Miksi Apassionata on niin suosittu?

Mitäs me viihdebisnesläiset.
Mitäs me viihdebisnesläiset.

Eikö olekin niin, että este- ja koulukisoissa on molemmissa maksimaalisesti liian vähän katsojia? Ainakin koulukisoissa se on jumalan tosi. Uskon sen johtuvan siitä, että kukaan karvahattu ei varsinaisesti tajua miten vaikeaa on saada hevonen kulkemaan niin kuin kouluradalla kuuluu kulkea. Karvahattu ymmärtää niukin naukin laukan ja ravin eron. Lähinnä ihmetellään miksi housujen pitää olla niin kireät ja takkikin on vähän hassu. Puhumattakaan silinteristä, jos sellainen vielä jollain on. Sääntöjä on vaikea selittää ummikolle, jolloin seuraaminen on ihan mahdotonta. Kiinnostuneita on siis vain harrastajat itse.

Esteratsastuksella on hieman edemmän mahdollisuuksia, sillä jokainen pystyy ymmärtämään putoaako puomi vai ei. Vielä tarvitaan hulvattomia spokespersoneita kertomaan tarinoiden avulla miten raivokas laji on kyseessä. Mielestäni se on täysin mahdollista, mutta silloin on antauduttava koko maailmalle ja unohdettava haudanvakavuus. Ja sehän näitä lajeja monesti piinaa. Tänne ole nauramaan tultu, prkl.

Samaan aikaan toisaalla Apassionata kiertää Eurooppaa ja kerää valtavia yleisömääriä. Hevoset ovat osa showta, jossa on juoni. Kukaan ei jaa pisteitä tai pokaaleja, mutta silti show halutaan nähdä. Ryppyotsaisimmat harrastajat näkevät vain hassua temppuilua, mutta tosiasiassa vaaditaan äärimmilleen koulutettuja hevosia ja ihmisiä, jotta moinen hassuttelu näyttää hyvältä. Eräältä arvostetulta koulutuomarilta kysyttiin, että voisiko koulukisoissa mennä esim. kuolaimettomilla. Tuomari vastasi että joo, toki, mutta sittenhän se ei ole ratsastusta, vaan se on temppuilua. Häh? Mitä on kouluratsastus, ellei temppuilua? Kertokaa pöljälle. Kommentti on jäänyt vaivaamaan. En kannata enkä vastusta, mutta miten ihmeessä ne kaksi asiaa voi erottaa?

Apassionatan kehitti yksi ukko Saksassa, jolle PAIKALLINEN LIITTO ehdotti, että keksipä jotain, joka saa yleisön liikkeelle. Haluan nähdä sen päivän, kun Suomen Ratsastajainliitto ottaa moisen askeleen. Hippoksesta lukemalla valkenee ainoastaan se, että turvallisuudesta ollaan huolissaan (hyvä) ja että saataispa kilpailutoimet ajantasalle (sekin on hyvä). Okei. Eli eipä juuri mitään minulle. Apassionata sentään yrittää.

Perus tuntsari.
Perus tuntsari.

Olen menossa ensi viikon lauantaiaamuna tutustumaan Apassionatan tekijöihin ja heppoihin. Kerron sitten kuka rääkkäsi ja ketä, koska sehän on tietysti oletusarvo. Aion ottaa myös salakuvia. Seuraavaksi teen saman tempun joihinkin koulukisoihin. Palaan siis asiaan!

Pikkutytöt ovat jo rivissä edessäni – haluavat Apassionatan hepoilta nimmarit. Lupasin toimittaa.

 

Kommentit (7)
  1. Jokaiselle tallinpitäjälle pitäisi sponsoroida ennaltaehkäisevänä mielenterveystyönä jokavuotinen lippu Apassionataan. Kesken rankimman talvipakkasten ja vuodenajan, puhtaiden, hyvinvoivien, ja kauniistiratsastettujen näkeminen antaa toivoa että kevät tulee sittenkin taas seuraavaksi ja omat jakkihärätkin alkavat joskus muistuttaa jotain vastaavaa.

    Suomen Ratsastajainliitto on armotta jäänyt arvojen ja asenteiden, sekä ehdottomasti markkinointiajattelun kanssa kultaiselle 80-luvulle. Se on valitettava tosiasia, josta olisi hyvä kehittää enemmänkin kehityskeskustelua. Sille vaan ei oikein ole mitään hyvää olemassaolevaa mediaakaan. Missä on ratsastajainliiton oma keskustelupalsta?

    Laadukasta kehityskeskustelua, tosiaan sen sijaan, kuka puristeli kannuksella ja ketä ja missä näytöksessä.

  2. Me oltiin Ranskassa katsomassa kouluratsastuksen mm-finaalia. Ja joo, mä nukahdan sinne katsomoon… 😀 Ei helvata, alkoi ihan puuduttaa, jännitys puuttui ja kaukaa katsottuna ne kaikki meni about samalla tavalla. Aika vaikea on maallikon, vaikkakin 30v ratsastanut olen, nähdä eroa huipuissa.

    1. NukahdIn iillä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.