Vauva – mikä ihmeellinen olento onkaan vastasyntynyt lapsenlapsi

Lapsenlapsi kylässä. Viime viikolla menin torille ostamaan herkkuja. Ihania tuoreita uusia perunoita, parhaita mahdollisia kirsikkatomaatteja, kantarelleja, savulohta, kurkkuja, mansikoita – kaikkea parasta ikinä. Tyttäreni oli tulossa kylään pienen pariviikkoisen vauvansa kanssa.

Odotin vierailua tietysti aivan malttamattomana ja viimein lauantaina aamulla tuli viesti: Nyt lähdettiin tulemaan!

Puolituntia myöhemmin pihatien hiekka ropisi, kun auto ajoi pihaan. Ja autossa tytär ja tyttären poika. Voi onni ja ihanuus! (Salaa mielessäni kiitin vävyäni hänen ulkomaanmatkastaan!)

Autoon oli pakattu vain pieni ihminen turvaistuimeen, pikkuinen laukku, jossa oli vähän vaippoja ja pari pientä paitaa ja tutti. Mukana oli myös pyykkiä pestäväksi, koska omaa pesukonetta ei voi juuri nyt käyttää.

Mietin mielessäni sitä tavaramäärää, jonka kanssa itse rehasin paikasta toiseen lapsieni kanssa. Oli vaunut ja tarvikekassi, jossa oli hoitoalusta, tuttipulloja, tutteja, vaippoja, rasvoja, pyyhkeitä ja vaihtovaatteita… ties mitä. Hirveä arsenaali tavaraa. Ajattelin, kuinka mukavaa on, että voi matkata noin kevyellä varustuksella, kun vauva on vielä niin pieni.

Voi sitä pientä kääröä. Sinä lauantaina ja sunnuntaina sain kokea ihan uusia ja ikiaikaisen vanhoja asioita.

Aivan kuten silloin, kun omat lapseni olivat ihan pieniä vauvoja, niin nytkään en enää jälkeen päin pysty muistamaan missä järjestyksessä kaikki asiat lopulta viikonloppuna tapahtuivat. Kaikki on mielessäni vain suloisena, vähän vaaleanpunaisena usvana ja syvinä mietteinä, joissa pääosassa on sukupolvien ketju. Naisten ketju. Kuinka meidän kolmen – tyttäreni, tämän pojan ja minun lisäkseni mielessäni ja tavallaan myös seurassamme, olivat myös minun äitini ja mummini. Se tuntui ihmeelliseltä.

Viritys. Nojatuolista pesä.

Liikuttavinta oli se, kun sekä vauva että äiti nukkuivat parin tunnin päiväunet. Muistan niin äärettömän hyvin sen, kuinka aikanaan menin omaan lapsuudenkotiini vauvojeni kanssa ja kuinka ollakaan – nukahdin aina aivan saman tien. Se oman äidin turva oli kuin suuri lämmin villatakki ja kuppi kuumaa kaakaota. Yhtäkkiä ei tarvinnut huolehtia mistään. Vastuu siirtyi hetkellisesti äidille ja sai nukahtaa turvallisesti aivan varmana siitä, ettei vauvalle tapahdu mitään sillä aikaa.

Tulee mieleen Aleksis Kiven Oravan laulu, jossa orava makaa sammalhuoneessansa, jonne ei yllä mikään paha ”Mikä elo onnellinen, keinuvassa kehtolinnass’! Siellä kiikkuu oravainen, Armaan kuusen äitinrinnass. Metson kantele soi! Siellä torkkuu heiluhäntä, akkunalla pienoisella, Linnut laulain taivaan alla, Saattaa hänen iltasella Unien Kultalaan.”

Teimme vauvalle hoitopöydän ruokapöydän päähän parista pyyhkeestä ja siinä pienokainen katseli maailmaa niin viattomana ja ihanana, vailla huolen häivää.

Siinä vauvaa hoitaessa kaikki vanhat osaamiset nousivat mieleen pikkuhiljaa ja kohta jo käärinkin itkevää vauvaa kapaloon, jonka tein suuresta villakangashuivista. Siinä vauva rauhoittui, kyljellään poski kämmenelläni leväten. Tunteita oli niin paljon, että niitä on vaikeaa edes kuvailla tai selittää.

Vaikka raskausajan ruokavaliot, se mitä saa syödä ja mitä ei, vauvojen vaipat, tutit ja kaikenlainen tieteellinen tietämys on kehittynyt omista ajoistani, perusasiat eivät ole muuttuneet mihinkään. Vauva rauhoittuu kapalossa, kakkaa juuri vaihdettuun (viimeiseen) vaippaan, pulauttaa silkkipaidalle ja herää juuri sillä siunaamalla hetkellä, kun äiti on saanut oman ruokansa lautaselle.

Olin niin onnellinen siitä, että vauva ja äiti viihtyivät. Teimme pienelle pedin suureen nojatuoliin ja kaikki oli auvoista ja ihanaa. Jopa niin ihanaa, että tytär kysyi voisiko tulla sunnuntaina uudelleen. Kysyin miksi he eivät jäisi saman tien yöksi.

Voisiko vauva nukkua kapsäkissä Miksi ei!

No siiten miettimään, että mihin vauva nukkumaan, kun ei ole sänkyä. Ainoa mahdollinen ja sopivan kokoinen asia vauvan sängyksi, oli minun suuri matkalaukkuni! Sinne meni sopivasti oma untuvatyynyni, mutta asia huikan arvelutti kuitenkin. Laitoin viestin sille ystävälleni, jolla on viimeksi ollut vauva. Ja BINGO! Hänellä oli lainata pienen kauniin kehdon koppa. Hyppäsin autoon ja lähdin siitä paikasta sitä pikkuiselle nukkujalle hakemaan. Kopan lisäksi sain mukaani rattaat. Edessä oli oleva hyvä yö ja ihana iltakävely.

Niinpä petasin tyttärelle pedin hänen omaan entiseen huoneeseensa, jonne nostettiin myös suloinen vauvan koppa. Sitten vauva rattaisiin ja niin lähdimme kävelylle. Kolme sukupolvea ja mukana jossain soluissamme muutamia meitä ennen eläneitä. Oikeasti usein tuntui siltä kuin oma äitini ja mummini olisivat olleet siinä kanssamme. Ehkä matkassa kulki heiltä peritty tieto ja jatkumo. Pidin siitä tunteesta paljon.

Oli hauskaa kävellä maisemissa, jotka tytär näki nyt aivan toisella tavalla, kuin lapsena ja teininä kotona asuessaan. Tuntui, että ymmärrys kauniin rauhallisen ympäristön ihanuudesta aukesi nyt toisella tavalla. Luonto on täällä niin lähellä ja läsnä. Ja kaupungin kaduilla kävellessä kaikilla on kiire, ihmiset eivät niin välitä muista, on tönimistä ja ilmapiiri on levoton. Espoossa kävelytiellä taisimme kohdata kaksi aikuista, kaksi koiraa ja yhden pyöräilijän tunnin aikana. Se tuntuu mukavalta, kun kaikki on uutta ja oma kehokin vasta toipumassa kovasta suorituksestaan.

Pian jo nukkuivat nuo kaksi yläkerrassa omassa rauhassaan ja niin uinahdin minäkin. Aamu toi tullessaan jotain, mikä oli suloisinta ikinä. Sain tuon pienen poikasen ja tyttäreni viereeni sänkyyn heräilemään. Voi sitä ihon pehmeyttä ja vauvan tuoksua. Ja kuinka kaunis on oma tytär äitinä.

Samalla lailla kului sunnuntai, lempeästi kuivuivat vauvan pyykit ulkona tuulessa, vauvaa käärittiin kapaloon ja tuuditettiin poski kämmentä vasten.  Niin on pieni tuo käärö vielä ja vaikka yksikään tuore äiti ei sitä usko ja ymmärrä, niin kohta käärö on jo koulutiellä. Onneksi on kännykät, joilla tulee otettua niin paljon enemmän kuvia ja muistoja talteen, kuin ennen tätä aikaa. Voi pientä ihmistä – en tiedä onko maailmassa mitään ihmeellisempää kuin pieni vauva.

Hanna

Kommentit (12)
  1. Vettä rapisee ulkona Tallinnan aamussa. Täällä sängyssäni klo 9 olin mukana sinun sunnuntai aamussa. Kyllä se vauvan tuoksu tuli mun nenään kuin luin kirjoitustasi. Ihania päiviä teille kolmelle ja miks ei koko suvulle! Ensi kesänä jo Saarenmaalle. Me lähdetään jo tänään sinne… Terv Maaja Mummi

    1. hannasumari
      9.8.2019, 10:17

      Kiitos Maaja!
      Hanna

  2. Voihan vauva ❤ He ovat kyllä pieniä enkeleitä maan päällä. Onnea vielä oikein paljon pienen pojan Isoäidille ❤

    Toivottaa, Johanna

    1. hannasumari
      10.8.2019, 10:14

      Niin ovat! Kiitos paljon ❤️
      Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *