Kavioliitossa 30v
Kavioliitossa 30v

Hilpan vanhempainilta

Ope ja oppilas.

ÄLKÄÄ INHIMILLISTÄKÖ NIITÄ HEVOSIA! Kuulen vanhan hevosjäärän huudon, kun naputtelen otsikon vanhempainillasta. Rinnastus nyt vaan sattuu naurattamaan. Kaikille ei ole suotu sitä, että asiat naurattaisivat.

Tilanne oli tämä: sovittiin Ratsuttajan kanssa, että nyt lähtee. Yhtenä iltana viime viikolla sovittiin tällit viimeisen tunnin jälkeen maneesiin. Ratsuttaja halusi ensin juoksuttaa Hilperoa itse, jotta saa käsityksen miten se suhtautuu komentoihin. Minä hosuin maneesin laidalla, niin kuin vanhemmat tekevät. Selittelin asioita parhain päin. ”Se on niin viisas ja kiltti, jne. blaa blaa.” Kylläpä siinä sitten nauru maittoi, kun Ratsuttaja komensi Hilppaa eteen, ja neiti Näpsä ampaisi karmeaan pukkilaukkaan. ”Ei se ikinä minun kanssa” jne. Salaa olin iloinen, että siitä löytyy potkua! Ja vaikka se on niin paksu, niin ketterä kumminkin!

Siinä vielä sivistyneenä, kohta jo nurkan takana tupakkaa polttamassa.

Hölkällä otettiin siis nuorikosta löysiä pois, ja niitä löysiä oli yllättävän paljon. Miten ihanaa katsella omaa varsaa työn touhussa! Hölkän jälkeen puuskuteltiin hetken aikaa kävellen ja sitten Ratsuttaja ponnisti selkään. Suhtauduin tilanteeseen luottavaisin ilmein, sillä olinhan organisoinut saman tilanteen aiemminkin, mutta kun on kyseessä ELÄIN, you’ll never know. Sinne se kuitenkin heilahti, selkään. Hilppaa ei liiemmin kiinnostanut, taaskaan. Itse pitelin narun päästä kiinni, ikään kuin se olisi auttanut jotain, mutta hyvinhän se pikkutyttö tepsutti. Ilahduttavaa oli se, että pieni Hilppa hakeutui heti kuolaintuntumalle, mikä onkin toisaalta ollut odotettavissa, sillä syötimme Pullukalle gramaaninsiemeniä raskausaikana. NO EI OIKEASTI SYÖTETTY, mutta vitsailtiin, että olispa kiva, jos tämä seuraava hevonen hakeutuisi ITSE kuolaimelle, eikä aktiivisesti sieltä pois. Ei ollut tirauttaminen kaukana kun huomasin, että sinne se hakee! Sanoinhan, että se on viisas ja hieno!

Virallinen valvoja Aulis Gerlander valvoo.

Viime Hevosurheilussa puhuttiin laajasti kasvattamisesta (sehän olen minä). Ilmeisesti kasvattajat olivat kerääntyneet johonkin pohtimaan miten erottaa hyvän ja huonon hevosen, ja miten Suomesta tulee mahtava kasvatusmaa. Hyvää joulua vaan kaikille sinne! Arvelen, että Suomesta voisi kummuta jotain hyvää, jos ihmiset lakkaisivat vähättelemästä toistensa tekemisiä ja alkaisivat kannustaa, riippumatta siitä kasvatetaanko tässä maailman huippuja vai ihan tavallisia hevosia. Väitän, että tavallisen hevosen kansantaloudellinen merkitys on niin suuri, että sen ansiosta joku jossain innostuu kasvattamaan/rahottamaan/ostamaan huippuhevosia, joilla sitten voitetaan kaikki. Ja vaikka ei voitettaisikaan, niin what the hell, ehkä tuonnempana? Ehkä täältä perähikiältä kuuluukin lähteä isoon maailmaan pärjäämään? Ehkä tänne ei kuulukaan jäädä, jos mielii huipulle?

Loppukaneetti: olen ollut tämän syksyn tosi poikki. Olen miettinyt mitkä asiat siihen vaikuttavat, ja toki liiallinen työmäärä joo, mutta isoimpana erona esim. viime syksyyn näen sen, että olen ollut vähemmän tallilla. Se vaikuttaa omaan jaksamiseeni perverssillä tavalla kovastikin. Mitä enemmän olen tallilla, sitä paremmin voin. Viime syksynä se tarkoitti 6-7 päivää viikossa. Nyt se on ollut noin 4 pvää/vko. Aion korjata tilanteen mahdollisimman pian.

Vanhempainillassa sovittiin, että Hilppa jatkaa opintojaan kolmasti viikossa kuukauden ajan. Sen jälkeen hän saa mietintäkuukauden, sitten jatketaan taas. Jeeeeee! Olen kasvattajaaaaaa!!!

Namunen pallerolle!

Kommentit (2)

  1. Kinkku

    Kyllä heppailu on työkykyä (ja mielenterveyttä, ja kuntoa, jajajaja) ylläpitävä harrastus! Itselläni on terve selkä *kopkopkop* mutta huomaan muutamankin päivän ratsastamattomuuden jälkeen että selän lihakset kipeytyy.

    • katjastahl

      Niinhän se on!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *