Marras-mörkö ja työ joka tappaa

Päätin laittaa tähän tällaisen aurinkoisen kesäisen kuvan, koska kuolen kuitenkin, niin on kivaa, että se tapahtuu iloiten elämästä.

Kuolema marraskuussa. Juuri näin TV-uutisista kuinka mun elämä on kuolemaa vaille valmis. Istun liikaa. Hyvä Luoja sentään. Jo 10 minuutin yhtäjaksoinen istuminen on jo sydän- ja verisuonitauteja aiheuttavaa toimintaa. Tavallaanhan tämä on helpotus, koska ei tarvitse enää sitäkään stressata. Se, että nousisin tästä kirjoittamasta aina kymmenen minuutin välein, ei tule tapahtumaan. Tai että ajaessani vaikka Lahteen keikalle, ajaisin vanhaa tietä ja pysähtyisin aina 14 kilometriä ajettuani tienposkeen liikkumaan. No way!

Koko tämä ajatus sopii loistavasti marraskuuhun. Marras tarkoittaa osapuilleen samaa kuin kuollut ja olen osapuilleen kuollut joka marraskuu. Täydellinen balanssi. Taistelen, että pysyn hereillä ja juon litrakaupalla kahvia, sekin lienee tappavaa, mutta välttämätöntä. Lisäksi palelen koko ajan ja vieressäni seisoo aamusta iltaan marras-mörkö, joka väistyy ainoastaan niinä hetkinä, kun olen hyvässä seurassa tai aurinko paistaa. Se poistuu myös runsaalla määrällä suklaata, valkoisia vehnäjauhoja, sokeria ja rasvaa, mieluiten samassa paketissa.  Okei se poistuu myös, jos lähden Fustratunnille, mutta mikä siinäkin on, että olen koko ajan hiukan kipeä. Hankalaa treenata sairaana. Viimeksi treenitunnilla Juho (Fustra-ohjaajani) venytti minua. Makasin lattialla ja hän väänsi koipiani. Minun tehtäväni oli olla rento ja hengittää. Se olikin suurin piirtein kaikki mihin kykenin.

Olin perjantaina tekemässä yhden kuvausjutun, josta toivottavasti voin myöhemmin kertoa. Hanna Vähäpassi kävi meillä meikkaamassa mut, etten näytääis ihan marraskuulta.

Tänään menin lääkäriin koska korvaa on särkenyt monta päivää. Ajattelin että sieltäkö se kuolema nyt tulee, korvasta? Oli vähän flunssanpoikasta jo pari viikkoa sitten. Otin kuitenkin silloin influenssarokotteen samalla, kun olkapäähäni tykitettiin viisi muuta rokotetta tulevan Afrikan matkan takia. Pieni kiukkuinen ja sitkeä nuha on vaivannut siitä asti. Mutta sehän on tavallaan perusjuttu. Nuha kestää kaksi viikkoa. Mutta tuo kipeä korva. Välillä vihlaisee niin peijakkaasti ja ajatus yhdeksän tunnin lennosta niin, että korva on tulehtunut, ei hirveästi kiinnosta. No siis lääkäriin. (On muuten ihan sairaan ärsyttävää, kun ne huutavat sukunimen niin kovaa, kun kutsuvat vastaanotolle. Kaikki päät kääntyvät katsomaan, jotta mikä sitä Sikke Sumaria vaivaa ja pettyvät ihan hitokseen, kun näkevät mut. Tulevat sairaammiksi siitä ihmiset.)

Lääkäri tutki nielun, korvat ja poskiontelot. Terve. Mutta entä kipu? Tohtori painoi leukanivelien kohtia ja parkaisin.  Eli korviin säteilee kipua aivan jumissa olevista leukalihaksista. Nyt kiinnostaisi tietää, mikä Fustraliike auttaa siihen vaivaan! (Vaikka taidanpa tietää – samat liikkeet jotka auttavat hartiajumeihin. Ja arvatkaapa mikä toiminto pahentaa hartia ja niskakipuja? No se sama tappava istuminen tietenkin. Mikä hullu paradoksi. Tappava työ. Kirjoittaminen. (Puhumisesta tykkäänkin kyllä yhtä paljon ja sitä voi tehdä liikkuessaankin, mutta mitä se tekee leukanivelille?)

Mä rakastan meikkiä. Hyvä meikki pelastaa päivän ja parhaassa tapauksessa jopa parikin päivää, jos jättää tekoripset silmiin yöksi niin saattaa näyttää kesäkuulta vielä seuraavanakin päivänä. Meikittömyys on ihan bullshittiä.

Kuolemaa siis odottelen tässä, kuten marraskuuhun sopii, mutta sitä ennen on paljon tehtävää.

Lähden siis Afrikkaan, Sansibarille viemään sinne silmälaseja optikkojen kanssa, enkä aio kuolla sitä ennen, koska he tarvitsevat ne lasit siellä ja olen kärsinyt rokotusten vaivan.

Joulukin on tulossa ja haluan lähettää joulukortteja ja tavata jouluna perheeni ja ystäviä. Lisäksi haluan nähdä Josef Frank –näyttelyn Design museossa, johon en ole ehtinyt mennä ja Samujin uuden liikkeen Kämpissä. (Jonka on suunnitellut edellisen kauden Suomen kaunein koti tuomari Aleksi Niemeläinen kollegoineen eli Futudesign.) Lisäksi haluan leipoa suklaakakun, jossa on pystyssä kokonaisia päärynöitä, lukea Keplerin uusimman ja Michelle Obaman Minun tarinani.

Eli tässä syy miksi blogissa on ollut hiljaista. Kamala kiire. Tappava kiire.

En kuitenkaan ole ollut toimetonna, vaan kirjoittanut muita juttuja. Ja varsinkin kuvannut. Sekin on aika huvittavaa. Homma menee nimittäin iin, että olen kuvannut ja tehnyt perustöitä niihin juttuihin jotka julkaistaan Afrikan matkan aikana. Ettei blogiin tule silloin taukoa. Näettekö tässä jonkun paradoksin?

Sen verran nauratti omat jutut, että marras-mörkö katosi. Kohta menen saunaan ja sitten katsomaan Yle Arenasta Babylon Berlin –sarjaa. Se on loistava. Katsokaa se ja ymmärtäkää yksi asia. Babylon Berlin sarjan budjetti oli 40 miljoonaa euroa. Sarjassa on 16 jaksoa. Yhden jakson hinta on sama kuin suomalaisen kokoillan elokuvan budjetti keskimäärin on. Että jos et muuten katsoisi, niin katso tästä syystä. Tavallaan sarja kyllä ahdistaa, koska vaikka se on fiktioita, se voisi olla totta. Elämä on ollut kovaa v.1929 ja kovaahan se on nytkin. Marraskuussa ja Suomessa. Samankaltaisia ongelmia on paljon.

 

Mutta hei – hyvällä mielellä tämä viikko!

Love – for ever yours – Hanna

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (12)
  1. Hanna, koitas käydä voice massagessa. Hyvät fysioterapeutit osaa tämän hieronnan. Auttaa kuule todella lauka jumeihin ja löytyy yllättäin muitakin jumeja kasvojen ja pään alueelta. Ite tänään viimeksi kävin.

    1. Ellu,
      Joo tajusin että näin täytyy tehdä. En vain tiedä kuka sitä antais. Täytyy ottaa selvää. Sattuu kuulemma tosi paljon. Oon tänään tässä itse hieronut leukaperiä ja kipeät on!

      Kiitos kommentista!
      Hanna

    2. Voice massagesta tietää varmaan Karita Tykkä: muistan, että instastoryssaan puhui siellä käymisestä.
      Oma fyssarini täällä kotikaupungissani Lpr:ssa on perehtynyt tähän ja saan nauttia (!) siitä noin kolmen kk välein tai tarvittaessa. Lisäksi puren hampaita yhteen öisin, mikä on kai stressin aiheuttamaa, huoh, että sekin on syy kireisiin kasvojen lihaksiin…

      1. Kiitos Raisa! Kysyn Karitalta!

        Hanna

  2. Heips Hanna! Oli kyllä aika veret seisauttava juttu tämä 10 minuuttia kauemmin jos istut, niin kuolo korjaa. Muistaakseni siinä oli myös että ei edes liikunta kompensoi, no ei ainakaan mua joka fillaroi duuniin 2 x 20km, ja kyllä mä istun siinä satulassa, seisten pitäisi vissiin polkea. Toisaalta, ei tänne kukaan lopulta jää, istuu tai ei.
    Muuten olen kyllä siitä onnekas, että syksy ei mua masenna, päinvastoin, tunnen olevani virtaa täynnä, just pari päivää sitten hain pari litraa suppiksia metsästä. Syksy ja metsä, ihan mahtavia molemmat ja koska syksy,ei käärmeitä. Kirpeitä päiviä pohjoisempaan Espooseen!

    1. Hei Pirjo!
      Joo siis metsä ♥️ ja suppikset myös. Olet onnekas, ettet kärsi pimeydestä – mulle se on ongelma. Mutta ei se haittaa niin kovin, koska tiedän mistä ahdistus johtuu. Siirrän se syrjään ja sanon voit pysyä siellä, en ehdi nyt keskittyä sinuun 😀
      Ihania syysretkiä sinulle!

      terv. Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *