Hanna Sumari
Hanna Sumari

Oonkohan mä jotenkin viallinen?

Mietin vaan, kun pienten lasten – ja suurtenkin ei sen puoleen – vanhemmat ovat niin suruissaan, kun lapset kasvavat ja menevät kouluun, ylä-asteelle, lukioon, armeijaan, vaihto-oppilaaksi, kesätöihin ulkomaille ja lopulta muuttavat pois kotoa.

Äitienpäivänä itken. Onnesta ♡
Äitienpäivänä itken. Onnesta ♡

Multa puuttuu toi kytkin mun näppäimistöstä. Kyllä liikutun (totisesti liikutunkin) kaikenlaisissa tilanteissa, mutta kun lapset lähtevät annan onnepotkun ja riemulla katson, kun menevät. Maailma on SUURI ja JÄNNITTÄVÄ ja IHANA mene mene mene, koe, kasva nauti!

Muistan hyvin tapahtuman ajalta, jolloin esikoiseni oli aivan pieni, varmaan vuosi ja kolme kuukautta. Hän ei juuri puhunut vielä, mutta olin kertonut hänelle, että hän menee sisareni Helenan luokse viikonlopuksi, koska minulla oli töitä messuilla. Asuimme korkealla talon seitsemännessä kerroksessa ja katsoin kun pieni tyttönen käveli siskoni kanssa autoon. Odotin vilkutusta. Sitä ei tullut. Seisoin ikkunassa tovin ja ajattelin että joo, näin se menee ja näin sen pitääkin mennä. Nokka kohti tulevaa lapsonen! Mene ja seikkaile. Älä katso taaksesi.

Kuta vanhemmaksi lapseni ovat kasvaneet sitä ihmeellisempiä heistä on mielestäni tullut. He osaavat ihania asioita ja opettavat niitä minullekin. Asuvat ulkomailla, tutustuvat ihaniin ihmisiin, joista minäkin saan nauttia, harrastavat jänniä juttuja ja ovat mahtavia.

Olen aina ikävöinyt heitä, jos en näe toviin. Jos ovat kaukana, katson tähtiä tai aurinkoa ja ajattelen, että samat taivaankappaleet ovat heidänkin luonaan. Voin heittää ajatuksen heille auringon kautta. Se tuntuu ihanalta.

Processed with VSCOcam with g3 preset
Carolina, Kirsikka ja Katri – mun tähtöset!

Että sitä mietin, että puuttuko musta joku palanen. Kun koulun alku ja loppu ovat minusta iloisia asioita. Riemukkaita. Vaihto-oppilasvuosi mahdollisuus lentää johonkin ihmeelliseen uuteen kulttuuriin ja kotoa muutto mahtavaa, koska saavat alkaa elää omaa ihmeellistä elämäänsä.

Minähän pysyn täällä aina valmiina auttamaan ja neuvomaan ja yhdessä vietämme ihania hetkiä ja kukaan ei katoa minnekään.

Ymmärrän että kysymyksessä haikeus ajan kulusta ja siitä kuinka pikkuinen on yhtäkkiä iso, mutta minusta se on ihanaa. Sen sijaan oman vanhenemiseni kanssa minulla on tekemistä. Se nappula on olemassa. Kun pää on nuori mutta vain pää ja sisäpuolelta. Mutta se on toinen tarina. Siitä joskus toiste.

Onnellista koulun alkua kaikille pikkuisille koulunsa aloittaville. Sanon heille, kuten omille sanoin joka aamu: Ole reipas ja rohkea! Sanon saman koululaisten vanhemmille!

Pus

Hanna – onnellinen.

Kommentit (12)

  1. Minävain

    Ihana, ihana teksti ja etenkin kuva lopussa. Niin kauniita kaikki neljä! Nyt mielenkiinnosta (ja sinua yhtään tuntematta) täytyy kysäistä, että onko yhdelle lapsistasi annettu nimi Carolina, vai onko nimi kenties muutettu, mahdollisesti ulkomaille muuttaessa? 🙂 Pisti silmään, kun kaksi muuta alkaa K:lla!

    • hannasumari

      HEi Minävain,
      Kiitos! Ei ole Carolina muuttanut nimeään. Se on kirjoitettu alusta asti kastetoditukseen C:llä ajattelin kansainvälistyvää maailmaa se on helpompi kuin suomalainen versio.
      muuten on sattumaa, että kaikki nimet alkavat äännettäessä K.lla. Aika napakka alku – ehkä siksi?

      Iloa päivään
      Hanna

  2. marua

    Täällä toinen valuvikainen 😉 odotan lasten lentävän pesästä ja kokeileva omia siipiään. Iloitsen kun kasvavat aikuisiksi enkä haikaile menneitä. Näin se elämä menee….
    ihanaa syksyä 🙂

    • hannasumari

      Ja aina voi tulla kotiin kysymään neuvoa…!Ihanaa syksyä sulle myös Marua.
      Hanna

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.