Hyvää naistenpäivää, Hilppa ja Pullukka, ja miksei muutkin!

Näillä mennään nyt. ”Pidä naistenpäiväs!” -Hilppa

Voi kuulkaa käydä niinkin, että osuu hevosensa kanssa lumiseen maastoon niin, että taivaalta tulee ihan raikasta vettä. Näin kävi tänään. Oltiin lähdössä Masan ja assistenttinsa kanssa yhdessä, kunnes katolta alkoi kuulua epäilyttävää rapinaa. Sadehan se! Mutta sehän ei suomalaisnaista pidättele, joten OIKEIN HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ VAAN!

Hilppa oli taas mennessä kuin ihmisen mieli, mutta takaisin tullessa esitti mojovia pukkeja ja heitteli päätään. Mikä lie harrastus? Satulan virkaa toimitti kaverin penkki, joka on ainoa, joka sopii edes melkein. Eilen Lohjalta hakemani penkki on liian kapea. KAIKKI satulat ovat liian kapeita. Alkaa huumori tyrehtyä. Tuleeko Hilpasta ravuri?

Eilen Hilppa-parka joutui kohtaamaan paskan realismin. Samalla, kun hänen tarhakaverinsa heilutteli iloisesti riimusta irtirevittyä verkkoa, minä asensin pienelle hevoselle kuonokopan. Ei auta muu! Se on jollain keinolla rajoitettava ahtamista. Kaksi päivää on Hilppa nyt harjoitellut heinän syömistä kuonokopan reiästä, enkä usko, että se on enää edes vaikeaa. HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ VAAN, HILPPA! Mikäli paksuudessasi ei näy todellisia muutoksia, unohdan kaikki vehkeet ja annan sinun syödä itsesi tärviölle.

Paksuista puheen ollen: Pullukalta terveisiä! Hän on jo melko muhkea, h-hetki häämöttää jo kahden kuukauden päässä. Rivakka urheilu tuntuu kuulemma jo vaivalloiselta, hän ähkii. Vointi on hyvä ja ruokaa riittää, kerrotaan lähipiiristä. Kuvien myötä iski kyllä kammottava ikävä! Pullukka on niin ihana NAINEN. Ehkä jossain vaiheessa minulla on vielä varaa asuttaa koko hevosperhettä samassa osoitteessa.

Terveiset Lappeen Rannasta! Voin hyvin!

Sitten suutariuutisia: vein 80-luvulta kotoisin olevat Jacsonin hapsuchapsit suutariin! Kohta niissä on uudet vetoketjut ja reiät on tilkitty umpeen. Sen jälkeen en ota niitä enää pois kuin yöksi, jos silloinkaan. Ne ovat maailman parhaat esineet. Millä ratsastettiin ennenkun keksittiin Jacsonin chapsit? Nyt, kun Hilpallakaan ei ole satulaa, on EHKÄ varaa olla chapseitta pari päivää. Toki soitan suutariin jo maanantaina, että MONELTA SAA HAKEA?

Huomisen ohjelma on vielä vähän avoin, mutta sunnuntaina Make ohjasajaa taas pulleaa tyttöä. Jee! Kiva päästä katselemaan, kun pikkuheppa lentää! Raporttia luvassa.

Iloiset emännät iltalenkillä.

 

 

 

Kommentit (2)
  1. Hei, jäin pohtimaan onko Hilppa vapaalla heinällä vai mistä tarve rajoittaa syömistä kuonokopalla tulee?

    1. kyllä juu, meidän tallilla on vapaa heinä. melko monella on paalin päällä verkko, mutta Hilpan jengissä on varsoja ja kantava tamma, joten ahneutensa koituu vielä tuhoksi. kenteis jossain vaiheessa Hilppa saa vaihtaa jengiä. myös auttanee, kun saadaan sopiva satula ja päästään liikkumaan enemmän!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.