Idiootit keittiössä – elämää vuokrahuvilassa

elämää vuokrahuvilassa. Jotenkin vaan nyt meni hermot tässä ruokaa laittaessa ja aloin miettiä, että miksi?

Kuva: Riitta Sourander

Olemme Espanjassa ja asumme erittäin viehättävässä villassa aivan meren äärellä. Alue on suljettu, puutarhurit hoitavat mielettömän kauniita istutuksia ja asukkaat ovat miellyttäviä ja ystävällisiä. Talo on kauniisti sisustettu ja kodikas. Olohuoneen yksi seinä on kokonaan lasia ja puolet siitä siirtyy vedettäessä syrjään päästäen auringon ja lempeän tuulen sisälle.

Aallot lyövät verkkaisesti rantaan ja rakastan kuulla sitä ääntä. Siis sanalla sanoen paratiisi. Villan omistaa irlantilainen mies, joka on isäntänä loistava.

Miksi olemme täällä? Koska en kestä pimeyttä, se vaikuttaa mieleeni ikävällä tavalla. En ole lomalla, vaan teen töitä täältä käsin. Käyn välillä kotimaassa, kun työt vaativat läsnäoloa.

Voisimme asua myös hotellissa, low season -hinnat ovat siedettäviä, mutta pitemmän päälle se on tylsää. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta aina ei myöskään jaksa syödä ravintolassa, joten on kivaa, kun on oma keittiö.

Keittiökin täällä on kaunis ja toimiva. Kodinkoneet ovat korkealuokkaiset. Astiastokin on kaunis. Mutta sitten tulee se MUTTA.

Mutta = idiootit keittiössä. Mikä piru siinä on, että tällaisissa paikoissa on aina sama ongelma? Kaikki keittiövälineet on ihan tolkuttoman huonoja. Veitset on tylsiä, veden- ja kahvikeittimet likaisia. Paistinlasta on palanut, veitsestä on ruuvi irti, kaikissa kattiloissa on poltettu jotakin pohjaan ja sen jälkeen niitä on jynssätty jollain (ehkä porakoneen laikalla) niin, että on saatu hiottua OSA palaneesta massasta pois. Mustapilkulliset kattiloiden pohjat eivät kelpaisi kuin hiekkalaatikkoleikkeihin. Ja sitten on pinnoitettut paistinpannut. Ja onko niitä siis todellakin ylivoimaisen vaikeaa käyttää? Ilmeisesti. Ja kun ne sitten on poltettu, raavittu ja pesty pilalle, niin miksi hitossa ne työnnetään takaisin kaappiin, eikä viedä metallinkeräykseen? Miksi?

Saksia ei tietenkään ole ensikään ja jos on ne eivät leikkaa. Ensimmäinen asia, jonka täällä ostin, oli kelvolliset sakset. Hinta 3,90 € ei lähelläkään meidän Fiskarsseja, mutta ihan hyvin leikkaavat.

Olen valmistamassa sienimunakasta ja salaattia. Laatikossa on 8 kpl keittiöveitsiä. Ensimmäinen taipuu ja venkoilee sientä leikatessa. Siis hyvä Luoja SIENTÄ! Ymmärtäisin, jos olisin sahaamassa sillä pirulaisella halkoa! Mutta todellakin vain osterivinokasta. Seuraava on niin tylsä, ettei se pure sieneen. Seuraava on puolittain irti kahvasta. Seuraava jälleen tylsä… Lopulta otan laatikosta sahalaitaisen leipäveitsen ja pilkkominen onnistuu sillä jotenkuten.

Seuraavaksi pitäisi paistaa sienet. Laatikossa on viisi pinnoitettua pannua. Suoraan sanottuna ne on kaikki paskana. Mieltä ylentävää. (Tämä oli se vaihe, jolloin multa paloi käämit ja päätin tulla tähän sohvalle kirjoittamaan tämän vuodatuksen) Pannuja on käytetty liian kuumalla levyllä, niitä on raavittu metallilastalla tai ehkä nuo edellä mainitut veitset ovat tylsyneet, kun niitä on hangattu noiden pannujen pohjaan. Kun pinta sitten on pilalla, niin silti niissä on paistettu jotakin. Ja kaikki se joku palaa automaattisesti pohjaan. Ja sitten se karsta on jätetty pannuun ja pannu laatikkoon. Mahtavaa. Lisäksi, koska ihmiset ovat laiskoja ja tietämättömiä, niin pinnoitetut pannut on myös varmasti pesty tiskikoneessa. Täällähän ei diivailevien sisustajien inhoamia tiskinkuivauskaappeja käytetä, joten jos pannun pesisi, kuten kuuluu, se tulisi myös kuivata. Ai kamala. Joten siis tiskariin vaan ja pinnoitus pilalle. Että voi riipiä tämä. Omistajalla on takuulla omat pannut noissa lukituissa henkilökohtaisissa kaapeissaan. Tuntuu, että keittiötä käyttävät idiootit. En voi uskoa että pinnoitetun pannun käyttäminen voi olla ylivoimaisen vaikeaa kenellekään.

En tiedä mikä tilanne on Lapissa nykyään, mutta tästä samasta syystä ostimme aikoinaan sieltä mökin. Harrastimme laskettelua (vai sanotaanko sitä nykyään vaan hiihdoksi – en tiedä, mutta tykkäsimme tulla lujaa vauhtia rinteitä alas. Sitä on kysymys) ja vuokramökit, olivat ne sitten kalliita tai halpoja, olivat samaa laatua kaikki tyynni. Keittiöt onnettomat, patjat surkeat ja lisäksi ankeasti ja rumasti sisustetut. Sanoin ei käy – en kestä rumaa enkä huonoa. Jos ruokin kolme lasta ja kaksi aikuista viisi kertaa päivässä, sen pitää sujua. Lisäksi haluan nukkua kunnon sängyssä ja ympäristö saa luvan olla kaunis. Yhdessäkin mökissä oli vuodesohva, jonka runko oli poikkii. POIKKI!

No niin – tästä varmaan joku saa raivarin, mutta antaa palaa. Lähden ostamaan paistinpannun kolme veistä, raastinraudan parmesaania ja sitruunankuorta varten sekä kahvimitan ja puhtaan leikkuulaudan. On myös suuri kiusaus heittää nuo aivan rämät rimpulat pois, mutta se ei varmaan käy laatuun.

(jos muistat viime talvena kirjoittamani jutun vuokrahuvilasta, se oli onnellinen poikkeus säännöstä. Kaikki välineet siellä oli huippuluokkaa. Ihan kaikki.)

Terveiset Hannan keittiöstä.

Hanna

Kommentit (2)
  1. Kuulostaa tuttuakin tutummalta. Olimme Torreviejassa pari vuotta sitten vuokralla, ja siellä ei ollut ruuan valmistusastioita lainkaan ja veitsistä oli ruuvit irronneet. Kolme jouluaiheista kahvimukia, ei muita mukeja tai kahvikuppeja.
    Viime kesänä Yyteristä vuokraamassamme mökissä oli seitsemän leikkuveistä, kaikki tylsiä. Veitsenteroitin mökillä auttaisi jo kovasti.
    Muuten kaikki oli hyvin.

    1. Aaarrgghhh! Raivostuttavaa – mutta otin opikseni! Jatkossa mulla on aina mukana omat veitset ja paistinpannu! Ei kai se kovin kummallista ole. Jokuhan matkustaa aina oman tyynyn kanssa!
      Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *