Patikkaretki Andalusiassa

Kuvat: Riitta Sourander

Mahtavat on maisemat ylhäällä ja ilma on puhdasta ja raikasta.
Mahtavat on maisemat ylhäällä ja ilma on puhdasta ja raikasta.

On onni, että kävelyä on alettu kovaan ääneen arvostaa liikuntamuotona, koska se on helppoa, sitä voi harrastaa missä vaan (myös ostoskeskuksissa ja kauppakaduilla) se ei yleensä satu eikä tarvitse olla mitään ihmeellisiä välineitä. Itselleni siitä on vielä se ilo, että tykkään kävellä. Voin kävellä erittäin kovaa vauhtia, reipasta vauhtia ja melko reipasta vauhtia, mutta maleksiminen ei oikein maistu, siitä tulee jalat kipeiksi. Kävelyssä voi olla mukana sauvat, tykkään niistä ja osaan siis myös käyttää niitä. (Niin, kaikki eivät osaa. Eikä tietysti tarvitsekaan, mutta kyllähän mun tekis mieli perustaa sauvakävelykoulu…Kun niiden sauvojen oikeanlaisesta käytöstä saa niin paljon irti. Että jospa se ojennus siellä takana tulis mukaan siihen työntöön, niin a vot! Se olis niin hyvä homma.)

Fuengirola vuorilta nähtynä
Kuinka ihmeellisen kaunis on maailma! Kumpuileva maasto, kylät , taivas ja meri.

En tykkää kävellä jonnekin ja takaisin, jos voin valita, että kävelen lenkin. Poikkeuksen tekevät rantakävelyt ja kävelyt muuten upeissa maisemissa, kuten vuorilla.

Fuengirolassa käydessäni tapasin siellä ihanan ystäväni Riitta Souranderin, joka on myös kova kävelemään. Nimeomaan patikoimaan luonnossa ja nauttimaan luonnonkauneudesta ja kaikesta siitä hyvästä mitä luonnolla on annetavanaan. Niinpä lähdimme yhdessä ylös Mijakseen patikoimaan Sierra de Mijaksen rinteille. Riitta on valokuvaaja ja ilokseni hän otti kameran mukaan, sain siis keekoilla kameralle vähintäänkin jylhissä maisemissa. Ja ne maisemat olivat kyllä ihan huippua! Minullahan ei tietenkään ole ainuttakaan kuvaa Riitasta…Hiukan noloa, mutta siinä mielessä kiva asia, että ammattilaisen kuvien rinnalla omat kuvani näyttävät vähintäänkin vaatimattomilta.

Mijakseen pääsee Fuengirolasta bussilla, mutta me saimme autokyydin ylös. Vuorella on turisteille merkittyjä reittejä ja karttoja saa turistipisteistä, mutta me emme niitä tarvinneet, sillä paikka oli Riitalle tuttu. Minulla oli siis yksityinen opas. Kävelimme 7,5 kilometrin reitin Ruta de la Crutz de la Misión puoleenväliin ja käännyimme samaa reittiä takaisin. Reitti alkaa Mijas Pueblon yläpuolelta näköalapaikalta. Polku on helppoa, kivistä tietä. Se on osittain vuoren reunaan kalliohyllylle kivettyä eikä vaadi mitään huippukuntoa.

Ensimmäinen etappi on karmeliittaluostari Ermita del Calvario, pieni ja soma valkoinen pyhättö, jota karmeliittamunkit ovat käyttäneet hiljentymispaikkanaan. Siitä jatkoimme matkaa ja pian olimme entisellä marmorikaivoiksella. Huikean valkoista kiveä. Itse asiassa koko Fuengirola on täynnä marmoria kaikissa mahdollisissa väreissä. Nyt kun se on todella trendikästä sisustuksien yksityiskohdissa, on hauskaa nähdä sitä erilaisissa vanhoissakin  hotelleissa joissa sitä on käytetty pilvin pimein. Marmoria on kaikkialla, lattiat ja seinät on päällystetty vihreällä, valkoisella, punaisella ja hiekanvärisellä marmorilla. Mutta eihän sen louhiminen kaunista jälkeä vuoriin tee. Mijaksessa louhinta lopetettiin 80-luvulla.

Ermita del Calvario
Ermita del Calvario
Marmoria ei louhita enää Sierra de Mijaksesta, mutta jäljet näkyvät haavana vuoren pinnassa. Kuvasta ei näe kuinka korkea leikkaus on.
Marmoria ei louhita enää Sierra de Mijaksesta, mutta jäljet näkyvät haavana vuoren pinnassa. Seison mittakeppinä kuvassa, muutoin ei kallioleikkauksen korkeutta ymmärtäisi.
Pala marmoria kämmenelläni.
Pala marmoria kämmenelläni.

Kiivetessä kivisiä polkuja ylös oli pakko välillä pysähtyä ja vain katsoa hiljaisuudessa, kuinka kaunis maailma on. Eikä siinä voi välttyä ajattelemasta sitä, kuinka dorkia me ihmiset olemme, juostessamme onnen perässä. Milloin puuttuu mitäkin: rahaa, tavaraa, aikaa ja niiden moninaisia variaatioita. Mitä enemmän haluamme, sitä enemmän kulutamme ja samalla vaurioitamme luontoa mikä antaisi niin valtavan paljon, jos vain ottaisimme sen vastaan ja hengittäisimme rauhassa sisään ja ulos.

Maailma väärinpäin. Nojaan vuorenseinämään ja katson ylös. Tai siis tein niin ja sanoin Riitalle, että näyttää makeelta ja Riitta tallensi näkymäni. Hauskaa!
Maailma väärinpäin. Nojaan vuorenseinämään ja katson ylös. Tai siis tein niin ja sanoin Riitalle, että näyttää makeelta ja Riitta tallensi näkymäni. Hauskaa!
Rosmariini kasvoi villinä suurina pensaina pitkin vuoren rinteitä. rakastan rosmariinia! Olisko se meren ruusu? Ros - ruusu marin - meri?
Rosmariini kasvoi villinä suurina pensaina pitkin vuoren rinteitä. rakastan rosmariinia! Olisko se meren ruusu? Ros – ruusu marin – meri?
Kaunis kaunis maailma!
Kaunis kaunis maailma!

Ystävän kanssa patikointi antaa paljon. Maisemien ja liikunnan lisäksi tulee puhuttua monenlaisia juttuja ja kuten todistettua on, liikkuessa ajatuskin juoksee paremmin. Tulee siis puhuttua asioita tuoreista näkökulmista. Patikointi on onnellista liikuntaa.

On tietysti upeaa kävellä pitkin rosoreunaista vuorenrinnettä Espanjassa, mutta yhtä hienoja elämyksiä on mahdollista kokea kotonakin. Olen tavannut etsiä lahjoja, kun kävelen kodin läheisyydessä omaa tuttua lenkkiäni. Tiedän jo missä kohdassa lenkkiäni voin odottaa endorfiini ryöpsähdystä, joka tuntuu ristiselässä ja tuo valtavan onnentunteen, mutta saan muitakin lahjoja. Outoon aikaan kukkivia kukkia, koiria, oudon värisiä oksia, hyönteisiä kaikenlaista kauneutta. Kun astun kotiin kävelylenkin jälkeen, voin henkisesti ja fyysisesti hyvin. Mutta ihan superia on tietysti kävellä erikoishienoissa maisemissa hyvän ystävän kanssa. Kiitos Riitta kuvista ja ihanasta retkestä!

Niin kauas kuin silmäin siintää!
Niin kauas kuin silmäin siintää!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille – kävelkää ihmiset!

Hanna

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *