Kranssikurssilla ystävien kanssa – itse tehty joulukranssi ja ihanat naiset!

Joulukranssi oveen tai seinälle jouluksi! Aivan ihana idea! Mulla on sellainen ihana naisystävien porukka, jonka kanssa tapaamme yleensä herkkujen äärellä kaiken maailman asioista jutellen, toisiamme kuunnellen ja tukienkin. Rakastan näitä naisia, he kuuluvat mun elämän tärkeimpiin ihmisiin. Me ollaan tavattu toisiamme jo kahdeksan vuotta. Kaikki alkoi yhdestä aarrekarttatapaamisesta, jolloin me unelmoitiin suuria ja pieniä asioita, eikä kaikki edes tunnettu toisiamme.

Ihanien naisten keskellä floristi Saija Sitolahti

Näiden vuosien aikana on tapahtunut kaikenlaista itse kullekin ja me ollaan eletty aika sykähdyttäviä hetkiä elämässämme tänä aikana. Ei ole sellaista tapaamista, johon jokainen ei yrittäisi päästä mukaan. Nyt me päätettiin tehdä yhdessä joulukranssit floristi Saija Sitolahden opastuksella Järvenpään KukkatalossaJa meillä oli huippukivaa!

Mulla oli ihan älytön työputki menossa ja mietin että hitto – varmaan kuolen siellä, en millään sinne ehtisi! Mutta sovittu mikä sovittu ja auton nokka kohti Järvenpäätä ja Kukkataloa.

Tutustuin Saijaan, kun aikaan tehtiin T.i.l.a. –ohjelmaa ja tein kukkatalosta jutun ja olen seurannut häntä somessa siitä lähtien. Sain idean kranssikurssista, kun näin hänen Insassaan videon, jossa hän sitoi ihanan kranssin pyöreään, pöydällä pidettävään kynttilänjalkaan. Idea oli minusta aivan loistava! Kynttiläähän siinä ei tietenkään voi polttaa, mutta joskus (kuten meillä) seinällä ei ole sopivaa paikkaa kranssin ripustamiselle.

Näin kutsuva on Järvenpään Kukkatalon sisääntulo!

Saija toivotti meidät tervetulleeksi kuohuvalla juomalla ja tarjolla oli pientä herkullista purtavaa. Pitkillä pöydillä oli esillä kaikkea ihanaa kranssien valmistuskeen. Kukkia, havuja, villiviiniä, heiniä kaisloja, kultaisia oksia, eukalyptuksen oksia, kultaisia oksia ja vaikka mitä. Korsiteluun oli palloja, käpyjä, siemenkotia, kanelitankoja… loputon määrä ihania ja inspiroivia koristeita ja tarveaineita.

Ihanuuksia sidottavaksi kransiin.

Osa meistä oli tehnyt kransseja ja muita kukka-asetelmia jo vaikka kuinka paljon ja osa ei koskaan. Kaikilla oli yhtä kivaa. Jos ei ole tehnyt koskaan, on kivaa aloittaa tekeminen niin että joku opastaa. Jos taas on tehnyt niitä ennenkin, on riemuissaan siitä, kuinka paljon tarveaineita on saatavilla. Silkkaa juhlaa!

Aluksi Saija sitoi kranssin ja kertoi, kuinka se tehdään ja antoi erilaisia vinkkejä. Sitten me ryhdyimme itse puuhaan. Teimme kaikki seppeleemme suureen metallirenkaaseen. Kukin oman tyylinsä mukaan. Ja niinhän siinä kävi, että oma stressini katosi tyystin siinä touhussa. Kaikki käsillä tekeminen on sellaista ja siksi niin kivaa ja tärkeää.

Saija opettaa. Tästä lähdettiin liikkeelle
Mestari työssään!

Tällaisen kurssin voi tilata omalle ryhmälleen siis kuka tahansa ja Järvenpään Kukkatalossa on myös valmiita kursseja, jonne voi osallistua vielä ennen jouluakin.

Meillä oli hirveän kivaa ja yksi meistä, joka sanoi olevansa täysin tumpelo, ei yhtään taiteellinen ja ilman minkäänlaista sommittelijan silmää, teki ihanan kranssin, josta tuli itsekin valtavan iloiseksi. Kaikki saivat kranssien lisäksi mukaan joulumieltä. Ja just se on parasta! Ja kaverit kanssa!

Valmiit mestarityöt ja ihanat naiset!

Parin tunnin uurastuksen jälkeen kaikki olivat saaneet valmista aikaan!

Näin ihania juttuja me tehtiin! Musta tuntuu, että me menään keväällä uudelle kurssille ja tehdään joku upea kimppu, tai ehkä koriste hiuksiin? En tiedä vielä – aika näyttää! Kursseja järjestävät monet muutkin kukkakaupat pitkin vuotta. Lämmin suositus – niin mukavaa puuhaa, josta saa iloa kotiin ja itselle!

Ihanaa joulunaikaa kaikille!

Hanna

Kommentit (4)
  1. Ihanan näköistä😍mitä tuommoinen kurssi maksoi? T. Piitis

    1. Tuolta linkistä löytyi yksi kurssi, joka maksaa 45 euroa. Ei ihan paha hinta, jos tarvikkeet sisältyvät hintaan – jokin eukalyptus ja sinikataja ovat kuitenkin aika lailla hinnoissa.

      Yhdyn täysin sydämin tuohon, että käsillä tekeminen vie stressin pois. Niin tapahtuu, vaikka pitää purkaa kirjoneuletta viidettäkymmenettä kertaa, kun tuli välillä vilkaistua telkkariin. 🙂 Kranssia en ole koskaan tehnyt, mutta kunhan keräämäni kävyt kuivuvat kunnolla (tällä haavaa saunassa pesuvadissa kuivumassa), pääsen yrittämään. Suomen Kädentaidot -messuilla 4H-kerholaiset tekivät hienoja juttuja männynkävyistä.

      Onko Hanna koskaan kokeillut makrameeta? Se näytti olevan tämän vuoden hitti. Ensi vuoden messujen tekniikka on vuoleminen, jännittävää!

      1. Hei Ode,
        En ole kuunaan makrameeta tehnyt – sekoisin oitis langoissa kun vauhti on mikä on! Ehkä mun täytyis alkaa välillä vähän jarruttelemaan. Siinä vois syntyä makrameetakin sitten!

        Hanna

    2. Hei Pirjo!
      Valmiille kurssille osallistuminen maksaa 45 € (juuri pian siellä on kurssi, jossa tehdään kranssi hulavanteelle) Tilauskurssien hinta sovitaan aina erikseen. Täältä voit katsoa lisää tietoa kursseista:
      https://www.jarvenpaankukkatalo.fi/palvelut/kukkakoulu/

      Terv
      Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *