Kavioliitossa 30v
Kavioliitossa 30v

Miksi kilparatsastajien hevoset osaavat käyttäytyä

Olen ärjy tätihevonen. Ehkä.
Olen ärjy tätihevonen. Ehkä.

Siivoskelin tuossa yhtenä kauniina viikonloppuna ison määrän karsinoita. Oliskohan silloin ollut imakka pakkanen, koska porukkaa oli sisällä aika paljon. Onneks minulla oli assistentti. Australiapaimenkoira tuijotti koko ajan talikon välittömässä läheisyydessä. Välillä hän aterioi jokusen kakkapalleron ja sitten jatkoi taas tuijottamista. Joidenkin hevosten kohdalla koira oli ratkaiseva tekijä. En jaksanut siirrellä hevosia, joten siivosin bokseja hevosten seistessä niissä. Koira otti aina hepan hallintaansa ja alkoi seurustella sen kanssa. Lähes kaikki hevoset lumoutuivat koirasta aivan tyystin, eikä välittäneet minusta lain. Yksi jopa sanoi luottamuksellisesti minulle, että hän haluaa koiran. Kyseessä oli kilpahevonen. Lupasin välittää tiedon eteenpäin.

meme3

Kaiken kaikkiaan olin nähnyt kyseisiä hevosia monesti maneesissa ja osa niistä oli melko virmoja. Boksissa jokainen niistä käyttäytyi esimerkillisesti. Samaa en sen sijaan voi sanoa kaikista muista. Oli myös ihan tavallisten ihmisten tavallisia hevosia, joilla ei ollut mitään käytöstapoja. Se pisti minut miettimään. Ymmärrettäänkö me tädit mitä se hevonen vaatii ja milloin se on tyyni ja vastaanottavainen? (calm and submissive, niin kuin Cesar Milan asian ilmaisee) Ja ennen kaikkea millä konsteilla siihen pisteeseen päästään.

Hevosten hakkaamisesta kuulee aina meheviä juoruja. Näitäkin, meidän tallilla asuvia kiiltäviä ja lungeja kilpahevosia on kuulemma hakattu päivät pääksytysten. Vaikea uskoa, niin kiinnostuneina ne nuuhkivat minua ja ennen kaikkea koiraa. Eivät säpsyile mistään ja katselevat maailmaa hörökorvin. Sen sijaan jokunen tavallisen ihmisen tavallinen heppa jyrää taluttaessa, irvistelee tai on muuten vain ihme häslääjä. Ja niitä ei ole hakattu, se on selvä.

Jotenkin en jaksa uskoa, että hakkaamalla tulee hyviä hevosia, mutta aivan saletisti hyviä ja kunnolla käyttäytyviä hevosia ei tule hyssyttelemällä ja juttelemallakaan. Se on nyt nähty, ja olenpa itsekin tehnyt ns. tätivirheitä. Olen toivottavasti myös oppinut niistä. Olen myös elänytajan, jolloin hevoset hakattiin ns. ”ruotuun.”

Monet kerrat olen vuosien saatossa taivastellut kun jostain syrjäisestä maasta on tuotu uusi hevonen talliin. Heppa on ollut hieman villi ja häslännyt ympäriinsä. Olemme muiden asiantuntijoiden (13-15v) kanssa todenneet, että niin on hakattu, selvästikin. Olemme sitten pyrkineet rakastamaan hevosta ehjäksi. Ihan putkeen ei ole aina mennyt. Myös oma koirani antaa viitteitä siitä, että häntä on hakattu ja lujaa. Hän värähtää aina, kun kosketan. Hän ei pidä kontaktista juurikaan ja pelkää isoja liikkeitä ja ääniä. Valtaa tämä pikku värjöttelijä käytti nuorna naisna kakkaamalla öisin keittön lattialle. Siinä ei paljon huudot auttaneet, siksipä en huutanut. Ammattilaisen avulla sain vinkkeja miten hallitaan alfanaarasta, joka meinaa pyörtyä omaan herkkyyteensä.

Monestiko olette nähneet kilparatsastuksen piirissä äärettömästi sekoilevia hevosia? Ettepä juurikaan, koska niitä ei ole. Kilpahevoset ovat tyytyväisiä, koska ne tietävät missä niiden paikka on. Tätihevosilla ei aina ole ihan tarkkaa kuvaa asiasta.

Olen jo aloittanut ryhtiliikkeen. Se alkaa pienistä asioista: harjatessa seistään paikalla, boksista ei edes yritetä astua ulos, selkään noustessa ollaan paikalla. Olen matkalla. Olkaa tekin.

Muutin mieleni: olenkin hyvin käyttäytyvä kilpahevonen.
Muutin mieleni: olenkin hyvin käyttäytyvä kilpahevonen.

Kommentit (19)

  1. Anna

    Olen poniäiti ja meidän poni on äärimmäisen nöyrä. Käyttäytyy aina asiallisesti tilanteessa kuin tilanteessa, emmekä ole ikinä käyttäneet pienintäkään väkivaltaa. Kunnioitius on molemminpuolista.

    • katjastahl

      se on hyvä!

  2. Ponityttö -67

    Äh. Ei tässä kukaan ole väkivallan perään huudellutkaan. Vaan rajojen. Kuten Suffe sanoi, olitpa sitten täti, teini tai kilparatsastaja, laita hevosellesi rajat ja pidä niistä johdonmukaisesti kiinni. Ja minä sanon lisäksi: josset osaa itse, pyydä apua ja omaksu opit. Jos hevosesi on jo valmiiksi toisen kouluttama, niin sinunhan tarvitsee vain ylläpitää hyvä tilanne.

    Esimerkki rajojen asettamisesta: kun talutan hevosta, sen pitää kulkea mun tahtiini. Kun pysähdyn, hevosen pitää pysähtyä saman tien ilman että mun tarttee vetää riimunnarusta tai tehdä mitään muutakaan. Tämän hevoselta vaatii myös mm. jenkkiläinen ”hevoskuiskaaja” Brannaman. Eli ei ole vain meidän 70-luvulla kapiaisilta oppinsa saaneiden kovistätien nillitystä.

    Jos heppa ei pysähdy kun mä pysähdyn, nykäisen kerran terävästi riimunnarusta ja hihkaisen Hei, seis! 95% hevosista pysähtyy tässä kohtaa. Kehun hevosta pysähtymisestä ja ollaan pieni hetki paikallaan. Sitten käsken hevosen uudestaan liikkeelle ja kymmenen metrin päästä kokeilen uudestaan pysähtyykö hevonen samalla kun minä pysähdyn. Yleensä pysähtyy viimeistään kolmannella kertaa. Kehun kovasti ja rapsutan. Jos tiedän/huomaan hevosen jyräksi, laitan narun turvan ympärille. Jos hevonen ei lainkaan reagoi pysähtymispyyntöihini, heilautan riimunnarun päätä kohti sen ryntäitä ja astun sen eteen että sen on pakko pysähtyä.

    Mun mielestä mikään ylläkuvatusta ei ole väkivaltaa.

  3. Työn tulos

    Näin muutamia hevosia kasvattaneena, kilpahevosia omistaneena (vähän joka suuntauksen) ja myös niitä tavallisia ”tätiratsuja”, sanoisin että kyllä se tulee sieltä käsittelystä ja rajojen laittamisesta varsana. Nämä ”tätiratsut” monesti viettävät kolme ensimmäistä vuottaan takkuisina pihatossa ja ne saattavat nähdä ihmisen muutaman kerran päivässä mutta muuten ne vaan oleilevat. Kun on aika alkaa hommiin, niiden kanssa tehdään pakollinen pikakoulutus ja sitten ne lähtevät kiertämään maailmaa erilaisten ihmisten käsiin.

    Tai mistäs minä tiedän. Tiedän vain sen että ne kilpurit ja omat kasvatit ovat edelleenkin niitä joilla on selkeät rajat ja ne toimivat. Ne muualta tulleet harrastehepat ovat sitten olleet jotain ihan muuta ja niiden koulutustyö huomattavasti pidempää kuin esim varsan.

  4. PP

    Tässä täytyy kyllä vielä eritellä ne ”kuumat ja herkät” ”kilpahevoset”. Klinikalla aikanaan työskennelleenä olen täysin samaa mieltä siitä, että oikeat kilpahevoset tosiaan osaavat käyttäytyä äärimmäisen mallikkaasti, tätien hevosissa löytyy kumpaakin ääripäätä. Pahimpia, eniten vaaratilanteita aiheuttavat, on kuitenkin ”kilpahevoset”: suuri, energinen täysiverinen joka ei saa riittävästi liikuntaa ja jota ei käsitellä tarpeeksi (ja jolla muuten lähes poikkeuksetta on vetopaniikki-niminen sairaus). Nämä on niitä, mitä omistajat ylpeänä kehuu niin kuumiksi ja herkiksi, mutta jotka todellisuudessa on vaan pirun vaarallisia poistuessaan tilanteesta kuin tilanteesta salamannopeudella jos jostain sattuu kuulumaan pieni ylimääräinen rasahdus. Aamen.

  5. Marjo

    Hauska postaus, mutta hieman särähti korvaan tämä yleistys 😉 Liittyisikö kilpahevosten käytös myös siihen, että ne ovat tottuneet reissaamaan, nähneet maailmaa, niillä on paljon tekemistä ja virikkeitä verrattuna ns. puskapolleihin, jotka pääasiassa kulkevat tallin ja tarhan väliä?

    Pakko myös todeta, että itselläni on 3-vuotias täysin tätiomistajan käsittelemä ja kouluttama kylmäverinen ori. Oria ei ole löyty, sille ei ole huudettu, sitä ei ole nyitty narulla turvan päältä, ei ole tönitty, hakattu, kiskottu, läimitty, revitty tai tehty mitään muutakaan ”rankaisuksi” luettavaa sen koko elämän aikana. Sen sijaan sille on syötetty kasapäin herkkuja, naksuteltu, käytetty kevyttä painetta, käsitelty aina tavallisella riimulla, treenattu sidepulleilla ja nykyisin myös ajettu reellä ilman kuolaimia. Ja se toimii kevyillä avuilla kuin ihmisen mieli. On kiltti ja herkkä käsitellä, myös ekaluokkalainen tyttö pärjää hyvin orin kanssa (toki vain turvallisessa paikassa ja aikuisen ollessa vieressä). En todellakaan tiedä, miksi olisin koskaan lyönyt hevosta, kun ei siihen ole mitään tarvetta?? (okei, olen kerran hermostuksissani läimäissyt pyllylle, kun hevonen ei nostanut jalkaansa vaan riuhtoi sen aina pois, kunnes tajusin että jalassa on haava, ja siihen sattuu, idiootti idiootti minä!!)

    • Iippa

      En haluaisi olla pahanilmanlintu, mutta se on VASTA kolmevuotias ori. *tähän se tyhmästi hymyilevä Whatsapin hymiö* On hyvin mahdollista, että se on kiltti tallukka lopun ikäänsä, mutta mitä luultavimmin se tänä keväänä tai viimeistään ensi kevänää herää siihen, että maailmassa on naisia! (Uulalaa!) Olkaa siis hereillä! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *