Puutarha kukoistamaan – kädet mullassa

Oi ihana toukokuu – kovaa työtä puutarhassa!

Unelmien palautusta

Tämä on meidän pionipenkki. Sen pituus on 12 metriä ja se ryöppyää pioneja, kun niiden aika on. Aiemmin siinä kukki keväisin näin kauniisti narsisseja ja helmililjoja, mutta nyt sipulikukat ovat miltei kokonaan kadonneet. Pionit onneksi eivät!

Koronakevään iloja on kuvitelma siitä, että olisi enemmän aikaa. Kohdallani on kyllä selkeästi kyse siitä, että käytän aikaani eri tavalla. Nyt olen mm. ajatellut tätä blogia ja sen aiheita. Jatkossa tulen kirjoittamaan selkeämmin muutamista aihealueista kuten isoäitiydestä, sisustuksesta ja designestä, ruuasta, muodista, kauneudesta, kodinhoidosta ja puutarhasta. Ja tietenkin ajankohtaisista asioista, jotka järisyttävät sisintäni.

Tänään alkavat puutarhapostaukset ja tarina alkaakin aika kaukaa.

Mehän asutaan vanhalla alueella Espoossa, Träskändan puiston kupeessa, talossa joka on alun perin rakennettu vuonna 1947. Me ostimme sen vuonna 1998 jolloin siihen tehtiin iso remontti ja laajennus. Piha sai vähän siipeensä siinä rytäkässä, mutta se oli ihan ok. Vanhoja omenapuita ja perennoita, vanha pihasauna ja leikkimökki, mikäs siinä.

Oli kuitenkin kaksi asiaa, jotka ärsyttivät minua tosi paljon – liian kapea pihatie ja muodottomat ruusukvitteni-pensaat ja niiden seassa kasvavat heinät, joita oli mahdotonta kitkeä pois. Lopulta etsin puutarhurin ja pihaan tehtiin vuonna 2011 mittava remontti. Se muotoiltiin uudelleen, liian vanhat omenapuut, pihasauna ja leikkimökki saivat lähteä. Piha täytettiin upeilla taimilla ja siitä tuli yksinkertaisesti jumalainen.

Taimia ennen istutusta vuonna 2011
Kaikkea oli, perennoja, puita, pensaita. Istutus kesti päiviä.

Yhdeksän vuotta piha on saanut kehittyä ja rehottaa oman onnensa nojassa. Se on elänyt omaa elämäänsä ja kuten Juha Metsäportti puutarhaa tehdessään sanoi, ne taimet jotka pihalla viihtyvät, tulevat valloittamaan pihan. Totta, niin kävi, mutta hoitamattomuus on myös latistanut sitä ja paljon kasveja on aivan turhaan kadonnut. Olen ollut siitä tosi surullinen, kun olen nähnyt sen kaiken tapahtuvan, mutta kesät olen ollut töissä ympäri Suomea eikä minulla ole ollut mitään mahdollisuutta antaa pihalle sitä hoitoa, jota se olisi tarvinnut. Puutarhurin palkkaaminen näin suurelle pihalle, jossa kukkia täytyy hoitaa, eikä vain leikata nurmea on valitettavasti liian kallista. (Se on tässä maassa kyllä ärsyttävää, kun kaikki tämän tyyppiset palvelut ovat niin kalliita) Juhan olisin kernaasti pitänyt pihaa hoitamassa, mutta elämä päätti toisin ja hän on nyt toisessa todellisuudessa, mutta aina minulla mukana yhdessä toisen minulle tärkeän puutarhaihmisen, Tommi Heinosen kanssa, kun hoidan puutarhaa.

Nyt ollaan siis tartuttu toimeen ja pienin askelin kevään ja kesän edetessä piha saa aikaamme ja toivottavasti onnistumme palauttamaan jotakin sen loistosta ja kukoistuksesta.

Nurmella kulkeva puro skilloja ja helililjoja, se on nyt vain muisto. Mutta ehkä ensi keväänä se taas kukoistaa!
Tässä kuvassa takana näkyvät myös pionipenkin narsissit. Nyt niitä on siellä kuusi.

Sipulikukat istutetaan syksyllä, mutta jo nyt voi tehdä jotakin. Juha teki etupihan nurmelle puron skilloista ja helmililjoista. Nurmi on muuttunut sammaleksi, mikä on oikeastaan ihanaa. Aiomme ruokkia ja hoitaa pehmeää sammalmattoa, mutta haluan kukkapuron takaisin. Nyt olen poistanut sammalen puron kohdalta ja levitimme siihen kalkkia. Pieniä laihoja sipuleita löytyi vielä maasta, mutta syksyllä laitan niitä lisää paljon paljon. Tahdon puron takaisin.

Sammal lähtee aika helposti pois istutustalikolla (jota mä kyllä kutsun haraksi), mutta siinä on miettimistä mihin viemme sen kaiken! Polvien alla suojana toimii hyvin kaupan kestokassi. Sen sisään voi jopa sujauttaa tyynyn pehmusteeksi ja näillä säillä lämmöneristeeksi.
Näin pieniä sipuleita sieltä löytyy. Mahtavatko kasvaa suuremmiksi? Kalkkia ne nyt ainakin saavat. Ja syksyllä isoja pulleita kavereita!
Tällainen se oli. Onhan tuo nurmikko kaunis, mutta sammalkin on kaunista. Ja taistelu sitä vastaan on väsyttävää. Sekä Juha että Tommi opettivat minulle kuinka tärkeitä ja kauniita pihalla ovat myös varjot. Rakastan niitä, koska ne luovat sekä nurmelle että talvella hangelle omat kuvionsa , jotka muuttuvat koko ajan.

Tulppaanimeri! Oi se on kutistunut nyt noin viiteen yksilöön…
Näin Juha ne istutti. Hänellä oli kaksi saavillista sipuleita, jotka hän heitti kukkapenkkiin. Sitten ne istutettiin niihin kohtiin, jonne putosivat. Luoja se oli hurja homma – mutta niin oli kukintakin hurjaa!
Toinen tulppaanimeri oli talon vieressä
Nyt penkistä nousee vain yksittäisiä tulppaanien lehtiä, joista rusakot tai peurat ovat vielä puraisseet palan pois.

Kovasti on tehtävää. Täytyy muistaa, että varttikin puutarhassa on enemmän kuin ei mitään!

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *