Mitä yhteistä on ikivanhoilla isoisän isän samppanjalaseilla ja karjalanpiirakalla?

Mietin tavaroiden tarinoita ja merkityksiä tiskatessani vanhoja samppanjalaseja, jotka ovat kuuluneet isoisäni isälle.Lasit ovat reilusti yli sata vuotta vanhat ja niiden juju on kapea jalka, joka näyttää ensisilmäyksellä ihan tavalliselta kristallilasin jalalta, mutta kun juoman kaataa lasiin niin hupsista! Huomaakin, että samppanja menee sisälle jalkaan asti.

 

Jalka kapenee keskeltä aavistuksen verran ja levenee taas hiukkasen. Kuplat nousevat jalasta kauniisti ja laseista on ihanaa juoda. Ne tuovat juhliin aivan erityisen tunnelman. Ja on kyllä ihme, että niitä on jäljellä vielä peräti 14 kpl. Mutta syynä voi kyllä olla se, että niiden tiskaaminen on aivan järkyttävän työlästä. Samppanja kyllä laskeutuu mielellään jalan pohjalle, mutta ihan viimeinen tippa, ei halua tulla sieltä vapaaehtoisesti pois. Se on pakotettava ulos ohuen tikun avulla.

Jalka on kapeimmasta kohdasta niin kapea, ettei ilma mahdu kulkemaan jalkaan sisälle, että juoma pääsisi sieltä ulos. Tikulla rassaamalla se onnistuu.

Kun laseja tiskaa on ensin saatava juoma ulos, sitten tiskivesi sisään ja ulos ja lopulta vielä huuhteluvesi niin ikään sisään ja ulos! Siinä sitä riittää rassaamista. Ja tietenkin käsittelyssä on ikivanha lasi, jota ei voi korvata ostamalla Ikeasta uuden, joten ei auta hosua.

Lasit ovat uskomattoman taidokasta käsityötä ja koska ne ovat käsityötä, ne ovat keskenään hiukan erilaisia. Joidenkin lasien jalan aukko on pienen pieni ja joidenkin suurempi. Esittelin tätä eroa miehelleni ja samalla mietin, kuinka hienoa kaikki käsityö on ja pohdin kuinka paljon ihmiset yleisesti osaavat arvostaa käsityötä ja osataanko käsitehtyä erottaa teollisesti valmistetuista massatuotteista.

Minulle käsintehdyt asiat ovat aina olleet erityisiä. Luulen että äitini tolkutti sitä aina milloin mistäkin asiasta: se on käsintehty! Ja sehän menee nuorella ihmisellä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta jotain jää jonnekin aivokuorelle varmaan jumiinkin. Kaikki puhe ei valu ulos.

Käsitehtyä on kaikenlaista. Käsintehdyt karajalanpiirakat, tossut, villasukat, astiapyyhkeet, kaappi, auto (David Brown Speedback GT –ottaisin!!) tietenkon haute couture vaatteet, hatut …jne On varmaa etten koskaan saa ostettua käsitehtyä autoa, tuskinpa pariisilaisen muotitalon räätälöimää vaatettakaan, mutta hienosti käsinkudottuja villasukkia omistan kasapäin ja tiedän, että joku ihminen on neulonut jokaisen silmukan sukassa, että sukka on neulottu parhaasta langasta (koska ei ole järkeä uhrata aikaa kutomalla jotain huonosta langasta. Työ valuu hukkaan, kun sukka hajoaa) Käsin tehty karjalanpiirakka maistuu tuhannen kertaa paremmalta kuin tehtaasta tullut.

Muhun tossut (Muhu sussid) rakastan näitä tossuja. Ne ovat oikea aarre. Kokonaan käsintehdyt, nahakapohja, päällinen villaa, vuori pellavaa ja ihana käsin kirjailtu pinta. Onneksi näitä saa vielä osta Virosta ja varsinkin Saarenmaalta. Ne kestävät vuosien käytön ja ovat niin kauniit!
Ei koneella saa edes tehtyä tällaisia sukkia! (ja hattukin on käsin tehty)
No kaikkihan sen tietävät, että teollinen, vaikka hyväkin karjalanpiirakka, on korvike paremmasta.
En osaa edes kuvitella kaunako aikaa on mennyt näiden pyyhkeiden tekemiseen. Eikä ole mitäänkäsitystä siitä kuinka noita pistoja edes pistellään! On pakko myöntää, etten raaski käyttää näitä. Ne ovat vain aina esillä. Olen saanut ne lahjaksi ihanalta ystävältäni, joka tietää uniikkien asioiden arvon!

Käsityön arvostuksen ja sen hienouden ymmärryksen haluaisin antaa perinnöksi lapsilleni ja lapsenlapsilleni. Haluaisin, että jonkun käsin tekemät asiat tunnistettaisiin ja että niitä kohdeltaisiin aina niiden ainutlaatuisen arvon mukaisesti.

Joskus ollaan mietitty, että voisimme ehkä vuokrata sekä Saarenmaan taloamme että tätä Espoon kotia Airbnb –tyyliin turisteille. Mutta ei – se on mahdottomuus. Ihmiset kohtelevat ylipäätään tavaroita niin erilaisin tavoin, olivat ne sitten käsityötä tai eivät. Kaikki mitä meillä on, on hankittu rakkaudella ja ajatuksella. Ja kohtelemme kaikkea tätä kauniisti. Mikään esine ei ole yhdentekevä ja kaikilla on joku syy olla täällä. En voi ajatella että joku vieras ihminen asuisi täällä kuin hotellissa. Mahdoton paikka!

Kuvat: Jari Mutikainen

Hanna

❤️

Kommentit (8)
  1. Vautsi vau ! On sinulla ainutlaatuiset samppanjalasit, häikäisevän kauniit.

    1. hannasumari
      24.9.2019, 20:42

      Hih! Joo eiks oo!Kiitos! Mutta harvoin käytössä.
      Hanna

  2. Taas ajatusmaailmat kohtaa.

    Onpa kauniit lasit, ja muutkin esittelemäsi esineet.

    Välillä syntyy kitkaa suvussa ja töissä, kun ihmisillä on niin erilaiset tavat suhtautua tavaroihin. Kun sanotaan, että ”nehän on vaan tavaroita”.

    Totta, silti siinä tavarassa on mukana paljon muitakin arvoja. Arvot myös hämärtyvät halvoista hinnoista. Emme tajua millaisia kroisoksia olemme, kun ostamme halvemmissa maissa tehtyjä tuotteita. Aivan kuin vain oma työmme olisi arvokasta.

    Toisaalta reipas kuluttaminen lisää kysyntää ja rahan liikkumista. Onneksi ilmastonmuutos on muuttanut ajatuskulkuja. En tosin vielä ymmärrä, mikä on kokoonaisuuden kannalta parasta, miten paljon kuluttaa ja miten.

    1. hannasumari
      28.9.2019, 11:25

      Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Ja tuo viimeinen kappale ”en tosin vielä ymmärrä…” sama ongelma on myös minulla.
      Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *