Ajoitus, timing!

Olen tässä miettinyt, miksi ratsastaminen on toisille niin vaikeaa. Esim. itselle. Joskus onnistuu kerta kaikkiaan ihanasti, toisinaan taas ei lainkaan ymmärrä missä mennään. Kysehän on lähes poikkeuksetta siitä, että yrität selittää hevoselle jotain, ja se ei ymmärrä. Hyvin tyypillinen informaatiotulva hevoselle kertyy, kun samaan aikaan annetaan oikein tosissaan sitä painoapua (killutaan toisella puolella), annetaan ohjalla merkkiä ja sitten vielä korostetaan kaikkea tätä antamalla napakka pohjeapuakin. Hyvässä lykyssä puristetaan vielä yläpohkeella oikein tukevasti, ettei tiputa. Tällaisiin vaikeuksiin joutuu ihminen, jolla ei ole omaa käsitystä tilanteen vaatimista toimenpiteistä ja hän tekee, niin kuin opettaja käskee. Esim. minä. Pyrin usein niin reippaaseen suoritukseen, että opettaja varmasti näkee, että teen juuri niin kuin hän sanoo. On tärkeää, ettei opettaja luule, että niskoittelen. MITÄ IHMETTÄ. Vieläkö Katjassa, 50v., asuu pieni koululainen, joka haluaa tehdä opettajan onnelliseksi? Kyllä!

Apua.

Tämä hysteerinen palvelualttius johtaa suoraan siihen, että mailaa ns. puristetaan ja tunne katoaa. Luotetaan opettajan aivoihin enemmän kuin omiin. Liekö parempi keino olisi ihan todella keskittyä kuuntelemaan MITÄ se hevonen tajuaa ja MITEN, ja muokata omia apuja sen mukaan. Jos muutosta ei tapahdu, ei pidä jatkaa samaa rataa, eikö? Jo pelkästää oman istunnan korjaaminen kesken laukkaympyrän voi olla radikaalin hyvä veto. Kas, hevonenhan rentoutuu, kun rentoudun itse, JOPAS JOTAKIN. Miten voisin olla useammin rento? No vaikka KOKEILEMALLA MITEN USEIN MUISTAN MUISTUTTAA ITSEÄNI ASIASTA.

Ja silti.

Toisinaan sitä lähtee aivan innoissaan tunnille vain havaitakseen, että yks kaks hevosen kieleksi on muuttunut mandariinikiina, etkä itse tajunnut ottaa sitä yläasteella edes kolmoskieleksi. ”Yhteyttä valitsemaanne hevoseen ei juuri nyt saatu.” Kumpikaan ei ymmärrä toistaan. Silloin on kaiketi hyväksyttävä huonon päivän merkit ja uskottava, että ei tämä TÄNÄÄN miksikään muutu. Ei ainakaan tappelemalla. Kunhan vaan selviän tästä läpi, ja ajan kotiin niin, etten kiihdytä kallioleikkaukseen, vaikka mieli tekee.

Niin että. Jotta tulet hyväksi ratsastajaksi, sinun (=minun) on tajuttava yksi asia: MILLOIN ANNETAAN MIKÄKIN APU. Se on kaiken avain. Oikea aika, oikea kohta. Ja, tadaa! Kaikki onnistuu! Harmi vaan, että tätä kehitystä ei perkule vieköön voi kiihdyttää yhtään. Joten jatkakaamme harjoituksia.

Kommentit (1)
  1. Mutta ratsastuksen ihanuus ja kurjuus on juuri siinä, ettei koskaan ole valmis. Olisi muistettava nauttia niistä pienistä onnistumisista ja vielä kertoa se kehumalla hevoselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.