Sinne se meni, joulu!

Makea jouluni

Sinne meni joulu! Haloo taas maailma ja todellisuus, tässä istun toimistossani (nojatuolissa) ja kirjoitan, vaikka sormet juuri ja juuri taipuvat. Ne ovat sokerista tönkköinä.

Heipparallaa! Otin jouluna kaksi valokuvaa – tämä ei ole kumpikaan niistä! Tämän otti Riitta Sourander studiossa, kun tehtiin töitä!

Heräsin nyt aamuyöllä painajaiseen, jossa nukuin Kirkkoherra Kari Kanalan toimiston sohvalla. Kirkkoherra oli jo poistunut toimistostaan ja luulin, että minua koetti herättää sohvalta hänen sihteerinsä, mutta se olikin joku nutturapäinen naispahis. Huusin hänelle papin sanoneen, että Jeesus voi asua vaikka muffinssissa! Sitten ravistelin itseni väkipakolla hereille. Huh.

Mistähän painajaiset tulevat? Kari Kananen oli meillä vieraana Mitä tänään syötäisiin? Perjantai –ohjelmassa eilen. Siinä tietenkin syy hänen esiintymiseensä unessani. Se miksi Jeesus voi olla muffinssissa, samoin kuin nämä tönköt sormeni, johtunevat liiasta sokerin syömisestä.

Tiedättekö, olen jo vuosien ajan ollut jouluisin varsin tarkka sokerin syömisessä, mutta tänä jouluna annoin mennä. Olen syönyt kokonaisen joulupukin reellisen konvehteja! Ja vieläpä vailla minkäänlaista huonoa omaatuntoa siitä. En ole myöskään syönyt niitä itseltäni tai muilta salaa, kuten yleensä. Ai miten voi syödä itseltään salaa? No se menee niin, että syö piilossa ja selittelee itselleen jotain, joka antaa luvan tähän syntiseen toimintoon. (Hmmm – olisiko tässä syy painajaisen muffinssi-osuuteen?)

Joulun ruokavalio on muutenkin ollut vähän toisenlainen kuin ennen. Ei kinkkua, vaan savustettua peuraa, ei lohta missään muodossa, vaan siikaa kaikissa mahdollisissa olomuodoissa. Kylmäsavustettu siika oli uusi asia, joka on ehkä parasta kalaa, mitä kuunaan olen suuhuni pistänyt. Lohta en pysty enää syömään. Se saattaa siirtyä samaan kategoriaan savumakrillin kanssa. Ei mene alas. No yhtä kaikki – nälkä ei ollut, enkä juuri syönyt liikaa muuta kuin konvehteja, juustoja, konvehteja, leipää, konvehteja ja perunalootaa. Mainitsinko jo konvehdit? Ja nyt tilanne on se, että alas menee vain tuoreet vihannekset.

Väsymystä ilmassa

Melkein joka kerta tänä vuonna blogia kirjoittaessani, olisin halunnut kertoa, että olen aivan poikki, mutta en ole viitsinyt ihan jokaiseen juttuun siitä valittaa. Väsymys on oma vikani ja se nolottaa. On muutenkin ärsyttävää valittaa. Plus on typerää olla väsynyt, koska voisi olla olemattakin. Voisi tehdä asiat toisin. Se tulee olemaan ensi vuoden teemani. Se miten sen toteutan, on vielä raakileena päässäni. Saattaa olla, että tarvitsen suunnitteluapua päivyrini järjestämiseen joltain, mutta muutos tulee vääjäämättä. Jos en tee sitä itse, painajaisen muffinssi hoitaa asian ja tulee jonkinlainen stoppi. Tekemistä ei ole liikaa, asiat vain on tehtävä toisella tavalla.

Tänään on kulunut yksitoista päivää siitä kun tulin Espanjasta. Neljä päivää tein ensin kuvauksia, sitten kolmessa päivässä väänsin kasaan joulun, jota juhlin ihanassa seurassa kaksi päivää. Tapaninpäivänä nukuin, nukuin saunoin ja nukuin ja katsoin elokuvia. Mm Yksin kotona leffoja, joissa huutonauroin. Tajuatteko! Ei mitään Aki Kaurismäkeä todellakaan! Repartoaariin kuului myös Hitchcockin Varkaiden paratiisi ja upean koukuttava neljän jakson minisarja Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus, jossa pääosaa esittää John Malkovitch. Ihan toisenlainen Poirot, erittäin kiinnostava. Sarjan voi katsoa MTV palvelusta vielä 10 päivää, suosittelen!

Eilen sitten siivosin keittiön ja söin ne viimeiset konvehdit.

Jouluni jäi vähän vajaaksi, koska tein sen liian nopeasti. Joulua täytyy fiilistellä kauemmin etukäteen. Ei ole järkeä täräyttää megajoulu kasaan ja sitten siivota se pois. Tämän muistan jatkossa.

Ensimmäinen jouluni. Äidin sylissä tiukasti. Joulukuusessa on hopealametta. Se kimalsi niin ihanasti lapsuuden kuusissa!

Pois menneet mielessäni

Jossain jonkun viime päivien Facebook-päivityksessä henkilö kertoi, että hän oli laskenut, että kuolemasta ja kuolleista oli aattona puhuttu 132 kertaa. En hämmästynyt. Mikä siinä onkaan, että pois menneet ovat niin kovasti mielessä ja kaipauksen kohteena juuri jouluna? Tietenkin äitini on ollut minun jouluissani mukana 59 kertaa (miinus ne kerrat, jotka olen viettänyt joulun maailmalla) Kun äiti kuoli, monet kertoivat, että ajattelevat pois mennyttä äitiään joka päivä. Ihmettelin sitä ja olin varma, että itse en ajattelisi. Olin väärässä. Äidit ovat erityisiä, se on ihmeellistä. Kun ajattelen sitä, mietin, että olisin halunnut olla hänelle parempi ja samalla mietin, kuinka monet sanovat haastatteluissa, etteivät kadu mitään. He ovat joko typeriä tai valehtelevat.

Suloiset jouluruusut

Yhden joulun ihme

Tapaninpäivänä 15 vuotta sitten matkasin Saarenmaalle katsomaan vasta ostamaamme taloa, söin vain soseita, koska 13.12. minulta oli leikattu suusta syöpäkasvain. Kasvain joka piti meidän perheen poissa Thaimaasta tuona jouluna.

Olen kertonut sen tarinan moneen kertaan, mutta edelleen se on osa minua. Meidän perhettä ei päästetty sinä jouluna Khao Lakiin eikä koko Thaimaahan, vaikka suorastaan taistelimme koko kevään, että pääsisimme sinne. Matka torpattiin alusta pitäen jokaisella mahdollisella tavalla ja syöpä oli viimeinen niitti, jolla se estettiin. Se on merkillinen asia. Vietimme siellä muutamia jouluja, ennen vuotta 2004, mutta en ole voinut palata sinne enää.

Kaunis Thaimaa ja sen turkoosit kirkkaat vedet, valkoinen hiekka ja jumalainen ruoka ja meidän pienet tytöt pulikoimassa rannalla ja syöttämässä kulkukoiria… on tämä elämä ihmeellistä. Ja sitten se yhtäkkiä loppuu. Siksi on kyllä hyvä syödä konvehteja tarpeeksi, mutta joulu loppuu ja rasiat tyhjenevät ja taas alkaa porkkana-aika! Itselleni muistutan, että ihan kaikesta täytyy muistaa nauttia ja sen tähden on koetettava olla läsnä kaikessa täysillä.

Nautinnollista viikonloppua!

Hanna

Kommentit (4)
  1. Pieni kommentti tuohon mainitsemaasi väsymykseen;
    Tee pieniä asioita vain itsesi kanssa, ole itsellesi armollinen. Kaikkeen ei tarvitse yltää vaikka ”naapuri”
    vetäisisi maratonin kaksi kertaa päivässä ja pitäisi illan päätteeksi sukujuhlat. Luonnon lakien mukaan,
    ikä, jota emme tietenkään noteeraa, estää meitä toimimasta vuosikymmenestä toiseen samalla teholla.
    Ja se tarkoittaa uutta elämän jaksoa, kenties sitä viimeistä kolmannesta. Siinä jaksossa meidän ei tarvitse jatkuvasti suorittaa ja siitä tehdä selkoa muille! Tsemppiä!!

    1. Hei Sirukka,
      Tee pieniä asioita vain itsesi kanssa on juuri se juttu! Tämän tajusin kun tempasin pyyhkeen Espnajssa rannalle ja joogasin siellä. Se tulee olemaan mun juttu tästä edespäin. Tuntuu tyhmältä, etten ole tajunnut sitä aiemmin – mutta parempi myöhään kin ei milloinkaan, vai mitä!
      Hyvää uutta vuotta!
      Hanna

  2. Meillä oli aika erilainen joulu koskaan.En tehnyt ruokia vaan ostin valmista.Aika korkea kynnys kokkiimmeiselle.Kiitos Wotkins,oli hyvää.Olimme siipan kanssa aaton kaksin.Oli ihanaa.Sauna,ruokailu,oleilua.Mee like.Perinteitä,haikeutta,vähän huonojakin fiiliksiä(äidit on äitejä)mutta lopputulema,kun ei voitu lähteä reissuun terveyssyistä niin näin oli hyvä.
    Ensivuonna toivottavasti palmut suhisevat tuulessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *