Korut kantavat tarinoita ja me koruja

Tässä kuvassa ihanat Kosmos korvikset ja riipus – mun suosikkeja! Kuva: Riitta Sourander

Lehdessä oli muutama päivä sitten iso juttu Kalevala Korusta. Jutussa kerrottiin yrityksen huonontuneesta tuloksesta. Tuli surullinen olo. Kalevala Koru on yli 80 vuotias yritys, jonka tuntee varmaan jokainen suomalainen. Se on upea ihana osa Suomen historiaa. Naisten perustama, naisten omistama ja naisten johtama yritys.

Kalevala Korun omistaa Kalevalaisten naisten liitto. (Siis suomalaisten naisten – kalevalaisista naisista tulee helposti ainakin minulle mieleen jotenkin karjalaiset naiset)

Kalevala Korun sekä Kalevalaisten naisten liiton perusti kirjailija Elsa Heporauta, joka halusi pystyttää patsaan suomalaisen naisen kunniaksi. Patsaan rahoittamiseksi Heporauta ja joukko muita edistyksellisiä naisia päättivät teettää myyntiin koruja, jotka suunniteltiin suomalaisten muinaiskorujen pohjalta. Syntyi 40 korua käsittävä mallisto, joka esiteltiin vuonna 1937 ja se sai valtaisan suosion. Sodan syttyessä patsashanke jäädytettiin ja kertyneet varat annettiin sodassa kärsineiden auttamiseksi.

Kalevala Korun syntytarina on niin hieno. Jo ajatus siitä, että naiset ovat perustaneet yrityksen 30-luvulla on rohkea ja uskalias. Tänä päivänä naiset perustavat yrityksiä ilman, että sitä kukaan ihmettelisi, mutta 30-luvulla asiat olivat kovin toisenlaisia. Historia on pitkä ja siihen on mahtunut hurja määrä erilaisia korumalleja. Korut jotka säilyvät, kantavat myös henkilökohtaisia muistoja, jotkut suurempia ja jotkut pienempiä tarinoita. Minun suhteeni Kalevala Korun koruihin alkoi, kun olin vain vasta pieni käärö.

Vuonna 1953 äiti oli mennyt taidemaalari Christina Snellmanille malliksi pukeutuneena valkoiseen puseroon ja siniseen hameeseen rinnassaan hopeakoru. Taiteilija oli piristänyt yksinkertaista asua punaisella shaalilla ja siirtänyt kävyn kantaa kuvaavan Kaleva Korun korun puserosta shaaliin. Kun taulu valmistui, isäni ihastui siihen ja osti sen taiteilijalta, joten se oli kotini seinällä jo kun minä synnyin.

Chritine Snellmanin v. 1953 maalaama muotokuva äidistäni.
Kävyn kantaa kuvaava rintakoru. Minulta kesti lapsena kauan ennen kuin tajusin mitä koru esittää. Enkä edes tajunnut, vaan äiti sen kertoi.

Taulu on tätä kirjoittaessani tuossa edessäni ja kävyn kantaa kuvaava koru on myös tallessa. Molemmat tietenkin suurenmoisen rakkaita minulle. Äiti käytti korua usein.

Toinen muisto on kouluajoilta. Luokkamme priimuksella oli etusormessaan hopeinen Sydänsormus, jota on tehty 40-luvulta lähtien. Se jäi niin hyvin mieleeni, koska tyttö aina viittasi vimmatusti tunneilla ja sormuksen sydän kilisi. Kilinä oli ihana ja vangitsi tietenkin myös opettajan huomion. Olisin niin kovin myös halunnut sellaisen ja ilahduinkin kymmeniä vuosia myöhemmin, kun oma tyttäreni toivoi saavansa sellaisen. Toive toteutettiin!

Ensimmäisen oman Kalevala Korun koruni sain teininä. Olin jo nuorena ihastunut leveisiin näyttäviin rannekoruihin, joita vieläkin käytän mielelläni. Mummini antoi minulle rippilahjaksi pronssisen Iku Turso rannekorun, jonka malli on vuodelta 1947.

Iku Turso on taiteilija Germund Paaerin suunnittelema. Tämä oma kappaleeni taitaa kaivata pientä kiillotusta… Hopeisena se olisi vielä ihanampi.
Tämä Kaleva Koru kaulakoru lienee jostain 70-luvulta. Mulle on aina tullut tästä korusta mieleen Jaqueline Kennedy (Nimenomaan ollessaan Kennedy – ei Onassis)

Sain aikanaan äidiltä lahjaksi myös hyvin modernin Kalevala Korun kaulakorun, joka lienee 70-luvulta. Hopeinen koru on täysin ajaton ja sitä on voinut käyttää jo kuusi vuosikymmentä. Ajatelkaa! Jos nyt mietitään kestävää kehitystä ja halutaan kuluttaa vähemmän, niin kannattaako ostaa, vaikka 45 euron korvakorut jotka ovat kauniit mutta joiden arvo on oikeasti nolla, vai korvakorut jotka maksavat 90€ mutta niiden laatu sekä muotokieli kestävät loputtomiin ja ne on valmistettu Suomessa?

Kosmos korvakorut ja rannekoru Kuva : Riitta Sourander
Kuva : Riitta Sourander
Lumikukka korvakorut ja kaulakoru Kuva: Riitta Sourander
Näissä korviksissa on ihanasti boho ja hippi fiilistä. Kuva: Riitta Sourander

Viimeisen puolen vuoden aikana olen saanut käyttää Kalevala Korun koruja kuvauksissa. Upeat korut ovat olleet monesti juuri se juju jota asu on kaivannut.

Jotenkin tämä Kalevala Korun perintö, perustaminen ja tarina sykähdyttävät minua ja haluaisin, että yritys menestyisi ja voisi hyvin. Itse liityin juuri Kalevalaisten naisten yhdistykseen. Olla yksi lenkki suomalaisten vahvojen ja ennakkoluulottomien naisten sukupolvien ketjussa, on minusta kova juttu. Siinä on voimaa.

-Hanna

Kommentit (1)
  1. Hei Hanna ja kiitos inspiroivasta kirjoituksesta taas. Itse sain ensimmäisen Kalevala -koruni mieskolleegalta jäädessäni töistä (sanomalehti meidän tienoilta), juuri tuollaisen viimeisen kuvasi mukaisen korun, kaulaketjun ja korun. Sittemmin sain toisenkin Kalevala -korun, vähän samantyyppisen, ja ne ovat ainoat korut, jotka omistan (vihkisormuksia en laske koruiksi…) ja joita pidän.
    Niin suomalaisen rehtejä ja aitoja, ajattoman kauniita ja mieluisia.
    Aurinkoisia talvipäiviä, jospa se talvi lumineen ja pikkupakkasine tulisi. Ainakin Kalevalan päiväksi. Saisi pukea kauniit korut ylle ja rehvastella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *