Positiivisuus pistää miettimään

Kyllä rikkaan ja terveen on helpompi iloita pienistä asioista, kuin köyhän ja sairaan.

Kuuntelin juuri ihmistä, joka kertoi olevansa kiitollinen aivan pienistäkin asioista. Se on jännä juttu tuo kiitollisuus. Kun pentuna vedin lipat ja molemmat polvet olivat ruvella tai kun ranteeni tai jalkani murtuivat, (ne murtuivat usein. Olin kova tyttö tekemään ja rapatessa roiskuu), olin tietysti kuin maani myynyt ja onneton. Äidilläni oli maailman raivostuttavin tapa lohduttaa minua: Ole iloinen, että sinulla on kaikki neljä raajaa! Iloitse siitä että pystyt kävelemään. Vihasin noita lauseita. Kaipasin voivottelua ja lohdutuslahjoja. Ei tippunut, ei herunut. Se, jos mikä, antaa aihetta kiitollisuuteen.

Tajuamattani äitini opetti minulle positiivisen ajattelumallin ja kiitollisuuden kaikesta siitä mitä on, jo aivan pienenä.

Tuolla ajattelumallilla saan pidettyä nokkani pinnan yläpuolella, kun tuntuu siltä että uppoan. Ajattelen kuinka paljon huonommin asiat voisivat olla ja herään näkemään asioiden positiiviset puolet. Näen kaiken sen hyvän mitä minulla on. Välillä se hyvä on kaivettava tosi syvältä, mutta tiedän, että minun syväni on jollekin toiselle pintaa. Että jonkun on kaivettava paljon syvemmältä, kuin mihin itse olen koskaan joutunut kurottautumaan.

Eräs ihminen sanoi olevansa kiitollinen joka päivä kaikesta, myös pienistä asioista. Kun häneltä kysyttiin, mistä hän juuri sillä hetkellä oli kiitollinen hän vastasi: minulla on ihana perhe, kaunis koti, ihanat vanhemmat, inspiroiva työ, voin hyvin juuri nyt, mieleni on levollinen. Hienoa. Hän oli kiitollinen niistä asioista, jotka mielestäni ovat maailman tärkeimmät asiat. Ei se silti tarkoita sitä, etteikö hän olisi kiitollinen kassahenkilön hymystä, täydestä vatsasta, ystävällisistä sanoista ja hän sanoi olevansa myös kiitollinen vastoinkäymisistä.

Kun perusasiat ovat kunnossa, on helppoa olla kiitollinen suurista ja pienistä. Todellista voimaa osoittavat ne, jotka ovat kiitollisia elämälle silloin kun läheinen sairastaa, kun elää toimentulon rajamailla, kun ei ole työtä, kun puoliso pettää, kun lapsi on vakavasti sairas, kun asiat ovat oikeasti huonosti.

Positiivisuuden apostolit ovat harvoin sanomaansa julistaessaan sairaita, nälkäisiä, työttömiä tai kamppailevat monien ongelmien keskellä. Tosin niitäkin ihmisiä on olemassa ja kun heidän seurastaan saa nauttia, on sellaisen energian ja auringonpaisteen ytimessä, ettei sitä unohda koskaan. Sellaiset ihmiset jättävät pysyvän jäljen ja herättävät huomaamaan oman elämän helppouden.

En silti tarkoita, että hyvinvoivan positiivisuus olisi jotenkin huonompaa tai falskia. Moni jolla on kaikki hyvin, ei sitä huomaa, eikä osaa olla kiitollinen pienestä saatikka suuresta. Sitä vaan mietin, miltä tuntuu köyhän ja sairaan kuulla positiivisen asenteen tärkeydestä niiltä ihmisiltä, joilla kaikki tuntuu olevan hyvin. Sekin on muistettava, ettemme tiedä mitä polkuja kukin parhaillaan tarpoo ja mitä savottaa käy.

Siksi hymy on tärkeää ja se, että kohtelee ihmisiä kaikesta ulkoisesta riippumatta niin kauniisti kuin kykenee.

Sairastin joskus masennusta ja yhden nuoren kassatytön hymy sai minut onnenkyyneliin. Eipä tiedä tyttönen mitä teki. Pelasti monta päivää. Ja edelleen muistan hänet. Siitä on kaksikymmentäyksi vuotta.

 

Rakkaudella

Hanna

 

Kommentit (10)
  1. Olet ihana ihminen.

    1. hannasumari
      5.8.2016, 05:24

      Jos välillä edes onnistuu olemaan jonkun mielestä ihana, niin hip hei! Sehän hyvä homma!
      Kiitos!
      Hanna

  2. Sairastyötöntotaaliyh
    4.8.2016, 13:28

    Kiitos

    1. hannasumari
      5.8.2016, 05:24

      <3
      Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *