Hanna Sumari
Hanna Sumari

Viikonloppu Tallinnan ytimessä – edulliset ravintolat ja trendituliaiset

Kaupallinen yhteistyö: Eckerö Line

Työn ja lomailun yhdistäminen voi olla jonkun mielestä kurja juttu, mutta jos ajattelee niin, että voi tehdä työtä nautinnollisessa ympäristössä ja käydä lounaalla ja illallisella syömässä kivoissa paikoissa, niin hei – sehän on aivan mahtavaa! Ihanat ravintolat Tallinnassa kutsuivat herkuttelemaan ja trendituliaiset löytyivät keskeltä vanhaa kaupunkia ja hyvä niin, sillä tällä kertaa ei ollut aikaa haahuilla kauas keskustasta. Linkit kaikkiin ravintoloihin ja kauppojen osoitteet löytyvät jutusta.

Viru hotelli 18. kerroksen näkymä
Viru-hotellin kahdeksannestatoista kerroksesta näkee kauas. Näkymä on ihana!

Teimme Jarin kanssa pitkän viikonloppumatkan Tallinnaan taannoin. Jarilla oli joka päivä omat ohjelmansa ja minulla paljon kirjoitustöitä. Joten läppäri ja iso salkullinen papereita lähti mukaan, kun ajoimme auton Eckerön m/s Finlandiaan aamulla kello 9.00. (huom! tämän kesän uusi kiva aikataulu, lähtö on aavistuksen myöhemmin kuin viime kesänä!) Ja tässä yhteydessä täytyy sanoa, että Eckerön satamahenkilökunta on ihanaa! Kaikki on niin ystävällisiä ja hymyileviä, että aamuäreänkin (joihin en kyllä itse kuulu) matka alkaa aurinkoisesti, vaikka sataisi kaatamalla.

Matka alkoi loungessa istuen. Ensin aamiaista loungen buffasta ja sitten läppäri syliin ja napu napu naputtelemaan.

M/S Finalndian loungessa on tarjolla ihana aamupala.

Asuimme Viru-hotellin 18:sta kerroksessa, jossa on yksitoista Suomi 100 –teemalle pyhitettyä huonetta. Voisi ajatella, että booooring teema – mutta ei tosiaankaan ole tylsää tai mielikuvituksetonta. Virolaisilla on hyvä huumorintaju ja he ovat rohkeita ja luovia. Huoneet ovat ihan älyttömän hauskat. Katso kaikki huoneet täältä. Me asuimme huoneessa 1802 jonka nimi on Tutkimusmatkailija.  Se on kunnianosoitus Tapio Mäkeläiselle, joka tuntee Viron kuin omat taskunsa. Huoneessa on monin tavoin esillä hänen parhaat Viron matkavinkkinsä. Pakko ostaa muutama (ehkä kaikki) hänen Viroa käsittelevät kirjansa, niin ymmärtää mitä näkee matkatessaan ja tietää minne kannattaa mennä. Suomi oli läsnä myös Iittalan laseina ja Arabian Suomi 100 -sarjan mukeissa ja monessa muussa pienessä yksityiskohdassa. Uskon, että lakanatkin olivat suomalaista designeä, mutta en pystynyt varmistamaan asiaa. Sinivalkoiset ne joka tapauksessa olivat.

Hotelli Viru
Viru hotelli on klassikko, jolla on kiehtova ja jännittävä historia. Hotellissa on yöpynyt mm. Elizabeth Taylor!
Näissä kirjoissa on Viron matkaajalle mahtavasti tietoa!
Sinivalkoista Suomen kunniaksi.
Suomi 100 hotellihuone
Meidän huone oli ihanan iso ja kyllähän tuo mahtava maisema vielä sitä laajensi

Vaikka tein paljon töitä hotellihuoneessa istuen, (tai ehkä juuri siksi) oli mahtavaa, että huoneesta oli kaunis näkymä yli Tallinnan kauas merelle saakka. Koko Tallinna oli siinä edessäni ja omaan tahtiinsa hengittävä meri. Kun kirjoitan luovaa tekstiä, katselen välillä tyhjyyteen ja nyt sen täytti näkymä, joka muutti muotoaan valon mukana. Sininen hetki illalla ja aikainen aamu olivat minusta parhaat hetket.

Pienillä loikkauksillani kaupunkiin töiden välissä ostin huoneeseen kukkia vanhan kaupungin laidalta ja koska netti tietenkin oli vapaassa käytössä, kuuntelin koko ajan hyvää musaa töitä tehdessä.

Kahvipöytä on katettu!
Huoneessa oli kahvinkeitin ja ostin mielettömän hyvät leivokset meille. Ja sitten kukkia! Suklaarasia odotti huoneessa ♥️

Iltaisin menimme yhdessä syömään hotellin lähellä oleviin kivoihin ravintoloihin ja illalla aika aikaisin nukkumaan, eli ei mitään biletystä illalla, vaan lepoa. Sitä ja ympäristön vaihdosta juuri tarvitsin!

Hyvät sushit söimme Silk Sushi baarissa vanhassa kaupungissa Kullassepa-kadulla. Saman ketjun ravintoloita on muuallakin Tallinnassa mm. Rocca al Maressa. Yhtenä iltana marssimme parisataa metriä hotellista TOA Taste of Asia -ravintolaan joka on Rottemannin alueella. Lista oli hyvä ja hinnat edulliset. Tilasimme pöytään valtavan määrän kippoja ja söimme itsemme läkähdyksiin. Ruoka oli hyvää, palvelu iloista ja nopeaa, sopii oikein hyvin matkaajalle, joka haluaa täyttää vatsansa kivasti ja nopeasti aasialaisella ruualla ja jatkaa ostoksia.

Silk Sushi Baar on kaunis ravintola ja sushit olivat hyvät. Ravintola on vanhassa kaupungissa ja sopii hyvin päivämatkaajalle.
TOAssa saattoi tilata monta kipollista herkkuja eikä kukkaron pohja vielä pilkottanut!
erilaisia hummuksia ja sipsiä. oi oi kyllä oli hyvää!

NOP Cafe and Shop on mun supersuosikki Tallinnassa. Mahtava, ihana luomuravintola ja kauppa jonne kannattaa kävellä, vaikka se ei ole ihan ytimessä, vaan piirun verran Viimsin suuntaan, eli juuri toiseen suuntaan kuin vanha kaupunki. Mene NOPiin ja nauti rennosta luomumeiningistä ja ihanasta ihanasta ruuasta! Ostin sieltä kotiin tuomisiksi alkoholitonta ranskalaista luomu kuohuviiniä, joka on tehty marjoista. Se oli parasta alkoholitonta kuohua, jota ikinä olen juonut. Tuliaisiksi ostin myös gluteenitonta pastaa.

Lounaalla kävin Sfäärissä ja Flammissa. Sfäär ei petä ikinä. Se on kaunis ja ruoka on ihanaa ja todellakin hintansa väärtti. Söin karitsanjauhelihapihvin ja se oli aivan loistava annos. Flamm oli uusi tuttavuus, jossa tehdään Flammkucheneita, eli saksalaisia liekkipiiraita. No, aitoja eivät olleet, sillä Flammin piiraat oli tehty kohotettuun taikinaan. Aito Flammkuchen on aivan ohut ja taikinassa ei ole hiivaa tai leivinjauhoa. Mutta oli nimi mikä hyvänsä, niin piiraat – vähän kuin pizzat, olivat ehdottoman hyviä. Falmmiin kipitin viidessä minuutissa hotellista, se on Rottermanin alueella suoraan Virua vastapäätä. Itse asiassa näin sen ikkunastani!

kaunis ja herkullinen annos Sfäärissä.
Flammin flammkuchen.

Vanhassa kaupungissa tein vähän ostoksiakin. Virukadulla on ihan perus turistikauppa, jonka leikkuulauta-kokoelma on loistava. Koko seinallinen trendikkäitä lautoja ja mikä parasta huipputrendikkäitä pahkakulhoja! Niin kaunista käsityötä, unikkeja esinetä. Lämmin suositus!

Vihanneksille, kalalle, kanalle ja kallalle oma lauta!
Modernin kodin särmäesine! Upeaa käsityötä.

Lopuksi ostimme vielä Saarenmaalle värikkäät tsekkilläiset kristallilasit. Rakastan näitä!

Kuusi kappaletta käsin hiottuja kristallilaseja 70€ Bargain!

No hei – se oli ihan mahtava viikonloppu. Ajatuksena oli palata maanantai-aamun ekalla Eckerön lähdöllä ja syödä herkkuaamiainen laivan buffassa, mutta kävi ilmi, ettei meillä ollutkaan kiire takaisin, joten lähdimekin vasta klo 12.00 ja olimme Stadissa jo vartin yli kaksi.

Laivalla tein ostoksia kevään juhlia silmällä pitäen. Kuohuvat ovat Eckeröllä 30.6. asti -10% ja kasvonaamioita ei voi olla tarpeeksi. Nämä ovat ihan parasta laatua!

Kuohuvat juomat kevään juhliin -10% hyvä!
Loisava tuote ja hinta vain muutamia euroja.
Tämä Ritualsin pakkaus on mahtava matkoilla mukana. Pienet putelit, ihanat tuoksut!

Se oli ihana työloma. On kumma juttu, että siellä pystyi keskittymään niin hyvin duuniin, mutta toisaalta – hotellissa ei tarvitse tehdä kotitöitä! Ja se jos mikä on ihanaa, silloin kun vähän liikaa töitä. Lisää Tallinan vinkkejä löydät täältä:

Tallinnan päiväristeilyn parhaat

Ihan kuin ulkomailla olis ♥️Tallinna

Hyvää matkaa kaikille minne ikinä menettekään!

Hanna

Kommentit (4)

  1. Paula

    Hei Hanna!
    Blogisi innoittamana lähdemme mieheni kanssa maanantai aamuna Eckerö-laivalla Tallinnaan, yövymme siellä ja seuraavana päivänä Saarenmaalle ja yövymme siellä ja sitten Tallinnan kautta kotiin!
    Kiitos vinkeistä ja innostuksesta Eestiä , Tallinnaa , Muhua ja Saarenmaata kohtaan!

    • hannasumari

      Paula! kuinka ihanaa!
      Ehkä törmätään Kuresaaressa! Olen siellä tiistaina!
      head reisi!

      Hanna

  2. Paula

    Toivottavasti!
    Illalla ainakin Castelloon ruokailemaan!

    • hannasumari

      Hei mahtavaa!
      juuri tulin sieltä! Söin jälleen kala-annoksen, joka on mun suosikki!

      Nauttikaa ja jos ollaan siellä yhtäaikaa, niin tule tervehtimään!

      Hanna

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.