Eikä ostella niitä hevosia sieltä netistä!

Ite tein ja säästin!

Taas on lajimme parissa menty askel lähemmäs ruohonjuuritason eläinsuojelua. Facebookin Myydään hevosia -ryhmät on kielletty. Perusteluina kerrottiin, että näin epämääräinen kaupanteko vähenee. Jassoo. No ihanaa, jos näin on, mutta miten musta tuntuu, että hevosia on myyty epämääräisesti suunnilleen niin kauan kun niitä on ollut käsillä. Tuskin Facebook sitä millään lailla muuttaa. (Nykyään siis ei saa käyttää sanaa MYYTÄVÄNÄ eikä hevosen hintaa saa sanoa.)

Minulla on monta kaveria, jotka ovat ostaneet hevosen netistä näkemättä sitä koskaan livenä. Onhan se riski, mutta mikä ei ole? On minulla myös monta kaveria, jotka ovat ostaneet hevosen tutkittuaan sen perusteellisesti ja kokeiltuaan lukuisia kertoja. Molemmissa ryhmissä on löydettävissä hutihankintoja. Mikähän hutihankintaan on syy? Olisikohan se inhimillisesti se, että yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle? Kenties. Viallisia löytyy myös tarkistetuista.

Itse olen ostanut hevosen kahdesti. Ensimmäisellä kerralla tein päätöksen oltuani hevosen selässä viisi minuuttia. Olisin varmaankin pitänyt päätöksen, vaikka ostotarkastus olisi näyttänyt mitä. Toisella kerralla ostin hevosen, VAIKKA olin ratsastanut sillä. Se oli kauhea ratsastaa. Joku siinä kuitenkin kiehtoi. Molempien kohdalla olen miettinyt jossain vaiheessa, että onko tässä mitään tolkkua. Se kuuluu lajin luonteeseen. Pullukan kohdalla se todellinen tolkku aukesi, kun tytär alkoi kilpailla sillä. Tajusin saman tien, miksi olin hevosen ostanut. Sehän se!

Tämän tästä löydän itselleni kivan hevosen netistä. Milloin se on mistäkin, enkä niin välitä lukeeko ilmoituksessa MYYDÄÄN. Eri juttu on sitten olenko ostamassa hevosta. Tai onko minulla rahaa ylipäätään yhtään mihinkään. Pointtini on se, että eiköhän se ihmisen silmä katsele hevosia aina sillä silmällä, riippumatta siitä mitä sen yläpuolella lukee. Ihan perus Kumman kaa -peliähän se on! Ottaisitko, jos saisit? Vai tämän? Vai tämän? Ja jos jostain siunaantuisi jokunen raha (Siilinjärvelle siunaantui), niin ei kun kaupoille. Mekaaninen hevosmyyntikielto ei siis meikän mielestä auta yhtään mitään. Kenestäkään ei tule enemmän tai vähemmän luotettavaa vain siksi, että Facebook rakensi säännön.

Itsehän olen ratkaissut asian kasvattamalla omat hevoseni itse. Halpaa ja helppoa! Ja ennen kaikkea luotettavaa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.