Kun Katja ja Hilppa esteen ylittivät

Kiitos kuvasta, Petra Hackman!

Niin. Olin aina ajatellut, että kun omasta hevosesta varsa syntyy, sen kouluttaa ammattilainen. Niin monta pieleen mennyttä tarinaa olen kuullut, että se oli selvä peli. Ohjasajon puitteissa näin tehtiinkin: sen hoiti Make ja hyvin hoitikin. Miten siinä sitten kävi kuitenkin niin hassusti, että Lapsi oli ensimmäinen, joka kapusi Hilpuran selkään. Meikä ihan ammatti-ihmisenä siinä rinnalla vahti. (Radioalan ammattilaisena, toim. huom.)

Sitten tuli Varsinaisen Selkäännousun vaihe. Sen suorittu lähes-ammattilainen, joka jonkin ajan kuluttua loukkaantui, joten kas, ratsu jäi käsiini. Että ei kun kahvasta kiinni ja menoon mukaan. Enkä voi sanoa, etteikö olisi ollut kiinnostava reissu!

Muistan vieläkin ensimmäisen laukan, pari-kolme kuukautta sitten. Se oli kaameaa, ensin mentiin kiitoravia puoli kierrosta. Kammottava hiki tuli, kun yritti pysyä keskellä hevosta. Odottelin malttamattomasti, että Ratsuttaja pääsee takaisin ruoriin. Jatkoin kuitenkin, koska ei ollut vaihtoehtoa. Kiinnostuinkin hommasta – ei se ollutkaan joka kerta yhtä vaikeaa. Välillä rodeo oli päivän teema, välillä se oli asiallinen pohkeenväistö. Yhtä kaikki, olin aina äimänä, että ai tämmöstä!

Koko ajan mietin, että esteille mieleni yhä halajaa, vaikka vanha olenkin. Ajattelin, että kunhan Ratsuttaja ensin tutustuttaa hänet esteiden maailmaan, niin ehkä minä sitten joskus.

Sitten tuli se keskiviikkoaamu, kun Ope sanoi, että nyt menette ensimmäisen ristikkonne. Mitä siihen voi sano muuta kuin AHAA.

JA SE PÄIVÄ OLI TÄNÄÄN! Minä hyppäsin itse kasvattamallani hevosella ESTEEN!

Huppati!

Ensin mentiin ravissa neljää puomia yli. Olihan me Hilpan kanssa puomeja menty, mutta että NOIN MONTA. Hienosti pieni hevonen alkukolinan jälkeen suoritti. Sitten siirryttiin laukkaamaan kolmea puomia. Pieni epävarmuus hevosella pyllyssä, mutta kannustuksella yli. Seuraavaksi mentiin ravissa puomi-ristikko-puomi. Hoitui. Sitten sama laukassa – ja kas, se olikin liian ihmeellistä. Stoppi tuli ristikon eteen. Korkeus oli toki niin matala, että komensin yli, ja hän meni. Seuraavalla kerralla HYPPÄSI HIENOSTI! VOITTEKO YMMÄRTÄÄ MITEN ONNELLINEN OLEN?

Haneen!

Ymmärrän, että tässä voi vielä tulla sen seitsemän sataa kommervenkkiä eteen, mutta MINÄ AVASIN PELIN, JUMANKEKKA!

En olisi ikinä uskonut. Tarinan opetus on tämä: IHAN KAIKKI on mahdollista.

Kiinnostaako muuten Horse and rider in motion -tapahtuma? Jos kiinnostaa, tägää Kavioliiton Facebook-sivulle kenen kanssa istuisit tapahtumassa KAIKKI KOLME PÄIVÄÄ! (Tai kuka istuisi sinun kanssasi?) Kaksi onnellista pääsee tapahtumaan kaverinsa kanssa koko viikonlopuksi! Ilmottelen heti huomenillalla ketkä onnelliset on valittu!

Kommentit (3)
  1. Tarja toikka
    24.4.2019, 22:37

    Ystäväni kanssa menisin joka yhtä höyrähtänyt kopuihin kuin minäkin.

  2. Mia Laurinkoski
    25.4.2019, 07:18

    Sinttu pääsisi vuorostaan mun kanssa 😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.