Vuoden 2020 parhaat elokuvat

Elokuvavuosi 2020 oli historiallinen kaikista vääristä syistä. Elokuvateattereita suljettiin ympäri maailmaa ja Hollywood lykkäsi melkein koko blockbuster-kataloginsa joko ensi vuoteen tai suoratoistopalveluihin. Maaliskuun jälkeisessä lockdown-ajassa Tenet oli länsimaiden ainut iso studioelokuva. Sen menestys jäi varsinkin Yhdysvalloissa vaatimattomaksi.

Hyviä elokuvia julkaistiin silti kamalan paljon – piti vain tietää, mistä etsiä. Olen tänä vuonna katsonut varmasti enemmän elokuvia Netflixistä, HBO Nordicista, Amazon Primesta, The Criterion Channelista ja vuokraamoista kuin koskaan aiemmin. Suomessa oli mahdollista päästä myös elokuvafestivaaleille, ja R&A:ssa näin monta vuoden parhaimmistoon kuulunutta elokuvaa.

Silti top 20:n kasaaminen ei ollut niin helppoa (tai toisaalta vaikeaa) kuin vaikkapa vuosi sitten. Cannes peruttiin ja Venetsia sekä Toronto järjestettiin rajatummilla ohjelmistoilla, ja tämä näkyi myös suomalaisten festarien ja elokuvalevittäjien tarjonnassa. Tämän vuoden Parasite jäi ehkä saamatta.

Erityisesti kauhulle vuosi tuntui monen vahvan vuoden perään kehnohkolta. The Lodgesta sekä Saint Maudista pidin enemmän kuin useimmat ja The Wretched oli hauskaa retroilua, mutta yhtään Midsommarin tai Usin kaltaista täysosumaa ei vastaan tullut. Alkuvuodesta teattereihin ehtinyt The Invisible Man tuntui teatterissa aika vaikuttavalta, mutta ajatuksissani en ole siihen juuri palannut.

Omaan elokuvavuoteeni sisältyi tasan 300 elokuvaa. Otin vuoden takaisen #52FilmsByWomen -projektin jälkeen tavoitteekseni, että vuonna 2020 puolet näkemistäni olisi muun kuin cis-miehen ohjaamia. Aivan tähän en päässyt, mutta 138/300, eli 46 %, on aivan kunnioitettava suhdeluku.

(Seuraa muuten ihmeessä minua Letterboxdissa, jos kiinnostaa! Saitti on vuosi vuodelta enemmän se kanava, josta haen uutta katsottavaa ja tietoa siitä, mitä muut ovat näkemästään ajatelleet.)

Ja sitten asiaan. Alla vuoden 2020 20 parasta elokuvaa sekä taas muutama bonusmaininta. Saa kommentoida täällä tai Twitterissä.

BONUKSET:

Steven Soderbergh: Let Them All Talk

Joitain saattaa harmittaa, että Steven Soderbergh tuntuu korvanneen laadun määrällä, mutta itseäni ei haittaa. Viime vuonna nostin bonuksiin peräti kaksi hänen ohjaamaansa elokuvaa. Loppusyksystä HBO Nordiciin ilmestynyt Let Them All Talk on veistetty samasta puusta kuin The Laundromat ja High Flying Bird: filmitähtiä, hyviä ideoita, visuaalisia jippoja ja tunne siitä, että pidempään hauduttelemalla tästä olisi voinut tulla vähän parempi, mutta samalla olisi ehkä menetetty jotain.

HBO Nordicissa.

[youtube https://youtu.be/Q6DHWEii8eo]

Clea DuVall: Happiest Season

Kun käsikirjoitus on näin napakka ja rooleihin valittu näin karismaattisia näyttelijöitä (Kristen Stewart, Mackenzie Davis, Aubrey Plaza, Alison Brie, Dan Levy, Mary Holland, Mary Steenburgen, Victor Garber), ei haittaa, vaikka itse tarina olisi hyvinkin perinteinen joulu-romcom ja kaapistatulokuvaus. Clea DuVallin toinen pitkä elokuva näyttää sellaiselta keskibudjetin ja keskitien Hollywood-komedialta, joita ei enää juuri tehdä. Se on nostalginen, mutta progressiivinen, ja feel good -arvoiltaan tosi tosi kova.

Vuokraamoissa.

[youtube https://youtu.be/h58HkQV1gHY]

Rob Savage: Host

Tämä kannattaa vuokrata ennen kuin elämä palautuu koronaa edeltäneeseen aikaan. Zoom-palaverin ruudulla kokonaan tapahtuva 56-minuuttinen kauhuelokuva on tappavan tehokas, ja niin napakka, ettei sitä katsoessa ehdi juurikaan murehtia logiikkaa. (Spoileri: melkein missään ei ole mitään järkeä, mutta SÄIKYTTELYÄ RIITTÄÄ!)

Vuokraamoissa.

[youtube https://youtu.be/SNlKbqHqGcY]

20. Jason Woliner: Borat Subsequent Moviefilm

En tiedä, kaipasiko kukaan jatko-osaa Boratille (varsinkaan kaiken sen jälkeen, mitä Sacha Baron Cohen sen jälkeen teki), mutta sellaisen me saimme, ja sehän oli aika mahtava! Iso kiitos kuuluu Maria Bakalovalle, joka kannattelee elokuvaa, kun supertähdeksi noussut Cohen/Borat ei siihen enää pysty. Bakalova saattaa voittaa elokuvasta Oscarin, mikä olisi ehkä kaikkein eniten 2020-asia.

Amazon Primessa.

[youtube https://youtu.be/k1F0CgjMbQ0]

19. Amy Seimetz: She Dies Tomorrow

Näyttelijä Amy Seimetz ohjaa Hollywood-rooleista saamillaan palkkioilla pieniä, intiimejä ja synkkiä elokuvia. She Dies Tomorrow kertoo naisesta (Seimetzin edellisessä Sun Don’t Shinessa näytellyt Kate Lyn Sheil), joka on vakuuttunut kuolevansa huomenna. Tunne tarttuu läheisiin kuin kulkutauti. She Dies Tomorrow on piinaavan ajankohtainen kuvaus epidemiasta ja siitä, miten eri tavoilla ihminen voi lähestyvän kuolemansa käsitellä. Pikkubudjetilla kuvattu elokuva näyttää siltä kuin se olisi kuvattu lockdownin aikana. Paljon ollaan davidlynchiläisesti hiljaa autioissa asunnoissa, joissa on vähän outo tunnelma. Välillä valutaan abstraktien äänten ja kuvien maailmaan.

Vuokraamoissa.

[youtube https://youtu.be/vw-p3M_9SwE]

18. David Fincher: Mank

Elokuva ihmisille, jotka ovat erittäin kiinnostuneita elokuvista – ja ehkä vielä tarkemmin 1930–40-lukujen Hollywoodista, Citizen Kanesta ja Pauline Kaelin kiistellyistä näkemyksistä siitä, kenen ansiota elokuva oli. Moitteettomasti toteutetussa Mankissa on paljon täsmälliseltä tuntuvaa ajankuvaa, ainakin yksi hämmentävän irralliselta tuntuva sivujuoni (jonka relevanssin haluaisin ymmärtää) ja mahtava Amanda Seyfried. Saatan haluta katsoa tämän uudestaan piakkoin.

Netflixissä.

[youtube https://youtu.be/aSfX-nrg-lI]

17. George C. Wolfe: Ma Rainey’s Black Bottom

Ennen tätä vuotta en ehkä arvostanut Chadwick Bosemania riittävästi, mutta Ma Rainey’s Black Bottomin ja Da 5 Bloodsin myötä olen tajunnut, millaisen näyttelijäkyvyn maailma menetti (tuntuu, että Boseman oli juuri puhkeamassa kukkaan – tai toisaalta: olisiko makaaberia ajatella, että sairaus ja tieto omasta kuolemasta osaltaan sai hänet loistamaan?). August Wilsonin näytelmään perustuva yhden iltapäivän elokuva on juuri näyttelijöiden juhlaa. Boseman on loistava uraa yrittävänä nuorena trumpetistina, Viola Davis surmaa blueslaulaja Ma Raineyna. Sivuosissa nähdään Glynn Turmanin ja Colman Domingon kaltaisia loistonäyttelijöitä.

Netflixissä.

[youtube https://youtu.be/ord7gP151vk]

16. Bridget Savage Cole & Danielle Krudy: Blow the Man Down

Sisarukset kohtaavat äidin hautajaisissa lapsuuden pienessä kalastajakylässä Yhdysvaltain itärannikolla. Tapahtuu henkirikos, jota paikallinen puoliksi pätevä jeparikaksikko ratkoo samalla kun kylän salaisuudet valuvat hiljalleen esiin. Bridget Savage Colen ja Danielle Krudyn pitkä esikoiselokuva on näppärästi kirjoitettu ja vakaasti ohjattu, miellyttävästi kierteitä ottava rikostrilleri, jonka DNA:sta voi löytää niin Jane Campionia kuin Coenin veljeksiäkin. Onpa ihanaa, että tämä on vajaan puolentoista tunnin elokuva eikä kymmenosainen HBO-sarja! Näyttelijät ovat mahtavia, eritoten pitkän uran sivuosissa tehnyt Margo Martindale.

Amazon Primessa.

[youtube https://youtu.be/uWM1U_kd0rE]

15. Ulla Heikkilä: Eden

Mahtava elokuva konfirmaatiosta, teini-iästä, ryhmäelämästä ja uskonnosta. Eden myös näyttää, kuulostaa ja tuntuu ihmeelliseltä – musiikki, kuvaus, leikkaus ja niin edelleen. Näyttelijät on täydellisesti roolitettu, eritoten Linnea Skog mean girlinä ja Satu Tuuli Karhu teinarien sekä oman uskonsa kanssa kamppailevana fundispappina. Hurja pitkä debyytti Ulla Heikkilältä!

Vuokraamoissa.

[youtube https://youtu.be/I85TJQPsmBU]

14. Joe Talbot: The Last Black Man in San Francisco

Joe Talbotin esikoisohjaus on kaunis, omalla rytmillään etenevä kuvaus perheestä, historiasta ja tarinoista, joihin haluamme uskoa. Kaupungin, gentrifikaation ja modernin valkoisen kolonialismin kuvauksena se tuo mieleen Barry Jenkinsin Medicine for Melancholyn ja Carlos López Estradan Blindspottingin.

Viaplayssa ja vuokraamoissa.

[youtube https://youtu.be/C0FnJDhY9-0]

13. Éléonore Weber: There Will Be No More Night

Kauhuelokuva teknologiasta, joka on poistanut pimeyden, kuronut umpeen välimatkat ja tehnyt ihmisten tappamisesta peliä. Tunnin ja vartin mittainen dokumentti koostuu pelkästään konfliktialueiden mustavalkoisista kamerakuvista, mutta pitää otteessaan. Kuvissa tähtäillään ihmisiä taivaista käsin ja yritetään päätellä, ovatko nämä vastustajia vai sivullisia. Onko olalla roikkuva palkki konekivääri vai kamerajalusta? “Mitä enemmän pilotit näkevät, sitä enemmän he tekevät virheitä”, kertoja sanoo. Mutta mikä on virhe ja mikä ei, kun teoilla ei tunnu olevan seurauksia, ja kuolema redusoituu ruudulla hyppiviksi pikseleiksi?

Ei toistaiseksi saatavilla Suomessa.

[youtube https://youtu.be/a9s1HuaRALU]

12. Julia Hart: I’m Your Woman

Vuosia sitten jauhoin läheisilleni siitä, kuinka kiva olisi saada mafiosoelokuva, joka keskittyisi miesrikollisten sijaan heidän puolisoihinsa, jotka tupataan unohtamaan kotiin nalkuttamaan itkevä vauva sylissä. Komeasti kuvattu, lavastettu, puvustettu, ääniraidoitettu ja värimääritelty (eritoten Fargon 2. kausi tuli vahvasti mieleen) pakoelokuva I’m Your Woman on tavallaan juuri sitä. Erityismaininnat pääosien Rachel Brosnahanille ja Harry-vauvaa näytteleville Jameson ja Justin Charlesille.

Amazon Primessa.

[youtube https://youtu.be/fAveuCPBYSw]

11. Hamy Ramezan: Ensilumi

Esikoispitkäänsä vuosia valmistellut Hamy Ramezan kertoo pientä, intiimiä ja henkilökohtaista tarinaansa niin mestarillisesti, että tuntuu, kuin ohjaksissa olisi kaiken nähnyt konkari. Ensilumi on melkein troijan hevonen: se alkaa kuvauksena turvapaikkaa hakevasta perheestä, mutta kertoo oikeastaan jostain ihan muusta. Vuoden kotimainen elokuva ja osoitus poikkeuksellisesta elokuvantekijäkyvystä.

Elokuvateattereissa.

[youtube https://youtu.be/aB1pVhOA4o0]

10. Eliza Hittman: Never Rarely Sometimes Always

Hiljainen ja äärimmäisen turhauttava indie-elokuva aborttiin pyrkivästä tytöstä ja meitä auttamaan luoduista systeemeistä, jotka saattavat päästä käsiksi kokemiimme kamaluuksiin, mutta ovat lopulta täysin kyvyttömiä kantamaan meitä niiden yli.

Ei toistaiseksi saatavilla Suomessa.

[youtube https://youtu.be/hjw_QTKr2rc]

9. Kantemir Balagov: Beanpole

Eloisia värejä, emotionaalista kalseutta. Komea ja rankka venäläisdraama ihmisistä, eritoten naisista, sodassa ja sodan jälkeen. ”I am empty of meaning” on vuoden elokuvasitaatteja.

Mubissa.

[youtube https://youtu.be/73_7Y95snIs]

8. Garrett Bradley: Time

Dokumentti matriarkasta, jonka mies suorittaa vankilassa kohtuutonta tuomiota. Huimaavan hieno tutkielma ajasta, muistista, sinnikkyydestä ja epäreilusta, rakenteiltaan rasistisesta oikeusjärjestelmästä. Tapa, jolla Garrett Bradley kelaa, kerrostaa ja keskusteluttaa eri aikatasojaan, on korkeaa taidetta.

Amazon Primessa.

[youtube https://youtu.be/kq6Hh07oLvs]

7. Kirsten Johnson: Dick Johnson is Dead

Dokkarikuvaajana uran tehneen, dokumentaristiksi kasvaneen Kirsten Johnsonin toinen pitkä elokuva sai minut nauramaan, itkemään ja miettimään läheisiäni sekä sitä, miten heidän muistonsa ja muistot heistä voisi ja pitäisi tallentaa. Äärimmäisen suositeltava tunnetrippi, jonka kekseliäisyys muistuttaa Charlie Kaufmanin ja Michel Gondryn yhteistöistä.

Netflixissä.

[youtube https://youtu.be/wfTmT6C5DnM]

6. Pedro Costa: Vitalina Varela

Kuinka ihanaa olikaan pienessä kankkusessa upota Pedro Costan vaitonaisiin pikimustiin kuviin surusta, menetyksestä ja äärimmäisestä niukkuudesta. Vitalina Varela on vuoden kauneimpia elokuvia. Ohje: katso pimeässä, äänieristetyssä tilassa kunnon ruudulta.

Ei toistaiseksi saatavilla Suomessa.

[youtube https://youtu.be/-wsY9RsufuI]

5. Kelly Reichardt: First Cow

Yksi koronavuoden elokuvakohokohdista oli päästä näkemään lempiohjaajani Kelly Reichardtin uutuus isolta valkokankaalta. First Cow on kaunis ja herkkä kuvaus ystävyydestä, niin kuin Reichardtin elokuvat niin usein. Lisäksi se on elokuva leipomuksista (eritoten oily cakesista ja mustikka-clafoutis’sta), uudisasuttajista ja yhdestä kuuliaisesti maitoa tuottavasta lehmästä. First Cow on komeasti kuvattu ja siinä on ehkä Reichardtin uran sydäntäsärkevin loppu.

Ei toistaiseksi saatavilla Suomessa.

[youtube https://youtu.be/SRUWVT87mt8]

4. Charlie Kaufman: I’m Thinking of Ending Things

Rakastan Charlie Kaufmanin mieltä, koska se on niin ruma ja pinttymäinen, että siihen on helppo samastua. I’m Thinking of Ending Things tuntui alkuun jopa kepeältä projektilta: Iain Reidin romaani, johon se pohjaa, on mainio ohut kauhukirja, jossa on vähän eksistentialistisia pähkinöitä ja metka lopputwisti. Kaufman paljastaa onneksi twistin heti alussa ja nojaa ihan muuhun kuin juoneen. Mielen, persoonan ja roolien moninaisuuksia tutkaileva elokuva kasvaa varsinkin viimeisellä kolmanneksellaan suurteokseksi, jota on luontevaa verrata Kaufmanin aiempiin ohjaustöihin Synecdoche, New Yorkiin ja Anomalisaan. Haastatteluissa Kaufman on uumoillut, että tämä on hänen viimeinen elokuvansa. Toivottavasti ei. Vaan hyvä uutinen: Kaufmanilta ilmestyi tänä kesänä 700-sivuinen romaani Antkind, joka on ”sitä itseään” potenssiin Kaufman.

Netflixissä.

[youtube https://youtu.be/cDTg62vsV4U]

3. Ilja Hržanovski & Jekaterina Oertel: DAU. Natasha

15 vuotta sitten Ilja Hržanovski ja Jekaterina Oertel alkoivat kuvata elämäkertaelokuvaa venäläisestä fyysikosta. Projekti kaatui, mutta Euroopan suurimmassa elokuvalavasteessa alkoi taideprojekti, joka jatkuu yhä. Hankkeen ensimmäinen elokuvaosa DAU. Natasha on immersiivisintä mahdollista filmille taltioitua neuvostolarppia, jossa totalitaristisen järjestelmän ja yksityisen ihmisen julmuus ja väkivaltaisuus näytellään uusiksi ilman trikkejä ja temppuja. Lopputulos on yli kaksituntinen kauhuelokuva, joka onnistuu shokeeraamisen sijaan sanomaan jotain arvokasta ihmisyydestä. En malta odottaa projektin seuraavaa osaa. Toivon, että tekijöillä on kaikki oikeasti hyvin.

Ei toistaiseksi saatavilla Suomessa.

EDIT. Kollega vinkkasi, että DAUn nettisivuilta löytyy iso nippu projektin muita osia (Natasha sieltä on ainakin toistaiseksi poistunut.)

[youtube https://youtu.be/-IJEEBFljUI]

2. Frederick Wiseman: City Hall

Tv-sarja The Wirea katsoessa mietin usein sitä, miten nämä ihmiset jaksavat taistella tehdäkseen maailmasta parempaa, kun jokainen kohennus tuo mukanaan sarjan uusia ongelmia. Frederick Wisemanin seurantadokumentti City Hall kuvaa neljän ja puolen tunnin ajan Bostonin kaupungin eri toimijoita. Palaverien, powerpointien ja juhlapuheiden määrä on loputon, uusia hankkeita pannaan vireille ja edistystäkin saavutetaan – asuntoja ja työpaikkoja luodaan, vihreään tulevaisuuteen panostetaan, tasa-arvo-ongelmiin puututaan. Pormestari on valkoinen keski-ikäinen mies, mutta äärimmäisen woke. Silti joka kuudes bostonilainen on joutunut turvautumaan ruoka-apuun.

Ei toistaiseksi saatavilla Suomessa.

[youtube https://youtu.be/YTotdnzLqdo]

1. Benny & Josh Safdie: Uncut Gems

Elokuva, joka sai kalibroimaan omat stressitasoni uusiksi. Safdien veljesten ymmärrys kuvasta, äänestä ja liikkeestä on vertaansa vailla, ja he saavat Adam Sandlerista best of -tasoisen roolisuorituksen umpikujaan kahtasataa paahtavana jalokivikauppiaana, joka tykkää lyödä vetoa ja yrittää pitää huolta perheestään. Olisi ollut tosi kiva nähdä Uncut Gems valkokankaalta, mutta telkkaristakin se on pökerryttävä kokemus – eikä vähiten kiitos Oneohtrix Point Neverin musiikkien.

Netflixissä.

[youtube https://youtu.be/vTfJp2Ts9X8]