Kavioliitossa 30v
Kavioliitossa 30v

Milloin on aika hankkia oma hevonen?

me3
The happiest woman on earth.

Olin eilen Pullukan kanssa hetkosen tunnilla. En ollut ihan kokonaan tunnilla, vaan hengasin tuntilaisten seassa ja tein samoja harjoituksia. Se oli kivaa! Harjoituksessa pidennettiin ja lyhennettiin ravia ja tarkistettiin välillä avut pätkällä avoväistöä. Oikein nauratti miten ankea olen. Tai no en ankea, mutta hidas. Järki tajuaa hyvinkin nopeasti mitä pitää tehdä, mutta fysiikka tulee noin vartin perässä. Pullukka-polo on lisäksi sen verran jumissa jäisestä kelistä, että sen takapään verryttelyyn menee kolme varttia. Joka talvi sama juttu. Mutta pointtini: oli hauskaa!

Muistelin ensimmäisiä tunteja ensimmäisen IHAN OIKEAN oman hevoseni, eli Jaskan kanssa. Ostin sille uuden satulan, koska kaverit sanoivat, että niin kannattaa tehdä. Ostin sellaisen, joka oli satulakauppiaan mielestä hyvä. Tulos: En pystynyt istumaan suorassa, vaan satula kippasi minut etukenoon. Palasin satulakauppiaalle ihmettelemään, mutta hän oli sitä mieltä, että ihan ok:lta näyttää. Vaihdoin penkin kumminkin. Koin olevani radikaali.

Alku Jaska-hevosen kanssa oli haastavaa. Se oli villi ja muutenkin ihan pitkin kyliä. Pyysin paikallista ratsastuksenopettajaa pitämään meille tuntia. Muistan tunnista sen, että hän katseli pää kallellaan ja hoki ”enemmän eteen”. Yhteistyömme ei jatkunut. Hänkin oli varmaan hyvillään. Nyt kun muistelen meidän menoa, olisin aloittanut ratsukon korjaamisen ihan jostain muusta kuin ”enemmän eteen”. Siinä oli jo lähtökohtaisesti niin moni asia päin seiniä. No mutta, apu oli tulossa! Seuraava opettaja olikin jo vanha tuttu ja sai meidät ihanasti ruotuun, toki ajan kanssa. Kaikki muut hommat suoritettiin lopulta mitä hienoimmin, paitsi vaihdot. Niihin ei Jaskan mielestä ollut mitään syytä. Esteradallakin esim. ristilaukka korvasi monesti laukanvaihdon ihan hyvin. Kehittyminen siis oli mahdollista!

Oikein naurattaa ajatellam miten pihalla sitä oli. Jaskan kanssa opin jänne- ja selkävamman hoidon. Opin myös kenttäratsastusta ja pukkisarjoissa pysymistä. Opin myös, millaista paskaa on ajaa hevonen klinikalle ja jättää se sinne – lopullisesti. Ja että siitäkin noustaan.

Aloin muistella näitä juttuja, kun eräs tallikaverini heitti, että perusta Katja talli, toisin hevoseni sinne. Aloin nauraa aika kovaa. Naurun syy oli se, että en tunne tietäväni hevosista yhtään mitään, vaikka olen hösännut niiden parissa 40 vuotta. Joka siunaaman viikko opin jotain uutta. Ratsastuksesta ei tietysti voi puhuakaan – siinähän kukaan ei ole koskaan valmis. Varsinkaan minä.

Hevosen voi siis ihan hyvin ostaa, vaikka ei tiedä mistään mitään. On jopa parempi, jos ei tiedä kaikkea. Mitä enemmän juttelet Vanhan Liiton Konkareiden kanssa, sitä enemmän he kertovat mitä kaikkea kauheaa heille on tapahtunut ja mitä voi tapahtua. Ja se on totta. Mutta voi olla tapahtumattakin. Autoilu on silti riskaabelimpaa. Siinä voi lähte henki tosi helpostikin. Jos malttaa hevosenomistajana olla avoin uudelle ja valmis pyytämään apua, se menee ihan hyvin. Sekään vaan! Ei se satu!

Kommentit (6)

  1. Piia

    Ei se satu, jos ei tipu

  2. Laura

    Juuri tällä periaatteella ostin elämäni ensimmäisen hevosen 2 viikkoa sitten. Olen täysin aikuinen- yli 50 v-ja sekalaista haparoa kokemusta heposista. Onneksi tunnen monta jotka auliisti jakelevat hevostietouttaan. Mutta jos en sitä nyt ois ostanut niin milloin sitten. Seuraavassa elämässäkö?

  3. Sirpa

    Laura, ihan sama juttu

  4. ineel

    Niinpä olen +50 ja ostin ekan hevosrni 2 vuotta sitten! Elimme sitä ennen synnissä= 1/2 vuotta ylläpidossa!Tiesin silloin tasan tarkkaan miten etenen hänen kanssaan ja mihin keskitymme tulevaisuudessa!Tänään olen täysin hukassa mitä pitää tehdä tai miten ratsastaa sitä! Olen saannut niin paljon erisuuntaisia neuvoja, jalustimen pituudesta alkaen, etten enää tiedä mikä on oikein ja mikä on väärin hevoseni kanssa! Kaikki tarkoittavat kyllä hyvää ja uskovat omaan ajatukseensa täysillä@ MuttA ketä uskoisin? Mistä nämä näin viisaat ihmiset ovat tähän lajiin oikein löytyneet? Rakastan lajia ja haluaisin mennä eteenpäin , mutta minkä suunnan valitsen? Apua olen liian nuori omistamaan hevosen!

    • katjastahl

      haha, kokeile ja totea! jos alkaa jurppia, vaihdat. ei se sen kummempaa ole 😀

  5. Laura

    Se on sun heponen ja voit neuvoista valita juuri itsellesi sopivan toimintatavan tai luoda ihan oman tavan mennä eteen päin. Itse roikun yli puolen yön juutuubissa ja katselen kaikenlaisia heppavideoita.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *