Rakkausbootsit eli onnenkenkien tarina

Kerran, kauan sitten lupasin yhdelle ihmiselle kertoa erään tarinan onnenkengistä ja nyt yhtäkkiä muistin, etten ole sitä tehnyt. On aika kertoa se ja lunastaa lupaus. On merkityksellistä, että rakkailla tavaroilla on onnellinen historia.

Elettiin vuotta 2008 ja olimme mieheni kanssa moottoripyörämessuilla Helsingin messukeskuksessa. Ajelin siihen aikaan Harrikalla ja katselin messuilla tietenkin kaikkea rekvisiittaa, joka sopi Harley-maailmaan. (Nykyinen prätkäni on ihan toista tyyppiä. Se on BMW matkaenduro F 800 GS)

Harley Davidson Screamin eagle Dyna. Tällä pyörällä ajelin silloin. Tämä on edelleen mielestäni maailman kaunein Harrikka. Sain sen lahjaksi mieheltäni ja sekin on suuri tarina.

Samoilin kaikilla osastoilla, mutta en ollut kiinnostunut juuri mistään, kunnes silmiini osui pari kauneimpia koskaan näkemiäni Sendran cowboy bootseja.

Seisoin Boot Factoryn osastolla ja katsoin kaihoisasti ylimmällä hyllyllä olevia saappaita. Olin täysin varma, ettei niitä missään tapauksessa olisi minun kokoani. Mulla on pieni (iso) trauma 41,5 kokoisista jaloistani, koska nuoruudessani kauniita sen kokoisia kenkiä oli mahdotonta löytää Suomesta. Eikä se kyllä välttämättä helppoa ole vieläkään.

Myyjä tuli luokseni ja kysyi voisiko auttaa. Yleensä sanon vain, että ei kiitos ja menen pois, koska en jaksa kuunnella sitä jargonia, että – ei, meillä ei ole kokoasi, mutta kokeile tätä kahta numeroa pienempää – näissä on iso lesti. Jos koko on 41,5 se on 41.5 eikä esimerkiksi 39. Mutta tällä kertaa päädyin kysymään olisko minun kokoani ja sitä oli!

Sain nuo jumalaiset jalkineet käteeni, hivelin niiden pintaa. Helmiäisen hohtoisia nahkaleikkauksia, käärmettä, turkoosia… istuin alas ja sovitin. Täydelliset. Täydelliset ja täydellisen ihanat ja aivan jumalattoman kalliit. Jätin ne hyllyyn. Sen jälkeen juoksutin jokaisen ystäväni niitä katsomaan. Aikanaan messut päättyivät ja saappaat jäivät enää vain mieleni perukoille hylätyksi unelmaksi.

Tuli kevät ja tuli kesä. Oli kaunis lauantaiaamu ja mieheni lähti kuvaamaan jotain ja kysyi, josko saattaisin hänet prätkällä töihin. Ihana ajatus! Niinpä ajoimme Stadiin yhdessä prätkillä ja kun meidän piti ajaa Mäkelänkatua suoraan, hän laittoikin pyöränsä vilkun yhdessä risteyksessä oikealle ja viittaisi minua seuraamaan. Olin hämmentynyt, mutta toki seurasin.

Jätimme pyörät parkkiin ja Jari sanoi, että käydään katsomassa yhtä juttua tuolla. Menimme Boot Factoryn liikkeeseen ja kun tulimme sisään, Jari sanoi myyjälle: Tälle tytölle nuo saappaat tuolta. Olin lentää selälleni! Hän näytti THE BOOTSEJA. Myyjä otti saappaat esille, antoi ne minulle ja minä aloin kiskoa niitä jalkaan. Jari maksoi laskun, antoi suukon poskelleni ja lähti töihin. Minä olin puolipökerryksissä penkillä Sendrat jaloissani. Kuinka ihanat ne oli! Ja mikä yllätys!

Mutta saappaat ilahduttivat myös muita ja kuljettivat minua tietenkin kaikenlaisiin seikkailuihin. Ne jalassa saattoi ajaa, mutta ihan joka kelillä en niitä ajosaappaina käyttänyt. Ainoastaan sopivissa tilanteissa diivaillessa  ja kyllähän ne herättivät huomiota missä ikinä liikuinkaan.

Kerran olin hienossa tilaisuudessa juontamassa ja ajoin prätkällä sisään juhliin. Jalassa olivat onnensaappaat.
Kuva on rakeinen, mutta nahkahousujen alla on maailman kauneimpien saappaiden varret.

Kerran sitten lähdettiin Amsterdamiin ja otin Sondrat mukaani. Reissu oli hauska ja Amsterdam, joka on lempikaupunkini, oli jälleen ihana. Pois lähtiessämme Schipolin kentällä sattui unohtumaton tapahtuma.

Olimme turvatarkastuksessa ja kävellessäni turvaportin läpi, se hälytti. Minut vedettiin syrjään ja tumma upea nainen alkoi tehdä ruumiintarkastusta. Hän siveli käsivarteni, kylkeni, vyötäröni, reiteni ja kun hän pääsi sääriini, hän tunsi saappaitteni varret farkkujen alla. Hän alkoi hitaasti nostaa farkkujen lahkeita ylös ja samalla kun lahkeen alta paljastui saappaan varsi, hänen suustaan kuului pitkä ja antoisa aaaaaahhhhh. Hänen silmänsä nauliutuivat saappaisiin ja samalla tumma mies hänen takanaan alkoi laulaa upealla äänellään

🎶These boots are made for walking,
and that’s just what they’ll do…🎶

Se tilanne oli kuin taikaa. He katsoivat saappaita ja minä heitä ja mies lauloi ja aika ja kaikki muukin pysähtyi. Tuntui kuin jaloissani olisi olleet taikasaappaat. Mutta ei ne ole taikasaappaat. Ne on onnen ja rakkauden saappaat, enkä koskaan luovu niistä.

Onnen päivää kaikille jaloille kaikissa kengissä

Hanna

Kommentit (10)
  1. Ihana tarina!

    1. hannasumari
      26.5.2019, 18:19

      Kiitos Marietta!
      ❤️
      Hanna

  2. Aivan ihana , kylmät väreet ja silmät kostuivat !

    1. hannasumari
      27.5.2019, 07:04

      ❤️💛🧡
      Terv. Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *