Hanna Sumari
Hanna Sumari

Näin tehdään Suomen kaunein koti -ohjelma

Suomen kaunein koti tuli taas eilen telkkarista ja minulta kysytään paljon sen tekemiseen liittyviä asioita sekä kaduilla, että kahviloissa, juontotilaisuuksissa, sähköpostilla ja Facebookin kautta. Se on ihan kivaa, että katsojat ja fanit tulevat juttelemaan, mutta nyt ajattelin kertoa muutamia juttuja ohjelman teosta täällä.

10496230_989934911090689_6510261640481711176_o (1)

Nyt Maikkarilla pyörivä uusi tuotantokausi on kuvattu viime kesänä. Kuvauspäivien kaava on melkein aina sama. Aamulla kuvattavaan kotiin menee kuvausryhmä, joka haastattelee ja kuvaa kodin sekä sen asukkaat. Siitä en tiedä yhtikäs mitään. Näen asukkaat vasta televisiosta ihan kuten kaikki muutkin katsojat. Me tuomarit emme tapaa heitä lainkaan, emmekä saa heistä mitään tietoja. Joskus meille voidaan kertoa esimerkiksi kuinka monta ihmistä kodissa asuu, mutta ei juuri muuta.

Aamupäivän aikana meidät meikataan ja kammataan. (Tosin mun hiuksia ei yleensä kampaa kukaan, koska en anna. Siksi ne ehkä onkin välillä hiukan epämääräiset. Mun luonnonkiharat hiukset on niin omapäiset, että ne saattaa suuttua jos niitä käsittelee jotenkin väärin.)

Maskin jälkeen me kolme, Aleksi, Milla ja mä, lähdetään ajamaan kohti kuvauskotia. Aleksi ajaa käytännössä aina, mikä on ihanaa, koska hän ajaa hyvin ja lisäksi hän on huono eksymään, missä taas minä olen erittäin taitava.

Milla kuvaa takapenkiltä
Milla kuvaa takapenkiltä

Matkojen pituus vaihtelee, joskus käymme matkanvarrella syömässä lounaan, joskus syömme sen ennen lähtöä. Syöminen on toivottavaa ja tärkeää mutta myös vaarallista, nimittäin siinä tapauksessa, että kuvausvaatteet on jo päällä. Jos soosit on mekolla niin siinähän ne sitten ovat. Minulla on periaatteena, etten koskaan syö kuvausvaatteissa.

Kuvausvaatteista voisi kirjoittaa kokonaan oman tarinansa, mutta jääköön toiseen kertaan. Mutta siis harva on se vaate, joka kestää esimerkiksi kolme tuntia autossa istumista rypyttä. Siksi saatamme vaihtaa vaatteet vasta perillä. Mutta kun emme saa mennä perille asti, ettemme näe mitään etukäteen, perillä tarkoittaa esimerkiksi auton takana parkkipaikalla, autossa sisällä, pusikossa tai bensa-aseman vessassa. Se on mielettömän glamöröösiä!!

Kun vatsa on täynnä (ja on kaamea pissahätä) ajamme kuvauskodin läheisyyteen. Emme saa mennä siis pihaan. Jäämme yleensä noin sadan metrin päähän kohteesta, jos mahdollista. Sitten tulee äänittäjä joka mikittää meidät, eli vaatteisiimme kiinnitetään mikrofoni ja langaton lähetin. Siinäkin on omia hauskuuksiaan.

Kaulassa ei saa olla koruja mielellään lainkaan. Ne pitävät aina ääntä, jonka mikrofoni nappaa. Joko ne hankaavat vaatteiden kangasta tai kilisevät. Roikkuvissa korvakoruissa on samaa ongelmaa. Onneksi rakastan suuria rannekoruja ja sormuksia, niistä ei ole tullut sanomista.

Aleksille laitetaan mikkiä laiturilla, koska tulimme tähän kohteeseen veneellä!
Aleksille laitetaan mikkiä laiturilla, koska tulimme tähän kohteeseen veneellä!

Lähetin on inha, koska se pullottaa. Suosin mekkojen kanssa reidessä pidettävää leveää kuminauhaa johon lähetin kiinnitetään. Se on vähän kuin sukkanauha. Äänittäjät laittaisivat mielellään vyötärölle sen kuminauhan, mutta vihaan sitä. Kieltäydyn viimeiseen saakka siitä. En voi edes kuvailla kuinka inha se on. Joskus se klöntti (lähetin on noin tupakka-askin kokoinen litteä mötikkä, jossa on kiinnitysklipsi ja antenni) laitetaan kiinni rintsikoihn selkäpuolelle. Siellä se muodostaa kivan selkäkyömyn…. Kun meitä mikitetään, laitetaan autoon sisälle kiinni pieni kamera.

Millakin on joskus kuvissa! Tässä laitetaan mikkiä kiinni. Ännittäjä on Sami Auru
Millakin on joskus kuvissa! Tässä laitetaan mikkiä kiinni. Ännittäjä on Sami Auru

Kun mikit on paikoillaan viimeistellään meikki ja hiukset ja sitten sille, joka ajaa auton pihaan näytetään mihin kohtaan on tultava. Muut kuin kuljettaja eivät vieläkään pääse näkemään pihaa ja kotiovea.

Sitten me istutaan autoon, ajetaan pois, käännytään vähän matkan päässä, suljetaan ilmastointi ja radio äänen takia (siellä on usein aivan helvetin kuuma) ja sitten posotellaan kohti kuvauskotia ja höpistään juttuja autossa keskenämme ja ne tallentuvat kameraan. (kerran Suomen kauneimmassa pihassa vedettiin mielettömät laulusessiot sinne kameralle leikkaajan iloksi (kauhuksi) mutta emme ikinä kuulleet oliko joku päässyt nauttimaan niistä. Se oli yksi perjantai hirveän kaukana kotoa ja me oltiin ihan aavistuksen poikki…)

Siinä koko kolmikko
Siinä koko kolmikko

Lopulta tullaan sitten kohteen pihaan ja ollaan nousevinamme autosta. Ehkä nousemmekin mutta autosta taloon/kotiin siirtymistä kuvataan monelta hollilta ja se tehdään siksi monta kertaa. Sitten vihdoin päästän asiaan!

Kuvaaja, ohjaaja ja äänittäjä menevät taloon sisälle ja me odotamme pihalla lupaa koputtaa oveen ja avata se. Kun sisältä kuuluu OLKAA HYVÄ me avaamme kuvauskodin oven ja näemme sinne sisään ensimmäistä kertaa. Se on maaginen hetki. Tuo hetki kertoo jo hirveän paljon siitä mitä tuleman pitää. (Vaikka kertoo se julkisivukin ja piha omat tarinansa.)

Jokainen sisääntulo on ainutkertainen ja joka kerta juuri tuo hetki näkyy myös televisiossa. Sitä ei kuvata uudelleen, sillä hämmästyksen ja ensireaktion näytteleminen ei onnistu. Tulisi teennäistä. Se on myös ehkä koko kuvauksen hauskin hetki. On jännää nähdä millaiseen kotiin kullakin kerralla tutustutaan ja kuinka paljon se eteinen lopulta kertoo. Joskus se kertoo kaiken ja joskus mielipide ja fiilis (jota sanaa emme saa loputtomasti viljellä ja sen välttäminen on vaikeaa) muuttuu kovastikin matkan varrella.

Näin siis menevät kuvaukset siihen asti kun ovi aukeaa. Pienenä lisänä ovista kerrottakoon, että Aleksi on herrasmies, jolla on herrasmiehen tavat ja hänelle tuottaa tiettyä vaikeutta mennä ovista sisään ennen hameväkeä, vaikka ohjaaja sitä välillä toivookin. Pidän siitä ominaisuudesta. Herrasmies on eri mies!

Lisää toisella kerralla.

Ja muista että juuri nyt voi taas ilmoittautua ohjelmaan mukaan!

Hanna

P.S. Milla on kova kuvaamaan ja nämäkin kuvat ovat Millan napsimia (lukuunottamatta tyynysotakuvaa, joka on meidän virallinen kuva).  Hän muistaa ottaa kuvia joka kuvauspäivästä. Enimmäkseen me pelleillään niissä, mutta ei aina.

Kommentit (13)

  1. PIPSA

    KIITOS HANNA JA NÄITÄ JUTTUJA OLEN MONESTI MIETTINYT KUN KATSON OHJELMAANNE.ETTÄ MITEN KAIKKI OIKEESTI TEHDÄÄN…NYT VOIN VAIN KESKITTYÄ JA NAUTTIA .SUPER KIITOS

    • hannasumari

      Hei! Eipä mitään kiva kun luet mun juttuja! – lisää on tulossa. Kirjoitan aiheesta vielä varmaan monta juttua. Pysy kanavalla!

      Hanna

  2. Maria

    Kerroit vaikeudesta välttää sanaa ”fiilis”. Minusta tuo on ihan helppoa kun alkaa ajatella suomalaisesti ja käyttämään siis sanaa ”tunnelma”. Aika montaa muutakin uudissanaa sekä joitain sivistyssanojakin on helppo suomentaa kansanomaisimiksi kun hylkää turhan hifistelyn ja ajattelee asiat yksinkertaisemmin, on jopa hauskaa havainnoida mistä mikin sana onkaan johdettu ja moniko kuvaa edes hyvin tarkoitustaan vai olisiko se alkuperäinen sana kuvaavampi kuin yleistyneempi uudempi. Esim. ”tekstuuri”-sanaa viljellään kovasti kaikissa ruoka-aiheisissa ohjelmissa, harvemmin kuulee puhuttavan ”rakenteesta”. Pidän kovasti tyylistäsi olla ja esiintyä, vaikutat iadolta ja elämänmyönteiseltä henkilöltä joita tv:ssämme enää on alati harveneva joukko. Koskaan et muuttua saa;)

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.