{"id":260,"date":"2015-08-10T13:03:20","date_gmt":"2015-08-10T10:03:20","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/katsoja\/?p=260"},"modified":"2015-08-10T13:03:20","modified_gmt":"2015-08-10T10:03:20","slug":"netflixin-wet-hot-american-summer-on-kokko-mutta-hehkuu-hetkessa-olemisen-taikaa","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/katsoja\/netflixin-wet-hot-american-summer-on-kokko-mutta-hehkuu-hetkessa-olemisen-taikaa\/","title":{"rendered":"Netflixin Wet Hot American Summer on k\u00f6kk\u00f6, mutta hehkuu hetkess\u00e4 olemisen taikaa"},"content":{"rendered":"
\"Paul<\/a>
Paul Rudd ja Marguerite Moreau<\/figcaption><\/figure>\n

David Wainin<\/strong> ohjaama ja yhdess\u00e4 Michael Showalterin<\/strong> kanssa k\u00e4sikirjoittama, 1980-lukulaiselle kes\u00e4leirille sijoittuva Wet Hot American Summer<\/em> (2001) on yksi maailman parhaista elokuvista: \u00e4lyk\u00e4s, parodioimansa genret sataprosenttisesti tunteva satiirinen komediahelmi, jossa vilisee Paul Ruddin<\/strong>, David Hyde Piercen<\/strong> ja Amy Poehlerin<\/strong> kaltaisia neroja. Sen pohjalta tehty, periaatteessa saman tarinan uudelleen kertova kahdeksanosainen Netflix-sarja sen sijaan on aika k\u00f6kk\u00f6. Silti v\u00e4it\u00e4n, ett\u00e4 se kannattaa katsoa.<\/p>\n

Ei ole kauaa siit\u00e4, kun ylistin Wainin, Ruddin ja Poehlerin neroutta<\/a>. Heid\u00e4n edellinen yhteinen projektinsa They Came Together<\/em> (2014) on ihan j\u00e4rjett\u00f6m\u00e4n hauska ja parhaimmillaan \u00e4lyk\u00e4skin elokuva, kuin genreparodian parodia. Pidin elokuvassa my\u00f6s siit\u00e4 ajoittaisesta tyhj\u00e4k\u00e4ynnist\u00e4, joka tekee esimerkiksi Adam McKayn<\/strong> Anchorman<\/em>-elokuvista niin huikeita. McKayn ylipitkiss\u00e4 elokuvissa, kuten Wet Hot American Summerissakin, on kyse adlibbauksesta (eli improvisoinnista); katsoja saa jokaisen vitsin kohdalla j\u00e4nnitt\u00e4\u00e4, osuuko se maaliinsa tai ei.<\/p>\n

Anchormanissa vitsit osuvat maaliin aika hyvin. Nauroin katketakseni jopa kakkososan vaihtoehtoversiolle, jossa kaikki vitsit (763 kappaletta!) on vaihdettu toisiin. Nykytekij\u00f6ist\u00e4 Will Ferrell<\/strong> hallitsee adlibbauksen taiteenlajin paremmin kuin kukaan toinen. Steve Carell <\/strong>tulee aika l\u00e4helle. Ja Paul Rudd.<\/p>\n

Nauroin my\u00f6s silloin, kun vitsit eiv\u00e4t <\/em>osuneet maaliinsa. Adlibbauksesta tekee niin upeaa se, ett\u00e4 ep\u00e4onnistuminen on koko ajan l\u00e4sn\u00e4. Se on kaunista. Pid\u00e4n Louis C.K.:n<\/strong> viimeisimm\u00e4st\u00e4 stand up -spesiaalista\u00a0Live at the Comedy Store\u00a0<\/em>(2015) niin paljon juuri siksi, ett\u00e4 siin\u00e4 h\u00e4n my\u00f6s mokailee. Kertoo vitsej\u00e4, jotka eiv\u00e4t sitten toimikaan. T\u00e4m\u00e4 on huumoria, joka ei ole puhkikirjoitettua, vaan raakaa ja ep\u00e4t\u00e4ydellist\u00e4.<\/p>\n

En tied\u00e4, kuinka tarkkaan Wet Hot American Summer: First Day of Camp<\/em> on k\u00e4sikirjoitettu, mutta se n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 raa’alta ja hiomattomalta. Ik\u00e4\u00e4n kuin tekij\u00e4t (joista monet ovat ensimm\u00e4isen elokuvan j\u00e4lkeen nousseet isoiksi t\u00e4hdiksi, vaikka Hesari toisin v\u00e4itt\u00e4\u00e4kin<\/a>) olisivat olleet liian kiireisi\u00e4 kokeilemaan eri juttuja.<\/p>\n

Kiire n\u00e4kyy ihan kaikessa. Visuaalisesti WHAS on mit\u00e4\u00e4nsanomaton ja k\u00f6mpel\u00f6: leikkaukset ovat j\u00e4rjett\u00f6mi\u00e4 ja kamera k\u00e4mm\u00e4ilee. \u00c4\u00e4niraita koostuu kes\u00e4isest\u00e4 hissimusiikista ja rytmitys on sattumanvaraista. Hahmoja tulee ja menee ja monet heist\u00e4 unohdetaan pitk\u00e4ksi aikaa. David Hyde Piercella on yksi parin minuutin montaasi, ja sitten h\u00e4net unohdetaan loppukauden ajaksi.<\/p>\n

Piercen lis\u00e4ksi alik\u00e4ytettyj\u00e4 komedianeroja ovat Kristen Wiig<\/strong>, Jon Hamm<\/strong> (jonka sai juuri Emmy-ehdokkuuden hillitt\u00f6m\u00e4st\u00e4 roolistaan Unbreakable Kimmy Schmidtiss\u00e4<\/em>), Ken Marino<\/strong> ja Jason Schwartzman<\/strong>. Todella paljon ruutuaikaa sen sijaan saavat Hammin ep\u00e4hauska Mad Men<\/em> -kollega John Slattery<\/strong>, Christopher Meloni<\/strong>, Zak Orth<\/strong>, sek\u00e4 kiusallisen huonot lapsin\u00e4yttelij\u00e4t.<\/p>\n

Ja silti: oikeastaan pid\u00e4n t\u00e4st\u00e4 kaikesta tosi paljon. En tied\u00e4 tarkkaan mit\u00e4 tekij\u00e4t ovat hakeneet, mutta haluan ajatella, ett\u00e4 k\u00f6mpelyys on tarkoituksellista, tai ainakin v\u00e4ist\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4. Ett\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 on tavallaan haettu puhtaimmassa muodossaan sit\u00e4, millaista Saturday Night Liven<\/em> kaltaisen anteeksiantamattoman liukuhihnakomedian tekeminen ehk\u00e4 on. Puetaan hassut asut p\u00e4\u00e4lle, menn\u00e4\u00e4n lavasteeseen, ja jollain on joku idea siit\u00e4, mit\u00e4 olisi tarkoitus tehd\u00e4. Sitten annetaan tilanteen ruokkia mielikuvitusta ja katsotaan, mihin se vie. V\u00e4liin heitell\u00e4\u00e4n Chris Pinen<\/strong> ja Michael Ceran<\/strong> (apua, miten kova!) kaltaisia t\u00e4hti\u00e4.<\/p>\n

Kyse on hetkess\u00e4 olemisen taiasta.<\/em><\/p>\n

(T\u00e4h\u00e4n v\u00e4liin voin muuten suositella Amy Poehlerin muistelmateosta Yes Please<\/em>, jota itse kuuntelen \u00e4\u00e4nikirjana Poehlerin itsens\u00e4 lukemana. Siin\u00e4 tekij\u00e4 puhuu luonnollisesti tosi paljon SNL-vuosistaan.)<\/p>\n

Ehk\u00e4 WHAS:n isoin vitsi kaikista on se, ett\u00e4 superstaroilla ryyditetty ison profiilin komediaspektaakkeli onkin vasurilla tehty, vitsins\u00e4 kahdeksaan jaksoon venytt\u00e4v\u00e4 mahalasku. Ei, t\u00e4m\u00e4 ajatus on turhan tympe\u00e4.<\/p>\n

Haluan uskoa, ett\u00e4 whatever-keskisormeilun sijaan kyse on tekij\u00f6iden yrityksest\u00e4 tavoittaa jotain siit\u00e4, millaista komedian tekeminen uran alkuvaiheessa oli. Silloin, kun k\u00e4sikirjoitukset eiv\u00e4t pusertuneet Hollywood-ideak\u00f6yhent\u00e4m\u00f6n l\u00e4pi.<\/p>\n

Jos WHAS oli elokuvana hiottu timantti, jossa Yhdysvaltojen lahjakkaimmat koomikot antoivat sen yhden prosentin huippusuorituksensa (joo, toki tyhj\u00e4k\u00e4ynti\u00e4 oli siin\u00e4kin), on WHAS sarjana ne loput 99 prosenttia: yritt\u00e4mist\u00e4, hakemista, satunnaisia osumia ja tosi paljon p\u00e4\u00e4t\u00f6nt\u00e4 haahuilua. Kuin elokuvalle j\u00e4lkik\u00e4teen tehty, tolkuttoman pitk\u00e4 behind the scenes -kooste.<\/p>\n

Tai ehk\u00e4 pikemmin kuin elokuvan kerralla purkitettu, tolkuttoman pitk\u00e4ksi ven\u00e4ht\u00e4nyt live-versio. Vain naurava yleis\u00f6 puuttuu.<\/p>\n

Minulle t\u00e4m\u00e4 kelpaa oikein hyvin.<\/p>\n

[youtube http:\/\/www.youtube.com\/watch?v=qNLd-j1QqjI]<\/p>\n

edit: <\/strong>Jenkki-Netflixist\u00e4 muuten l\u00f6ytyy vasta valmistunut Hurricane of Fun: The Making of Wet Hot<\/em>, joka kurkkaa 14 vuoden takaisiin kuvauksiin. Arkistomateriaalista koostettu dokkari on pieni ja sympaattinen: Paul Rudd spedeilee omaan tapaansa, Bradley Cooper vastavalmistuneena n\u00e4yttelij\u00e4toivona taas kertoo innokkaan kohteliaasti kuvausten taianomaisesta ilmapiirist\u00e4 ja ihailemistaan kollegoista (kuten kuvausten ehk\u00e4 suurimmasta t\u00e4hdest\u00e4 Christopher Melonista<\/strong>). Cooperin lis\u00e4ksi valkokangasdebyyttins\u00e4 tekiv\u00e4t Wet Hotissa mm. Elizabeth Banks<\/strong>, Michael Ian Black <\/strong>ja A.D. Miles<\/strong>.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

David Wainin ohjaama ja yhdess\u00e4 Michael Showalterin kanssa k\u00e4sikirjoittama, 1980-lukulaiselle kes\u00e4leirille sijoittuva…<\/p>\n","protected":false},"author":155,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[2,23],"tags":[80,167,205,258,338],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":0,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"http:\/\/d3vsgec5pd3juy.cloudfront.net\/wp-content-new\/uploads\/sites\/10\/2015\/08\/wet-h_pds_036_h.jpg","blog_id":113},"jetpack_featured_media_url":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/katsoja\/api\/wp\/v2\/posts\/260"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/katsoja\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/katsoja\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/katsoja\/api\/wp\/v2\/users\/155"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/katsoja\/api\/wp\/v2\/comments?post=260"}],"version-history":[{"count":0,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/katsoja\/api\/wp\/v2\/posts\/260\/revisions"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/katsoja\/api\/wp\/v2\/media?parent=260"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/katsoja\/api\/wp\/v2\/categories?post=260"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/katsoja\/api\/wp\/v2\/tags?post=260"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}