Hanna Sumari
Hanna Sumari

Prätkällä töihin -päivä on huomenna!

Huomenna perjantaina 8.6. on prätkällä töihin päivä ja mulla on suuri kunnia olla päivän kummi! Pärinääää! Tähän muuten sopii kaikkein parhaiten se Jorma Uotisen hokema – törinää pyttyyn! Olen juttelemassa aiheesta Huomenta Suomessa humenna aamulla klo 8.37 ja tietenkin ajan sinne prätkällä. Mun mootoristihistoriaan kuuluu kaikenlaisia tapahtumia ja monen sorttisia pyöriä.

BMW matkaenduro GS800
Tällaisella BMW matkaendurolla ajelen nykyään.

Näin se kaikki alkoi

Sain Harrikan mieheltäni lahjaksi syksyllä 2004 ja ensimmäiset kilometrit ajoin keväällä 2005. Ja pian ajoinkin sitten tyylikkäästi pusikkoon. Kun kömmin sieltä ylös, huusin etten perkele ikinä aja enää metriäkään! Vaan toisin kävi. Olen ajanut siitä pitäen, vaikka välillä prätkäni varastanut pitkäkyntinen murtomies ehti ajaa pyörälläni enemmän kuin minä.

Pyörä vaihtui joka vuosi Harrikasta toiseen. En edes muista kaikkia malleja, jotka allani tärisivät. Sitten alkoi tehdä mieli juuri mulle maalattua pyörää, mutta en keksinyt aihetta ja ideaa. En ole niin innoissani perinteisistä Harley Davidson –tyyleistä, vaikka ostinkin U.S.A:sta pilvin pimein merkin vaatteita ja varusteita. Se oli jonkinlainen vimma. Ne olivat siellä niin paljon edullisempia ja malleja oli hurjat määrät. Niihin tuli himo.

ZZ Top
Yhdessä ajotapahtumassa, johon osallistuttiin Jenkeissä, esiintyi ZZ-Top.
Harley Davidson 105 vuotis juhlissa Chicagossa. Rinnassa on Capital Chapterin merkki. Olin perustamassa sitä kerhoa vuonna 2004.

Jenkeissä olaan ajettu mieheni kanssa ristiin rastiin. Kiinnostavin paikka prätkän selästä on ollut Las Vegas, koska se muuttui pyörän selästä koettuna enemmän kuin mikään muu paikka. Olin käynyt siellä pari kertaa ihan normaalisti lentäen ja ajellut siellä autolla, enkä syttynyt koko Vegasista silloin ollenkaan.

Kun sitten päristelimme sinne Los Angelesista, rakastuin siihen hulluun erämaakeitaaseen, jossa mikään ei ole siltä miltä näyttää. Totisinta totta oli vain ajomatka sinne yli 40°C asteen kuumuudessa. Ja jos mutkateistä nauttii, niin hei – tie sinne on kyllä suora kuin spagetti paketissa.

Daytona Beachllä, joka sijaitsee 420 km pohjoiseen Miamista, vietetään keväisin Daytona Bike week -tapahtumaa. Tapahtumaan osallistuu kymmenen päivän aikana puoli miljoonaa ihmistä ja prätkiä siellä on parisataa tuhatta. Se on hurjaa menoa ja vieläkin saan korviini sen Harrikoiden moottoreiden jylinän. Harrikassahan yksi tärkeä asia on sen ääni, joka saa parkissa olevien autojen hälytyslaitteet soimaan. Se tuntuu luissa ja ytimissä asti ja onhan siinä oma hohtonsa. Vaikka nykyään pidän kyllä enemmän hiljaisuudesta. Kerran, kun olimme siellä, näin pyörän, johon rakastuin silmittömästi. Haahuilimme taas kerran HD-kaupassa ja yhtäkkiä se pyörä oli edessäni. Oranssinpunainen kaunotar. Screaming Eagle Dyna. Luoja, että se oli kaunis. Halusin sen. Himosin sitä. Se oli pyörien jumalatar.

Screamin Eagle Dyna
Tässä on pyörä joka vei kertalaakista sydämeni pitkäksi aikaa ja josta vain haaveilin, kunnes ….

Olen todella itsepäinen ihminen, jos haluan jotakin, mutta niin kävi, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta millään rahalla tai tavalla saada sitä Dynaa, koska ainuttakaan sellaista ei oltu tuotu koko Eurooppaan ja niin jouduin tyytymään vastaukseen, joka oli ehdoton ei.

Sain siitä potkua ja aloin taas miettiä millaiseksi sen hetkisen pyöräni voisi maalata ja tuunata. Mutta en edelleenkään löytänyt sitä omaa juttuani. Ehkä en vain tiedä kuka oikeastaan olen. Pyörän maalauksessa täytyy olla jotain itse henkilöstä.

Mieheni sanoi lopulta, että tehdään niin, että hän yllättää minut ja suunnittelee koko homman. Suostuin siihen ilomielin, sillä olin jo lopen uupunut pähkäilemään asiaa. Ja niinhän hän sitten yllätikin!

Screamin Eagle Dyna
Hanna 50 v ja ajokaverit ja lahjapyörä!
Harley Davidson Screemin Eagke Dyna
On se kaunis!

Kun seuraavana keväänä täytin 50 seisoi Daytonassa näkemäni pyörien jumalatar  pihallamme ja sain alkaa rakastaa sitä. Sen oranssi väri sai hehkua hienonhienosta kultapölystä maalin seassa ja kulkihan se kovempaa kuin edes uskalsin ajaa. Lisäsin siihen kaikkea pientä kuten mm. punaiset yössä hehkuvat (kielletyt) ledivalot kiertämään sen tulista runkoa. Siinä oli myös jenkeistä tilattu geelisatula, joka oli hellä pepulleni ja jaksoin istua ja ajaa helposti satoja kilometrejä yhteen menoon. Samanlaisia pyöriä oli Suomessa vain yksi, mutta sekin oli sininen. Olin niin onnellinen!

Sitten aloin hullun sattuman kautta ajaa enduroa. Siitä, kuten Harrikoilla ajetuista jenkkireissuistakin, tehtiin TV-sarja. Endurosta seuraava etappi oli ohjelmasarja siitä, kuinka ajoimme BMW-matkaenduroilla Saksaan ja opetimme Antti Reiniä ajamaan enduroa. Hän oli vannoutunut Harrikka-kuski kuten minäkin. (No siis, en minä kyllä mitään opettanut, mutta olin mukana ohjelmassa.)

Enduroa Saharassa. Se oli elämäni hienoin reissu ihan heittämällä.

Kun palasin tuolta Saksan reissulta meidän piti lähteä muutaman päivän kuluttua Latviaan ja Liettuaan Harrikoilla yhdessä ystäviemme kanssa. Mieheni kehotti minua tekemään pienen lenkin omalla Harrikallani ennen matkaa, koska sitä on niin erilaista ajaa, kuin niitä Bemareita, joilla oltiin Saksassa. Ja voi itku mitä taphatui. Kaunis Dyna oli enää vain kaunis. Fiilis oli kadonnut. Olin tottunut sporttiseen ja sulavasti ajettavaan BMW 800 GS:ään eli Gessuun. Se oli outo fiilis. Gessu meni minne vain, taipui kaarteisiin kuin enkeli ja sen ajoasento oli kevyt ja hyvä.

Jälleen oli syntymäpäivä ja pihaan ilmestyi iso paketti. Kolmen vuoden Dyna-rakkauden jälkeen sen viereen talliin tuli Bemari. Ja lopulta myin sen oranssin rakkauteni pois haikein mielin. Mutta vaikka olin vannonut, etten koskaan luovu siitä, ei ollut järkeä pitää kahta pyörää, kun yhdellääkään ei ehdi ajaa niin paljon kuin haluasi.

Jippiii! Elämä on ihanaa!

Mutta hei – perjantaina prätkällä töihin! Oli merkki tai tyyli mikä tahansa niin kaksi pyörää alla, on ihana juttu. Huomenna siis haistellaan miltä tuuli tuoksuu ja aloitetaan työpäivä hymyillen.

Minä ja Mikko Summa ollaan siis juttelemassa moottoripyöräilystä Huomenta Suomessa aamulla klo 8.37 Joten tellut auki!

Ja sinä, joka olet auton vankina, ole kiltti ja kurkkaa taustapeiliin ennen kuin peset tuulilasin. Pesuneste maistuu pahalta.

Törinää pyttyyn!

Hanna

Kommentit (7)

  1. Tuomas Aho

    Hyvä kirjoitus!
    Nyt vain mukaan BMW Moottoripyöräkerhon toimintaan😉

  2. Paula

    Voi sissus mikä mimmi!
    Kiitos raparperikakun ohjeesta , tein sitä eiliselle 62-vuotis syntymäpäivilleni!
    Niin ja kiitos , Tallinnan ja Saarenmaan matkamme sujui hyvin , Old Houses Appartementesin kautta yö Tallinnassa , Käik – ravintolassa piiitkä lounas ja kuljeksimista Vanhassa kaupungissa.
    Saarenmaa , Arensburg- hotelli , Ravintola Ku Kuussa ahvenet , linnoitus , illalla piti mennä Castelloon, mutta menimme liian myöhään , keittiö jo kiinni.
    Tuliaisina ihanat , isot amppelikukat , iso Eestissä tehty palmikkopäiväpeitto ja Maximasta Moet & Chandonia.
    Ja nähtiin vielä Kaalin kraateri ja Jöörin perinnerakennuksia.
    Niin ja paluumatkalla laivalla näimme teidätkin, muttemme viitsineet häiritä ruokailuanne!
    Todella kiva kolmen päivän matka , kiitos vinkeistä!

    • hannasumari

      Hei Paula!
      Paljon onnea syntymäpäivän johdosta! Hurraa hurraa hurraa!
      Voi että miten ihanaa kuulla, että matka onnistui! (ja myös raparperikakku!) ja myös ihanat tuliaiset tuli hankittua siis! ja hei – ette tosiaankaan olis häirinneet – hassua että ollaan oltu samalla lautalla!
      Iloa kesään!

      Hanna

  3. Rita

    Mahtava tarina! Itsekin ajoin prätkäkortin yli kolmikymppisenä, ja rakastan ajamista. Mutta tällä hetkellä olemme pyörättömiä, kun rahat laitetaan mökin kunnostamiseen, ehkä taas jonain päivänä, elämä on valintoja.. Se tarinassasi kiinnostikin; aika hulppea budjetti teillä on kun kymmenien matkojen lisäksi on mahdollista pitää useita arvokkaita pyöriä, taloja, mökkejä, myös tuhansien eurojen fustraa toisena harrastuksena…mahtavaa!!👍😆

    • hannasumari

      Rita!
      Eikö vaan olekin ihanaa päristellä prätkällä! harmi vaan, kun teen niin paljon töitä, etten ehdi ajaa tarpeeksi. Viime kesänä taisi mittäriin kertyä 100 km… 🙁
      Sulla tais lipsahtaa tohon kommenttiin vähän tuota monikkoa… meillä on koti ja kesämökki. Että siinä ne talot sitten olikin. Ja yksi pyörähän mulla on. Ja niin se on, että kukin laittaa rahansa mikä hyvältä tuntuu. Fustra on pelastanut terveyteni opettanut minut kävelemään uudelleen. Niin kauan kuin pystyn, haluan harrastaa sitä. Teen niin paljon kirjoitustöitä, että kroppa kärsii, se tarvitsee apua pysyäkseen kivuttomana. Jotkut nauttivat juhlimisesta ja vaikka samppanjasta. Jotkut laittavat rahansa taiteeseen. Joillain ei ole työtä eikä rahaa edes kunnolla ruokaan. Olen onnekas, kun minulla on tällä hetkellä paljon töitä. Teen töitä seitsemänä päivänä viikossa eikä minulla ole koskaan kesälomaa. Jos on jotain lomaa, teen sielläkin työtä. Ja kyllähän neljääntoista vuoteen mahtuu paljon matkoja. Ja monta matkaa on ollut pelkkää työtä, kuten moottoripyöräpäiväkirjat tv-sarjat, jossa ajeltiin vaikka missä.
      Toisten budjeteista tai raha-asioista ei kukaan kysymättä tiedä, eikä toisen elämää tai asioita kannata kadehtia, ihmetellä tai miettiä. Siinä menee aika hukkaan. Uskon, että elämässäni on monta asiaa, jotka voisit haluta. Ja monta joita joita et ottaisi mistään hinnasta.
      Toivon iloa kesääsi ja onnistunutta mökkiremppaa. Kesämökki on aarre ihmiselle!
      Hanna

  4. Sanna

    Moi Hanna,

    Olisi kiva kuulla hieman enemmän siitä miten harrastuksesi aloitit; tiedän, että sait pyörän lahjaksi ja opettelit itse – eikä ilmeisesti ihan helppo reitti ollut sekään.

    Itse olen nyt 49v ja aloittelemassa tätä jaloa harrastusta (istuttuani 10 v kyydissä) … kävin muutamalla ajotunnilla, josta ei todellakaan jäänyt sellainen olo, että minusta on tähän. Mökkikiinacrossilla päristelyä jatkoin – ja fiilis nousi taas paremmaksi =) Ajotunnilla kynnykseksi muodostui oikealle kääntyminen – siis melko tiukka sellainen.. mutta jännästi sain tähän vertaistukea yhdestä FB ryhmästä; että en ole yksin tämän ongelmani kanssa.

    Mutta sinä siis vain ajelit itse? Kävitkö ikinä ajotunneilla, vai uskaltauduitko vain liikenteeseenkin sitten vähitellen? Kauanko sinulla tähän meni?

    Koska minä aion nyt katsoa tämän unelmani loppuun asti – katsotaan miten käy =) Mutta vertaistuki on tärkeää <3

    Nauti ajokeleistä!
    Sanna

    • hannasumari

      Sanna,
      Tämähän on siis tilaus! Kirjoitan aiheesta pian!

      Tsemppiä treeniin!

      Hanna

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.