Kukkivia kakkuja äidille – ihanimmat äitienpäiväkakut ja lahjaidea

äitenpäiväkakku

Ensi viikonloppuna juhlitaan äitejä ja leivotaan paljon kakkuja! Päätin testata Annin Uunissa bloggaajan Anni Paakkunaisen vasta ilmestynyttä kakkukirjaa ja leivoin siitä äitienpäivän ruusukakun. Kokeilin myös hänen blogistaan päärynä-kinuskikakkua. Molemmat kakut olivat aivan ihania. Leipovalle äidille ihana lahja on jonkun muun leipoma kakku sekä kaunis ja inspiroiva Annin uunissa -kirja.

Jos aiot leipoa näitä kakkuja, aloita työ jo edellisenä päivänä. Ruusukakun täytyy hyytyä yön yli ja päärynäkakkukin on parempi kun sen kuorruttaa valmistusta seuraavana päivänä.

Ruusukakussa on kermahyytelötäyte ja marenki-voikreemi kuorrutus. Pohja ei ole tyypillinen sokerikakku, vaan taikinaan tulee myös sulatettua voita. Ohjeessa paistoajaksi suositeltiin n. 45 minuuttia 180 asteessa, mutta puolituntia riitti minun uunissani täydellisesti.

 

Kermahyytelö on minulle tuttu kakun täyte ja varsinkin vadelmakermahyytelö, joka on ihanaa ja raikasta. Yleensä käytän kokonaisia vadelmia, mutta nyt paseerasin sulatetut pakastevadelmat kastikesiivilän läpi ja käytin vain mehun. Täytteestä tuli hyvin kauniin väristä. Reseptissä oli kermavaahdon lisäksi käytetty tuorejuustoa ja vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Unohdin ostaa vaniljakastikkeen mutta korvasin sen vastaavalla määrällä kermavaahtoa. kakusta tuli paitsi kaunis, myös ihanan makuinen. Olen karsatanut kreemejä, mutta tämä kakku ei ole liian makea eikä mitenkään raskas tai voinen. Osansa raikkauteen on varmasti vadelmista paseeratulla liemellä (en voi kutsua sitä marjasoseeksi, se on enemmän mehua kuin sosetta) .

Päärynäkakussa on porkkanakakusta tuttu töyte ja kuorrutus, mutta pinnalla valuu jumalainen rosmariinilla maustettu suolakinuski!

Päärynäkakun tein gluteenittomana eli vaihdoin vain jauhot gluteenittomaan jauhoseokseen, jossa ei ole nostatusainetta. Kakun erikoisuus on porkkanakakun tapaan tehty pohja, jossa porkkanan sijaan käytetään päärynäsosetta (raastettuja kypsiä päärynöitä) kakku täytetään ja kuorrutetaan porkkanakakusta tutulla kreemillä. Kakun pinnalle valutetaan rosmariinilla maustettua suolakinuskia. Tein kinuskin ohjeen mukaan, mutta kaapissa ei ollut rosmariinisuolaa, joten laiton rosmariinin oksan kiehumaan kinuskin joukkoon ja hyvää tuli.

Kumpainenkin kakku on edustaa tyyliä, jota en yleensä harrasta ja juuri siksi halusin kokeilla leipoa ne. Ruusujen pursottaminen vähän hirvitti, vaikka olen niitä tehnyt kuppikakkuihin, mutta voin luvata teille, se on todellakin ihan helppoa! Eikä se ole niin kauhean tarkkaa. You Tubessa on tutoriaaleja, joista voi hakea oppia. Kerran kun katsoo, heti osaa. Tärkeintä on oikean muotoinen tylla (kuusisakarainen tähti)

Näissä kakuissa minua kiinnosti nimenomaan nämä kuorrutteet ja kakkujen kapea ja korkea muoto. Tosin ruusukakussa päädyin kuitenkin matalaan versioon eli juuri sen kokoiseen vuokaan, mitä Anni kirjassa suosittelee.

