Hanna Sumari
Hanna Sumari

Sivu päiväkirjasta 5.5.2018 hautajaisten jälkeen

Rakas päiväkirja. Äiti kuoli kuukausi sitten ja tänään oli hautajaiset. Hän oli muutamaa viikkoa vaille 92 vuotias kuollessaan. Tämä on ollut outoa aikaa. Olen ollut aivan mielettömän väsynyt ja sitten tapahtuu se juttu, että kaikki muutkin jotka ovat kuolleet, ovat mielessä. Vainajat. Se on aikamoinen taakka. Omasta lapsuuden perheestä on poissa puolet. Monta ystävääkin on kuollut. Ja niin typerältä kuin tämä tässä yhteydessä voi kuulostaakin, myös Avicii kuoli ja hän oli vasta 28 vuotias. Itkin vuolaasti hänen kuolemaansa ja soitin hänen musiikkiaan täysillä autossa. Ajattelin hänen lyhyttä elämäänsä ja sitä kuinka hirveää tämä tekemisen tahti täällä on. Kuolema ja kuolleet ovat olleet seuranani siis monta viikkoa.

Hautajaiset olivat mielettömän kauniit. Ihanaa musiikkia ja kauniita kukkia. Itkin ja tärisin. Ajattelin etten ikinä selviä koko tilaisuudesta.

Sitten pappi puhui, ehkä maailman hienoimman puheen. Ja niin ymmärsin sen, että äidin oli aika mennä. Hän eli ihanan, ihmeellisen, vaikean, vivahteikkaan elämän ja oli rohkea. Rohkeus on hieno juttu ja se että osaa nauttia kauneudesta, jota on niin monenlaista. Ja kuten pappikin muisti sanoa, äidin yksi juttu oli se, että ’älä inhoa, vaan kiinnostu’. Sillä idealla hän opetti mun tyttäret tutkimaan ällöttäviä matoja, ilviäisiä ja nilviäisiä. Kun niitä tutkii kiinnostuneena, näkee kuinka kauniita ja ihmeellisiä ne ovat ja pelko ja inho katoavat. Tätä ajatusta voi soveltaa kaikkeen mikä tuntuu vieraalta, pelottavalta tai inhottavalta. Niin minä lakkasin pelkäämästä pienenä pimeää. On kiinnostavaa, että jos on niin pimeää ettei näe, ei myöskään näy. Toinen tärkeä juttu oli opetus siitä, että huonolla hetkellä kaikki voisi olla vieläkin huonommin. Se oli raivostuttavaa kuultavaa nuorena, kun asia on omasta mielestä todella huonosti, mutta aikuisena olen tajunnut, että se on avain positiiviseen elämänasenteeseeni.

Kun seisoin siinä arkun äärellä, olin niin onnellinen omasta perheestäni. Kaikki lapseni ja vävyni sekä puolisoni seisoivat siinä kanssani. Se oli hieno hetki. Ja kaikissa heissä on jotain äidistä. Perittynä tai opittuna.

Juuri nyt en ole surullinen, vaan kiitollinen elämästä, josta en tahdo hukata sekuntiakaan mihinkään turhaan. Toki niin tulee käymään, että tuhlaan. Mutta entä jos en tuhlaakaan? Ainakin mietin tarkemmin monta asiaa.

Äiti oli ihana ja eli kauan. Toivotan hänelle nyt hyvää matkaa ja hämmästelen viestejä, joita hän tuntuu lähettävän toisesta todellisuudesta. Tietotekniikka ei tunnu olevan hänelle minkäänlainen este, vaikka hän ei sitä tässä todellisuudessa osannutkaan käyttää.  Minulla on hyvä olla ja tuntuu, että niin hänelläkin.

♥️

Hanna

Kommentit (4)

  1. Hannele

    Lämmin osanottoni ja kiitos kauniista kirjoituksesta.

    • hannasumari

      Kiitos Hannele,
      Hanna

  2. Minna verto

    Ihana kirjoitus Hanna.
    Uskon että äidilläsi on hyvä olla ja juhlii tällähetkellä jo edesmenneiden kanssa.
    Kävin itse puol vuotta sitten niin lähellä kuolemaa ja kurkkasin sinne toiselle puolelle.näin että siellä on hyvä olla.
    Iloisia näyttivät olevan.ja aurinko paistoi.

    • hannasumari

      Kiitos Minna,
      Toivottavasti voit itse jo paremmin! Aurinkoa elämääsi tässä todellisuudessa!
      Hanna

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.