Hanna Sumari
Hanna Sumari

Parhaat vinkit juhlien järjestämiseen – käytännön neuvot ja trendit

Salla minä ja Minna Kuva:Milka Rantamo photography

Mä olin viime lauantaina Kotkassa kauppakeskus Pasaatissa kertomassa juhlakattauksista. Aiheena oli Parhaat vinkit juhlien järjestämiseen sekä kauneimmat kattaukset. Kevät ja kesä kun on sellasta ihanaa juhlasesonkia. On päättäjäisiä, ylioppilasjuhlia ja muita valmistujaisia, rippijuhlia, kihlajaisia ja kesähäitä.

Sain kumppaneikseni kattausten tekoon ihanat Viherkuution Minna Harjun Haminasta ja Floristi Salla Ukkosen Kotkasta. Perjantaina sain Sallalta viestin: ”Moikka Hanna. Haluatko huomiseksi kukkaseppeleen päähän? Nyt saa toivoa millaisen, jos huolit.” Siis koko elämähän pitäisi elää kukkaseppele päässä, joten todellakin huolin sellaisen. Vastasin vain, että haluan ihanan. Ja ihanan sain!

Seppele tuoreista kukista on taiten tehty, kun se kestää kauniina koko päivän
Haluaisin oikeastaan kulkea aina kukkia hiuksissa! Kuva:Milka Rantamo photography

Illalla keräsin kaikki valmiiksi lauantaita varten, koska lähtö oli niin aikaisin. Päätin laittaa jalkaan farkut, päälleni valkoisen T-paidan ja Zaran hopeisen blazerin. Se on aika makee setti. Kun aamulla olin lähdössä, tuli yhtäkkiä fiilis, että ei. On laitettava päälle kukkamekko. Ja niinhän se oli, kuten monta kertaa aiemminkin, että sehän oli ihan nappi valinta. Ja se seppele sopi mekkoon, kuin nenä Niilon päähän.

Oli ihana tehdä töitä kukkamekossa kukkia hiuksissa. Loisto päivä. Sallan kimput ja muut koristeet oli ihania, kuin myös Salla itse. Voit katsoa hänen töitään Instagramista nimellä sammalsydän

Minnan kanssa puhuttiin häiden järjestämisestä ja ajatus viherkasveilla koristetusta hääpaikasta on minusta ihana. Monet hääpaikat ovat aika ankeita ennen koristelua ja viherkasveilla saa tilaan luonnollista viihtyisyyttä. Jos et tiennyt, niin kasveja voi vuokrata tapahtumiin. Toivon että Super-Minna pääsee käymään meillä, sillä meidän piha on puutarhurin otteiden tarpeessa. En pysty itse sitä hoitamaan koska Suomen kaunein koti -kuvaukset vievät minut pois pihamaalta.

Lautaset ja lasit voivat olla eriparia.
Buffet-pöydänkatteuksessa on käytetty Pentikin astioita Kotkan Sokokselta. Lasipallot ja metallikorit Kotkan Purnukasta.
Rottinki keskellä pöytää. Laita sen päälle kaunis jallallinen kakkuvati tai kannullinen hedelmäjuomaa.

Muista varata morsiuskimpulle maljakko!
Maljakko, puristekristallilasi ja lautaset ovat Tamburiinista, liina Sokokselta ja lautasliina Eurokankaasta. Tuolit ja pöytä Tyylihuonekalusta. Kaikki Kotkasta.

KATTAUSTRENDIT

Samoin kuin sisustuksessa, myös kattauksissa kerroksellisuus on trendikästä.

💚

Juhlakattaukset on nyt rentoja ja niissä käytetään paljon luonnonmateriaaleja koristeina. Kukkia, oksia, sammalta, kiviä ja kaikkea mitä metsä ja puutarha tarjoavat.

💚

Esillepanot on rentoja ja kukkia voidaan laittaa paitsi maljakoihin, myös pitkin pöydän pintaa.

💚

Kukkakimput ovat kuin juuri niityltä kerättyjä ja niiden muoto on rento

💚

Astiat voivat olla koottuja eri sarjoista ja uutta sekä vanhaa voidaan yhdistellä reippaasti. Vaikka niin, että ruokalautaset ovat jotain yksiväristä sarjaa, ja niihin yhdistetään alkupalalautaset erilaisista perityistä sarjoista. Kukkia, raitoja, pilkkuja – mitä vain.

💚

Isojen juhlien, kuten vaikka valmistujaisten buffet-pöytään voidaan niin ikään kattaa sekaisin kakkia astioita mitä kaapista löytyy. Lopputuloksesta syntyy kiinnostava. Ja on hyvä muistaa, että lautaset, lasit ja kahvikupit katoavat pöydästä pois. Nehän ovat vieraiden käytössä.

💚

Peilit ovat kattauksessa hyvä katseen vangitsija. Käytin pöydällä rottinkipeiliä, jonka päälle olisi voinut laittaa, vaikka lasisen jalallisen kakkuvadin tai muun kauniin esineen. Peili toistaa ja tuo valoa.

Viherkasveilla saa ilmettä ankeaankin juhlatilaan.
Rento tyyli on trendikästä myös suurissa juhlissa kuten häissä. Käytä apuna tikkaita tai vanhaa naulakkoa, johon voit ripustaa amppeleita.

VINKIT JUHLIEN JÄRJESTÄMISEEN

Tee tilaa vieraille mieluummin poistamalla sohvatyynyjä, kuin ostamalla niitä lisää. Sohvalla täytyy mahtua istumaan.

💚

Tyhjennä sivupöydiltä turhat esineet, jotta niille mahtuu laskemaan kahvikupin.

💚

Kaiva esiin ja pese kaikki maljakot, jos odotettavissa on kukkia. Täytä ne vedellä ja asettele valmiiksi pöydille, niin ei tarvitse etsiä ja hämmästellä maljakoiden kanssa, kun vieraita virtaa sisään.

💚

Tyhjennä keittiön tasot tavaroista joita et tarvitse juhlissa. (leivänpaahdin, radio, tietokone, leipälaatikko, yleiskone, j.n.e) Vie ne vaikka saunan lauteille. Tilaa tarvitaan käytetyille astioille ja tiskeille.

💚

Tyhjennä jääkaappi kaikesta turhasta. Lisää kylmäsäilytystilaa saat, kun lainaat ystäviltä monta kylmälaukkua ja laitat niihin esimerkiksi kaikki juomat viimeistään edellisenä iltana jäähtymään. Jäätä saa pyytämällä ruokakaupoista ja hotelleista, mutta sitä ei voi käyttää esim. drinkkeihin. Hautaa pullot jäämurskan sekaan.

💚

Laita keittiöön iso korkea pyykkikori ja siihen jätesäkki roskia varten. Keittiön perusroskis täyttyy hetkessä, eikä kukaan ehdi viedä sitä pois.

💚

Harjoittele kattaus etukäteen, kun tiedät mitä aiot tarjota. Laita kaikki tarvittavat vadit ja ottimet pöytään ja katso, että ne mahtuvat hyvin ja että kaikkea on riittävästi. Ota kattauksesta kuva muistin tueksi. Juhlapäivää edeltävänä päivänä laita vadit pöytään ja laita niihin tarralaput, joissa lukee mitä vadilta on tarkoitus tarjota. Laita myös ottimet valmiiksi. (tämä on hyvä konsti mm. rippijuhlissa, jolloin tarjoilu on saatava kiireesti pöytään, kun vieraat tulevat melkein samalla oven avauksella sisään, kuin oma väkikin.

💚

Jos on odotettavissa sadesää, tyhjennä eteinen vieraiden takkeja ja sateenvarjoja varten.

💚

Suunnittele Buffetpöytä niin, että siitä on helppoa ottaa ensin lautanen sitten ruoka ja lopuksi aterimet, lautasliina ja juoma.

💚

Monta kertaa on viisasta siirtää ruokapöytä seinää vasten. Lattialle tulee tilaa ja kulkusuunta on helppoa hahmottaa. Ota tuolit pois pöydän ympäriltä valmiiksi ja sijoita ne paikkoihin jossa on mahdollista laittaa lasi tai kahvikuppi pöydälle.

💚

Varaa vieraille (ja omalle väelle!) vettä juotavaksi. Monesti ihmiset ovat janoisia, mutta saatavilla on vain kahvia, kuohuviiniä tai makeita juomia. Vesi ilahduttaa! Laita se karahviin ja lisää joukkoon jäisiä marjoja. Ne ovat kauniita ja pitävät juoman kylmänä.

💚

Merkitse ovi, portti ja kulkureitti kukin tai muulla tavoin, että ihmiset löytävät helposti perille.

💚

Ja lopuksi tärkein: Ole iloinen ja hyvällä mielellä. Kireä isäntäväki pilaa juhlan kuin juhlan, vaikka se olisi kuinka hyvin järjestetty. Älä kerro vieraille, mikä mahdollisesti on eri tavalla kuin oli tarkoitus, he eivät siitä tiedä mitään. Ja laita itsesi kuntoon – hiukset, meikki jne. ensimmäiseksi aamulla ja vie vessaan pieni kukkakimppu.

Kuva: Milka Rantamo Photography

Enjoy!

Hanna

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.