Päivä epäonnen suossa

Epäonnen päivä. Jälkeenpäin aina naurattaa taakse jäänyt typerä ja huono päivä. Se kannattaa muistaa, kun rämpii epäonnen suossa ja kolauttaa varpaansa pöydän jalkaan, pudottaa täyden kastikekulhon lattialle ja hiha tarttuu ovenkahvaan ja repeää. Mitään noista ei tapahtunut eilen eikä toissapäivänäkään, mutta voi maanalainen maailma, millainen päivä eilen oli. Onneksi se on takana.

Kaikki alkoi torstaina, kun viimein päätin hankkia uuden puhelimen. Jotenkin lapsellisesti kuvittelin, että ensinnäkin saisin sen mallin ja värin, minkä halusin ja että se nyt on vaan yhden laitteen osto ja siinä kaikki.

Menin tuttuun puhelinkauppaan ja petyin. Sitä mallia ei ollut ensinkään saatavilla. En kuitenkaan lannistunut, vaan juoksin kaikki seudun puhelinkaupat tuloksetta läpi. Palasin alkupisteeseen ja päätin hankkia viimeisimmän mallin. Luuri maksoi kuin maailman sota ja tuntuu tietenkin vähän tyhmältä maksaa pettymysluurista iso summa rahaa.

Sitten alettiin nollata vanhan puhelimen turvakoodeja ja kaikkia muitakin koodeja ja salasanoja ja mitä niitä nyt on. Muistinko ne kaikki? Tiedät jo vastauksen – en. Vaihdettiin niitä ja kuten tiedät, se on ihanaa ja nopeaa. (ei todella ole – se on hidasta ja inhottavaa ja salasanoissa on liian vähän siTä ja Tätä 9#& ja liikaa ÖÖ no kaikkea mikä ei sovi)

Lopulta päästään siirtämään vanhan puhelimen sisältöä uuteen. STOP. Nuori mies katsoo minua hitaasti ja sanoo

– Sulla on täällä n. 50 000 kuvaa, näiden siirtämiseen tänne tietokoneelle menee kaksi tuntia ja toiset kaksi tuntia menee siihen, kun ne siirretään täältä koneelta tuohon uuteen puhelimeen. Haluatko säästää kuvat?

Totta kai halusin. Kuvissa on mun koko elämä. Enhän mä muista, että olen edes elänyt, jos en voi tarkistaa asiaa selaamalla kuvia! Lisäksi kuvat on mun työ.

Saan ohjeet, kuinka hoidan homman kotona. Helppoa kuin mikä! (Tiedät jo kuinka tässä käy!)

No niinhän siinä käy, että mun puhelimen tiedosto ei mahdu mun koneelle. Levytila ei riitä.

Jätin asian sikseen ja lähdin osteopaatille.

Osteopaattinen hoito on mun keholle ja mielelle hunajaa. Sami käsitteli nyt erityisesti oikeaa jalkaani. Kun hän aloitti koskemalla jalkapohjaani, aloin parkua. Itku ei loppunut ihan heti. Oikeastaan olisin mielelläni itkenyt aivan vapaasti vielä pitkään, mutta en kehdannut.

Vyöhyketerapeuttien mukaan jalkapohjan sisäreunaa painelemalla voidaan purkaa stressiä. Osteopatia on eri asia, mutta sitä sisäreunaa osteopaatin käsi kulki, kun kyyneleet ryöppysivät silmistä.

Hoidon jälkeen on syytä levätä. Mullahan sata ja yksitoista suunnitelmaa sille illalle, mutta vastoin tapojani, kääriydyin huopaan ja menin sänkyyn. Mietin, ettei kai haittaa, jos ei tee töitä enää seitsemältä illalla…

Heräsin kolmelta. Hirveä stressi toimimattomasta tietokoneesta jonka olin saanut tilttiin ja uudesta puhelimesta. Kirosin mielessäni ja koetin meditoida itseni uneen. Se onnistui jotenkuten ja nosin vasta varttia yli viisi. (vasta! Indeed!)

Aloin säätää koneiden kanssa. Siitä ei tullut mitään joten lopetin yritykset kymmeneltä, jolloin nälkäkiukku ja useasta lähteestä vastaanottamani huonot uutiset olivat pohja josta ponnistaa perjantaihin. (Kyllä nyt naurattaa, kun kirjoitan tätä, mutta silloin itketti ihan kaikki)

Tein ihanan aamiaisen, jonka söin liian nopeasti terassilla muka auringossa. Todellisuudessa olin aivan jäässä ja söin niin nopeasti, etten nauttinut lainkaan. Suoritin aamiaisen. Check!

Sitten meikki, vaatteet – toki pienen vaatekriisin kautta. Ja viesti osteopaatille, jossa kerroin, miten hoito oli vaikuttanut. Sain vastauksen, jossa luki mm. ”Toivottavasti pystyt nyt jotenkin antamaan kehollesi lepoa, jotta saa palautua hoidosta ja väsymyksesi saa väistyä kunnolla.” Minä: ”Ikävä juttu on, etten voi levätä ja tuntuu, että olen todella todella väsynyt.”

Tuijotin omaa vastaustani ja tajusin olevani täysi idiootti. Kiskoin vaatteet päältäni, irrotin pinnit tukastani ja menin sänkyyn. Meditoin tunnin. Hengitin.

Iltapäivällä kone oli käyttökunnossa ja pääsin tekemään töitäni. Piti maksaa muutamia laskuja. Sehän on helppoa puhelimen aplikaatiolla. Jos se toimii. Ei toiminut koska kaikki salasanat oli poistettu ja nollattu koko hiivatin puhelin. Kaikki asetukset siis tässäkin kohtaa alusta uudelleen puhelimeen. Hiukan apua pankin helpdeskistä ja sitä rataa.

Sitten muutamia työhön liittyviä kuvia ulkona puutarhassa. Kun menin ulos, laitoin oven huolellisesti asentoon, jossa se ei mene lukkoon. Kun otin kuvia, tuuli paiskasi oven kiinni. Kiittelin itseäni, että olin sen kanssa niin huolellinen. Sitten taas koneen ääreen ja lopulta 18.30 kun selaan ihan haamuna somea, saan viestin: Heip…oisko ihanaa mennä iltauinnille? Vaikka nyt heti?

Löydä kuvasta ihminen!

Ihanaaa!!! Äkkiä uikkarit päälle ja menoksi! Heitin päälleni vielä kylpytakin, otin autonavaimet taskuun ja paiskasin ovet huolellisesti kiinni. Ja samalla hetkellä tajusin, että kotiavaimet ovat sisällä. Täydellistä.

Ajoin lammen parkkipaikalle ja soitin matkalla tyttärelleni, että tulisin hakemaan avainta tunnin päästä. Voit varmaan arvata fiiliksen. Jonkin verran kiristi. (Itkin pettymyksestä, raivosta ja väsymyksestä)

Käveltiin Suvin kanssa parkkikselta rantaan ja ulvottiin naurusta koko päivälle, avaimille, puhelimille ja kuvamäärille, jotka on säilytettävä.

Lammella oli hiljaista, aurinko oli jo alhaalla ja vesi oli mielettömän lämmintä. Laitoin silmät kiinni ja uin pitkin auringon siltaa vedessä. Se lämmitti vielä. Ajattelin, kuinka pieni pisara olenkaan ja mun huolet pienempiä kuin kärpäsen kakka maailmankaikkeudessa. Oltiin vedessä puoli tuntia. Ihana Suvi, metsälammen vesi, aurinko ja vanhat männyt vei stressin, huolet ja murheet. Ehkä osan väsymystäkin.

Suvi ja minä

Tein tunnin reissun, että pääsin kotiin. Vähän palelin ja keitin kupin kaakaota. Tietenkin kuppi heilahti ja suklaata on nyt kylpytakilla, lattailta ja kaapeista pesin sen pois. Menin nukkumaan ja tiesin, että lauantai on oleva hyvä päivä.

Iloa sunkin päivään – muista että mikään ei ole kovin vakavaa. Vain kärpäsen kakkoja maailmankaikkeudessa.

On tehtävä jotain tälle stressille. Se on jatkunut liian pitkään. Tähän palataan!

Hanna

Kommentit (2)
  1. Mutta muista Hanna , että täällä on ihmisiä , jotka pitävät sinusta 😘

    1. hannasumari
      6.8.2019, 06:32

      Kuinka ihana viesti! ❤️Kiitos 🥰
      Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *