Hanna Sumari
Hanna Sumari

Pian kädessäni on kanyyli – Sairaalassa Virossa ja tärkeä neuvo

Pientä kivistelyä vatsassa. En piittaa siitä pätkääkään, ollaan Saarenmaalla vain muutama päivä kuvausten välissä ja haluan istuttaa muutamia yrttejä ja hoitaa suurta rakkauttani, laventelipenkkiä, joka on kuin pieni Provence omalla pihalla. (Okei – tosi pieni ehkä kolme metriä…) Istutan timjamin taimia, kastelen ruusupuskaa, kannan kiviä ja vettä ja kipu yltyy.

Lopulta olo on niin hankala, että menen riippukeinuun kippuraan selaamaan Instagramia ja ajattelen, että kyllä se kohta loppuu. Se yltyy.

Ajatukseni oli seuraavaksi grillata persikoita mozzarellasalaattiin ja ottaa siitä kivoja kuvia. Kun ajattelenkin ruokaa, tuntuu että pyörryn, vaikka ei minulla pahoinvointia ole. Lopulta luovun kaikesta tekemiseen liittyvästä ja menen pitkäkseni. Otan kipulääkettä ja jotain vatsalääkettäkin. Olo helpottuu hiukan, mutta vietän koko illan sängyssä lepäillen. Perhe kyselee, olisiko syytä lähteä lääkäriin. No ei! Kyllä tää tästä. Ei ole kylmähiki. On vain kipua. Jos on kylmä hiki, niin sitten on syytä mennä, sanon.

Luen netistä millaiset tulehtuneen umpisuolen oireet ovat. Ei osu. Ei ole kuumetta eikä oksetakaan. Lopulta nukahdan.

Herään yöllä ja tuskat on kovat. On fiilis, että haluan ulos. Kävelen paljasjaloin kostealla nurmella ja on pimeää, mutta kesätaivas ei ole musta vaan valkoinen. Se on aika jännää. Pimeä piha ja valkoinen taivas. Lepakko lentää talon ja piharakennuksen välissä ja sen ääriviivat piirtyvät aivan selvinä valkeaa taivasta vasten. Vatsani alkaa krampata ja työnnän sormet kurkkuuni.

Menen vielä takaisin sänkyyn, mutta lopulta kuiskaan miehelleni, että on parasta lähteä Kuresaaren sairaalaan. Vetäisen yöpaidan päälle villatakin ja työnnän jalkani varvassandaaleihin. Lähdemme. Matkanteko on yhtä tuskaa. Uikutan kivusta ja katson tietä tarkkana peläten aamuyöllä liikkuvia villisikoja ja peuroja. Näemmekin kaksi peuraa, mutta ne loikkivat tienvirien tiheikköihin.

Sairaala on täysin hiljainen, kello on ehkä neljä. Minut ottaa vastaan tiukan tuntuinen nainen ja kysyy eurooppalaista sairaanhoitokorttia. Ja minulla on se! Se tuntuu lottovoitolta ja siunaan mielessäni kälyäni, joka on joskus pitänyt huolta, että koko perheellämme on ne.

Minun tulee seurata edelläni kävelevää naista. Kävelen kaksin kerroin ja kipu on aivan sietämätön. Päädymme pitkän via dolorosan jälkeen vastaanottohuoneeseen, jonne alkaa tulla haukottelevia, pörröpäisiä lääkäreitä ja hoitajia. Minä en puhu viron kieltä. Kukaan ei puhu englantia. Selviämme sekakielellä, osaan joitain sanoja viroa ja ymmärrän sitä aika hyvin, jos puhutan hitaasti. Mutta minua ymmärretään huonosti.

Pian käsivarressani on kiinni kanyyli, otetaan verinäytteitä ja pian siihen kiinnitetään tippaletku. Kipu on sietämätön. Voihkin.

Minulle tehdään kaikki mahdolliset tutkimukset. Kaksi lääkäriä painelee vatsaani ja pian minut siirretään pyörätuoliin, johon täysin äänetön hoitaja laittaa ensin peitteen. Kun istun, hän käärii minut pehmeästi peittoon, kuin vauvan. Ajattelen, ettei tässä sanoja tarvitakaan. Hän vie minut röntgenosastolle, jossa uninen hoitaja selvittää minulle, että nyt otetaan tietokonetomografia. Minun tulee maata vatsallani täysin liikkumatta ja käskettäessä olla hengittämättä. Sitten taas takaisin pyörätuolissa peittoon käärittynä. Sieuraa gynekologinen tutkimus, ultraääni, sydänfilmi. Verenpainetta mitataan koko ajan ja yhtäkkiä hoitaja sanoo, että se on taivaissa ja haluaa pistää minuun verenpainetta alentavan pistoksen lihakseen. En valita. Vatsaan koskee. Kaikki hoitajat kohtelevat minua lempeästi ja ystävällisesti. Lääkärit ovat aavistuksen ylimielisiä, mutta en piittaa. Haluaisin vain, että kipu loppuisi viimein.

Lopulta alan nukahdella, kipu laantuu. Mutta alan oksentaa. Ongelmana on täysin tyhjä vatsa, joka kramppaa loputtomasti ja itken taas kivusta. Kerään kaiken tahdonvoimani ja koetan saada krmapit loppumaan. Sitten herään ja tajuan, että olen siis nukahtanut ja kipu on poissa. En tiedä mitä on tapahtunut. Uusi lääkäri tulee luokseni ja sanoo, että mitään syytä ei löydy, lähde nyt kotiin. Kaikki vain katsovat minua. Olen hämilläni ja työnnän jalkani varvastossuihin. Kävelen yöpaidassani ulos sairaalan pariovista ja ulkona paistaa aurinko. Kello on kymmenen. Käännyn takaisin ja kysyn aulan vastaanotosta pitääkö minun maksaa jotain? Kyllä. Maksan laskun, sen summa on 5 €.

Soitan, että minut voi tulla hakemaan kotiin ja odotan kyytiä kolme varttia auringossa. Kävelen yöpaidassani katua edes takaisin ja ihailen funkkistyylisen sairaalan arkkitehtuuria. Kaduilla ei ole ketään. Koko juttu on täysin absurdi. Vatsa krenaa vieläkin, mutta ei ole kipuja. Mietin mitä kaikkea sain viidellä eurolla ja kiitän taas kerran systeemiä, jota moititaan niin paljon. Olen uupunut ja pakkaan tavarani kotimatkaa varten kuin hidastetussa filmissä. Nukahtelen automatkalla Tallinnaan ja lauttamatkalla Helsinkiin. Olen jotakuinkin terve seuraavana päivänä.

Miksi kerron tämän? Koska on tärkeää hankkia eurooppalainen sairaanhoitokortti. Jos sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti, sinun tulisi saada lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa, kun matkustat tai oleskelet tilapäisesti toisessa EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä. Lääketieteellisesti välttämättömällä hoidolla tarkoitetaan hoitoa, joka ei voi odottaa sitä, että palaat kotiin.

Kun näytät eurooppalaisen sairaanhoitokorttisi hoidon antajalle, sinun tulisi saada hoito samaan hintaan kuin maassa asuvien henkilöiden. Tällöin maksat hoidosta paikallisen omavastuun ja hoitoa antanut maa laskuttaa Kelalta loput kustannuksista. Kela maksaa kustannukset valtion varoista.

Ihanaa kesää ja huolettomia lomapäiviä kaikille. En tiedä mikä minuun iski, mutta tuntui hyvältä, että sain hoitoa. Sen edullisuus yllätti. Syy maksaa veroja! Kävin lääkärissä vielä Suomessa, mutta ei asia selvinnyt täälläkään. Pahoittelut noin muuten vatsataudin ja kivun kuvaamisesta. Vaikka varmaan on niin, että se joka ei halua siitä lukea, tuskin lukee tätäkään!

Hanna

Kommentit (12)

  1. Maiju Mäkelä

    Voi Hanna! Sitä tuntee itsensä niin toivottoman pieneksi noissa pyörityksissä! Minä pidän liittimiä yhdessä ja uskon lujasti,että sinä tuosta toivut kivuttomaksi ja aurinkoiseksi noilla ihmeellisillä voimillasi nopeastikin! Voimia ja viisaita päitä tosi paljon kaiken selvittämiseksi! Tuo eurooppalainen sv-kortti on kyllä ihan ehdoton! Olen sitä itsekin joutunut joskus käyttämään. Otahan oikeanlaista huilia nyt!

    1. hannasumari

      Hei Maiju,
      Kiitos kyllä tässä jo pärjätään. Lämmin halaus välittämisestä ♥️
      Hanna

    2. Maiju

      Jännityskertomus ❤️ Olisikohan voinut olla sappikohtaus? Ne tulee usein just yllättäen. Toivotaan, että kipu pysyy poissa. Mulla on tuo kortti ja aina matkoilla mukana.

      1. hannasumari

        Sappikohtausta kovasti veikkaillaan mutta ei se ole, olisi näkynyt tehdyissä tutkimuksissa. Ja siis totisesti toivotaan – se oli aikamoista!
        Tiedätkö mä luulen etten olisi edes päässyt sinne sairaalaan sisään ilman sitä korttia. Vaikka en kyllä ole varma.
        Pus

        Hanna

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *