voi kyllä häiritä muiden keskittymistä, mutta siitä ei ollut kyse) Edelleen siis jatkan valitsemallani tiellä – ilo pintaan vaik syvän märkänis! Se auttaa, kun naurelee ei se niitä huolia ja taakkaa karkota, mutta hetken on kevyempi kulkea.

 On myös hyvä muistaa, ettei aina pysty parhaimpaansa. Välillä voi olla töykeä, kun mielessä on harmeja, mutta jos sen huomaa itsestään, voi myös pyytää anteeksi. Ja välillähän ei edes huomaa. Mutta se kaikki on inhimillistä. Siksi olisi niin hyvä aina koettaa olla kaikkia ihmisiä kohtaan mahdollisimman kiva, kun ei sen toisen repun painosta mitään tiedä.

Monta omaa huoltani on jo repusta lähtenyt, mutta eihän se koskaan aivan tyhjä ole. Lauantai oli kuitenkin aivan mahtava päivä. Onnistuin suurenmoisesti valmistamassani lounaassa, kävelin aurinkoisessa syyssäässä koiran hihnan jatkeena ja huomasin, kuinka kaunis koti meillä on. Hienoja juttuja.

Keveitä taakkoja ja kaikenkokoisia iloja sulle!

Hanna

Kommentit (10)
  1. Juuri noin se menee. Kiitos

    1. hannasumari
      6.10.2019, 11:06

      Riitta ❤️
      T.Hanna

  2. Taina Urpalainen
    6.10.2019, 11:03

    Kiitos ihana Hanna hyvästä ja lohdullisesta kirjoituksesta. 💛 Se on juuri noin! 😊

    1. hannasumari
      6.10.2019, 11:06

      Taina 😘
      T. Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *