Hilppa on viisas ja minä olen rohkea!

Parasta meininkiä evö! Pienen hevosen suuri laihis. Kolme kakkaa ja kaksi pitkää pierua = 5 kiloa.

Voi veljet, taas riittää kerrottavaa!

Keskiviikon jälkeen tapahtunutta: Neiti Hilmaster opetteli olemaan kävelykoneessa! Torstaina päätettiin hoitaa homma kuntoon ratsastuksen jälkeen. Ope pyöritti omilla käsillään vehjettä ja minä olin ensin Hilpan kanssa kaksin lokerossa. Sitten jätin pienen hevosen yksin lokeroon ja siirryin valvomaan seuraavaan lokeroon. Tärkeintä oli kuulemma, että Hilppa tajuaa kääntyä kun laite vaihtaa suuntaa. Tajusihan se, neuvokas mimmi! Tänään sitten tuikkasin emännän laitteeseen uudestaan. Tällä kertaa laitoin sähköt päälle ja annoin mennä. Tein sen virheen, että vilkutin ovella. Se pysähtyi siihen toljottamaan, ja ekat kaksi kierrosta maiskuttelin, että mene nyt. Sitten menin piiloon, mutta hän vaan pysähtyi toljottamaan. Silloin tuli pyllyyn säkäri. Hän hypähti hieman, mutta uskoi heti. Loppukävely meni täydellisesti. Olen ylpeä.

Siellä se kyntää, ihan kuin aikuiset!

Ja voi kuulkaa, viimein tänään pääsin neidin kanssa pellolle! Aikuiset hevoset ovat siellä laukanneet jo viikon, ja me ollaan myöhästytty joka kerta näistä villeistä retkistä. Tällä kertaa ope ja yksi kilparatsukko lähtivät näyttämään miten homma hoidetaan.

Ensin käveltiin ympäri pellon. Hilppa oli jo siitä ihan piipussa, jopa niin, että alkoi jäkittää pellon alkupäässä ja halusi kotiin. Jopa käynti oli vaikea saada esiin. Hän pomppi paikallaan ja oli suuttunut. Läski paloi, ja se harmitti Hilppaa. Kun sitten sain vehkeiltyä pikkuratsuni raviin, hän pääsi ihan kivasti vauhtiin. Sitten otettiin mallia isosta hepasta ja mentiin sen perässä hieman laukkaa. Ihan mahtavaa! Kun sitten hokattiin koko juju, mentiin itsenäisesti laukkaa molempiin suuntiin. Että olin kuulkaa ylpeä! Palan painikkeeksi pikku hevoseni nykäisi yhtäkkiä ohjia ja vetäisi polvilleen. Kerkesin tempaista jalustimet pois jaloista ja huutaa aika kovaa PERKELE, kun olin ihan varma, että nyt se piehtaroi. No lienee karkea kielenkäyttöni oli liikaa, koska pikkuheppa pomppasikin takaisin ylös. Ei sitten! Sitten se ravisti niin kovaa, että olin taas suistua.

Miten hienoa, tiedättekö! Minä elän, hevonen elää, kaikki elävät! Ja me ollaan taas kokemusta rikkaampia. Pohdittiin sitä, että saakohan Hilppaa enää edes pellolle menevälle tielle, kun maitohapot saattavat jumittaa pikku hevosen aika kunnolla. Jää nähtäväksi.

Onnistumisterveisin,

Katja ja Hilburger Kloster Barock Dunkel eli Hilppa

Ai saakeli, vihdoin asian ytimessä!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.