 

Annin kirja on yhtä viehättävä kuin Anni ja hänen bloginsa. Kauniit kuvat innostavat kokeilemaan leipomuksia. Ohjeet on ryhmitelty vuodenaikojen mukaan ja kirjan alussa on erikseen ohjeet erilaisille kakkupohjille, täytteille, kuorrutteille ja koristeille. Eli kirjaa voi käyttää apuna myös vain jonkun kuorrutteen tai täytteen tekemiseen johonkin omaan suosikkikakkuun.

Luin kirjaa, kuten yleensäkin keittokirjoja, ennen kuin edes mietin leipomaan ryhtymistä. Vinkit tekemisestä jäävät mieleen ja niistä voi nauttia kaikessa leivonnassa. Yksi erittäin tärkeä neuvo koskee gluteenitonta leivontaa. Kannattaa aina tarkistaa onko kaupan jauhoseoksessa valmiiksi nostatusaine. Osassa on ja osassa ei ole. Jos lisää leivinjauhetta jauhojen joukkoon, joissa nostatusaine on mukana, seuraa ongelmia. Kakku nousee liikaa ja pinta repeää. Itse suosin niitä gluteenittomia jauhoja joissa nostatusainetta ei ole.

 

Ruusukakku äidille Annin tapaan

Vaniljakakkupohja

Vuoka 18 cm / uuni 180° /paistoaika n. 30 min

100g voita

4 kananmunaa

Munien määrä sokeria

Munien määrä vehnäjauhoja

0,5 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Kakkupohja tehdään melko perinteisellä tavalla ottamalla yhtä paljon jauhoja ja sokeria, kuin on munia. Eli ota kolme samankokoista lasia ja riko munat niistä yhteen. Täytä sitten yksi lasi samaan korkeuteen jauhoilla ja toinen sokerilla.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe sekä vanilja. Lisää jauhoseosta ja voisulaa taikinaan vuorotellen varovasti käännellen. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä vatkaa.

Kaada taikina jauhotettuun tai leivinpaperilla vuorattuun 18 cm irtopohjavuokaan ja paista uunin alatasolla 180 asteessa kypsäksi.

Anna kakun jäähtyä ja leikkaa se sitten kolmeen osaan.

Täyte

2 dl soseutettuja marjoja tai hedelmiä (käytin 2 dl vadelmamehua jonka tein itse poimituista, pakasteista vadelmista, jotka sulatin ja paseerasin siivilän läpi)

2 dl vispikermaa

1 dl vaahtoutuvaa vaniljakstiketta (korvasin desilitralla vispikermaa ja reilulla määrällä vaniljasokeria)

4 liivatelehteä

150 g maustamatonta tuorejuustoa

0,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

Soseuta tai paseeraa valitsemasi tuoreet marjat tai sulatetut pakastemarjat. Vaahdota kerma ja vaniljakastike kuohkeiksi vaahdoksi erikseen ja yhdistä. Laita liivatteet likoamaan 5 minuutiksi kylmään veteen.

Vatkaa tuorejuusto ja sokerit keskenään. Lisää soseutetut marjat edelleen vatkaten tuorejuustoseokseen. Purista liivatteista vesi ja liuota ne sitten tilkkaan kiehuvaa vettä. Anna jäähtyä muutama minuutti. Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan vatkaten. Kääntele lopuksi sekaan kerma-vaniljavaahto.

Kostutus

Sekoita keskenään 1 dl maitoa ja 1 tl vaniljsokeria

Kuorrutus

(Minulla kuorrutetta kului enemmän kuin tässä ohjeessa on. Seuraavalla kerralla teen puolitoistakertaisen annoksen tämän kokoiseen ruusukakkuun)

Marenki-voikreemi

4 valkuaista

2 dl sokeria

200 voita tai margariinia

3 rkl hunajaa tai tippa leivonta-aromia tai 1-2 rkl marjajauhetta

Punaista pastaväriä

(Oion valmistusohjeessa hiukan Annin alkuperäisestä tekstistä, voit katsoa täydellisen valmistusohjeen täältä)

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi vesihauteessa ja lisää sokeri vaahdon joukkoon vähitellen pienissä erissä koko ajan vatkaten, kunnes sokeri sulaa kokonaan valkuaisten joukkoon. Voit testata tämän ottamalla marenkia sormien väliin: jos kiteitä ei tunnu, marenki on valmis seuraavaan vaiheeseen.

Siirrä marenki yleiskoneen vatkauskulhoon ja vatkaa kunnes marenki on kädenlämpöistä. (minulla se ei juuri kuumemmaksi tullutkaan) Ala sitten lisätä pehmennyttä mutta vielä viileää voita seokseen sokeripalan kokoisina paloina yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää vatkaamisen loppuvaiheessa mukaan hunaja tai muu makuaine. Koko reseptin voit lukea täältä.

Kokoa kakku paistovuokaan. Minä kokoan aina kakut oikein päin, niin nytkin. Voit laittaa leivinpaperisuikaleen vuoan reunaan, kakun irroittamisen helpottamiseksi mutta se ei ole välttämätöntä.

Laita käyttämäsi irtopohjavuoan pohjalle ensimmäinen kakkulevy ja kostuta se. Lisää puolet marjamoussesta ja laita sen päälle seuraava kakkulevy. Kostuta ja lisää loput marjamoussesta. Lisää sitten kakun kansi ja kostuta myös se. Laita kakku jääkaappiin hyytymään yön yli.

Ota kakku vuoasta. Jos et käyttänyt leivinpaperia kakkuvuoassa, pyöräytä ensin ohutta veistä tai lastaa pitkin paistovuoan sisäreunaa, jotta hyytelö irtoaa vuoasta. Vapauta sitten irtopohjavuoan reunus ja ota se pois.

Siirrä kakku tarjoiluvadille kahden paistinlastan avulla.

Kun kuorrutat kakun, levitä sen päälle ensin ohut kerros kuorrutetta ja laita kakku hetkeksi jääkaappiin. Näin vältyt siltä, että kakun ruskea pinta paistaa ikäväsi ruusujen lomasta.

Käytä pursottimessa kuusisakaraista tähtityllaa ja ala pursottaa ruusuja. Purosta ensin alareuna ja sitten seuraava rivi ja lopuksi kansi. Laita kakku jääkaappiin hetkeksi, että ruusut jähmettyvät.

Sain kirjan arvostelukappaleena WSOY:ltä

Reseptiti ja stailaus Anni Paakkunainen

Valokuvat Anni Paakkunainen ja Sofia Tietäväinen

Graafinen suunnittelu Laura Ylikahri

Ihania hetkiä sekä taikinoiden että kakkujen parissa

💜

Hanna

 

Kommentit (2)
  1. Annin Uunissa
    5.5.2019, 13:12

    Wau Hanna! Tulipa näistä sinun kakuista upeita 🙂 Minäkin yllätyin kuinka helppo ruusupursotus todella onkaan. Näyttää niin hankalalta! Parasta palautetta mitä voi saada kirjasta on se, että kakut pääsevät onnistuneesti testiin ja herkuteltavaksi! Kiitos vielä Hanna 🙂

    1. hannasumari
      5.5.2019, 13:21

      Hei Anni!
      Joo olen itsekin iloinen kuinka niistä tuli kauniita ja kuinka hienot ja tasapainoiset kerroksista tuli. Päärynäkakun kerroksia ei ehditty kuvata, kun kakku katosi niin nopeasti – tarjosin sitä ystävilleni viikko sitten. Onnistuneet leipomukset tarkoittavat että ohjeet ovat oivat ja että reseptit toimivat 😃
      Kirjasi, blogisi ja kaikki kuvasi ovat todella inspiroivia. Seuraavaksi aion leipoa kirjasta sitruunakakun.
      Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *