Aivotärähdys

Tulihan se sieltä, aivotärähdys. Olen pudonnut sen reilun 40 vuoden aikana varmasti satoja kertoja, mutta kertaakaan ei ole sattunut mitään vakavampaa. Oli siis odotettavissa, että joskushan se tulee. Homma meni näin:

Oltiin maastossa samalla porukalla kuin viime viikolla. Hassu Tamma, hänen läheisensä, minä ja Hilppa. Aurinko paistoi ja homma eteni. Hilppa oli aavistuksen löysempi kuin viime viikolla, mutta ihan okei. Käyttäytyi erittäin hyvin, sivuloikat laukassa vähenevät koko ajan. Hilppa meni tapansa mukaan ykkösenä, se sopii meille. Sitten jostain tuntemattomasta syystä halusin kokeilla miten Hilppa laukkaa kakkosena, ja pistettiin Hassu Tamma vetämään joukkoa viimeiseen ylämäkilaukkaan. Siitä se sitten lähti, kuin kuppa Töölöstä, edessä oleva. Tokihan Hilppa perään. Aika vinha vauhti oli, eikä siinä mitään, mutta sitten Hassu Tamma kuuli EHKÄ jotain, ja pysähtyi. Siihen ei pikkuhevonen ollut varautunut ja jarrutti niin epämääräisesti, että rouva tippus. Tulin alas perseelleni, mutta pää retkahti. Kun nousin, olin kännissä kuin käki. Hoipertelin hevosen luo (oli saatu koppi) ja kiipesin takasin selkään saman tien. Sitten aloin katsella maisemia, että nyt en ole ihan varma mikä paikka tämä on. Vähän tuttua, mutta ei ihan. Ihan kuin olisin ollut unessa. Olin kuulemma horissut epämääräisiä myös.

Miks tää kuva näyttää siltä, että mua oltaisiin viemässä Mustaan Maijaan?

Tallille oli matkaa kymmenisen minuuttia, ja se meni asiallisesti. Tallin pihassa olin jo selvempi. Saatoin riisua itse hevosen, mutta menin sitten makoilemaan. Ambulanssi kutsuttiin. Siinä vaiheessa olin jo selvinnyt. Ottivat verenpaineen ja painelivat sieltä täältä. Ei satu. Sanoivat, että emme vie mukana, mutta kandee käydä varmuuden vuoks lääkärissä. Siispä auto jäi tallin pihaan ja tallikaveri vei PORSCHELLA Jorviin. Olen öky. Ensin tutki lääkäri. Hän katsoi koneelta nimeäni ja totesi: ”Herrajumala, Katja Ståhl, sähän annoit silloin Demissä neuvoja nuorille tytöille? Sä olit mun ja mun kavereiden idoli!” No hei vaan! Sitten pääsin melkein heti pääkuviin (TT-scan, you know, Greyn anatomian ystävät) ja keuhkokuviin. Minua kuljetettiin pyörätuolilla. Se oli outoa. Siitä tulee erittäin vaivainen olo. Kuskini oli Seija. Seija kysy oonko hevosnaisia. Olen kyllä.

Sitten alkoi loputon loikoilu. Haluttiin, että lojun paikallani kuusi tuntia, just in case. Otin pienet tirsat, mutta en hirveän syviä, koska naapurissa sattui ja tapahtui koko ajan. Oli kuulkaa kaikenlaista. Sitten ysin pintaan aloin ruinata, että saanko mennä katsomaan lätkää. Ankaran pohdinnan jälkeen sanoivat, että no mene. Siellä sitten vetkuttelin loppuajan, ja onneksi Suomi voitti.

Ratsastusta ei kielletty, diagnoosi oli EHKÄ lievä aivotärähdys. Ei pahoinvointia tms. Nyt, näin herättyäni, oloni on hieman krapulainen. Perseestä tulee vielä KIPEÄ. Ei ole vielä. Hengissä ollaan ja uuden kypärän hankintaa suunnitellaan! Tämä tais pelastaa minut tällä kertaa:

Tämä on Back on trackin EQ3, mutta tästä vielä turvallisempi on Lynx-malli.

Let’s be careful out there, eli ollaan varovaisia ulkona siellä!

Kommentit (2)
  1. Pitipä tulla kommentoimaan että mäkin sain juurikin samaisena päivänä aivotärähdyksen hevoshommissa, paitsi mulla pitää vielä nenää ja hampaita korjata kun satuin naamallani hevosen jalan ja kärpäsen väliin… Onnellisesti pääsit helpommalla 🙂 terkkuja hilpalle ja tsemppiä

    1. Etkä! Voihan penaali. Tsemppiä ja voimaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.