Itseironiaa ja yhteinen vihollinen

Herrat Backlund ja Linna. Kuva: SRL/Heidi Lammi

Se on vaan kuulkaa niin, että kahta asiaa on hirveän hienoa katsella. Toinen on äärimmäinen taito, toinen on äärimmäinen itseironia. Toiseksi mainittu menee piloille, jos siinä rypee.

Erinomaisen yhdistelmän näistä kahdesta hommasta näin, kun Nations Cupin lauantai-illassa, kouluratsastuksen jälkeen, esteratsastajat Ossi Backlund ja Antti Linna kiipesivät kouluhevosten selkään ja tekivät pienet ohjelmat kaksintaisteluhengessä. Miehet eivät onnistuneet jokaisessa pyrkimyksessään, mutta eivät suuttuneet/lannistuneet/morkanneet hevosia, vaan käänsivät homman tarpeen tullen showksi. Ja voi pojat me naurettiin! Ei missään nimessä naurettu sille, ettei kaikki mennyt niin kuin ruotsinkielisellä saarella, vaan sille, miten hilpeästi he itse hoitivat tilanteen. Ikään kuin totista esittäen. Uskon, että tämän nähneenä rakastan kouluratsastusta noin 150% enemmän kuin ennen. Siksi, että se on piru vie kovan työn tulos mitä GP-radoilla nähdään ja siksi, että rakastan ihmisiä, jotka pistävät itsensä tiskiin. Upeeta, miehet! (Tämä rata kuten kaikki muutkin nähtävillä ruutu.fi:ssä!)

John Antell – Iscara del Maset, kuva: SRL/Heidi Lammi

Tällä saralla onkin internetitse seuranamme seikkaillut jo pidemmän aikaa maailman hauskin ratsastava mies, Brett Kidding aka Tristan Tucker. Olen vinkunut jo vuosia, että voitteko joku tuoda tämän neron maahamme, mutta ei. Syyksi kerrotaan se, että kouluratsastajat loukkaantuvat. Mistä? Siitä, että joku on hassu? En usko. Uskon, että ne loukkaantuvat, jotka ovat loukkaantuvaa sorttia. Mikään ei yhdistä ihmisiä niin paljon, kuin nauraminen. Jaa mutta anteeksi, yhteinen vihollinen yhdistää vielä enemmän. Palataan siihen myöhemmin.

Tämä Tristan T. sattuu olemaan myös melko taitava ongelmahevosten kanssa työskentelijä. Hassuttelu hänen mittakaavassaan ei onnistu, jollei ole kovaa osaamista pohjalla. Se löytyy. Pitääkö tämäkin nyt itse hoitaa? (SE OLI VITSI)

Nations Cupissa yhteinen vihollinen oli sade, tai tarkemmin sanottuna myrsky. Tapahtuma sai osakseen kaksi napakkaa hyökkäystä taivaalta, toisen lauantaina ja toisen sunnuntaina. Viimeisestä emme selvinneet voittajina, mutta Nations Cupin ensimmäinen osio saatiin hypättyä loppuun asti. Siihen se sitten päätettiin lopettaa. Oli elämäni ensimmäinen kerta kun olen kokenut pelonsekaisia tunteita VIP-teltassa ukkosen ja salamoiden möykätessä ulkopuolella. Toisaalta, me kaikki teltassa olijat olimme yhtäkkiä yhtä suurta perhettä. Yhtään vihaista naamaa en nähnyt, pelkkää toiveikasta kurkistelua. Kaikki tajusivat, että kaikki mitä on tehty, on tehty hyvin, ja nyt ei voida kuin odottaa.

Tapahtuma oli uskomattoman hieno ja saakelinmoinen rypistys. Ihmettelen suuresti, jollei nähdä samaa uudestaan ensi vuonna.

T. Kakkoslavan juontaja

Ville Kulkkaan hevonen hassuttelee, oikealla SE LAPSISOTILAS (joka on kuulemma oikeasti aikuinen ammattiratsastaja) Kuva: Tuija-Annika Järvinen
Kommentit (2)
  1. Se on myös kuules niin, että blogiasi on niin tavattoman kiva lukea! Rakastan sun huumoria ja ulosantia, oli se sitten Selviytyjien väittelyissä, TV:n tietokilpailuissa tai tässä Blogitekstissä. Oot saanu musta uuden fanin!

    1. Kiitos kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.