Kavioliitossa 30v
Kavioliitossa 30v

Mitä sellaiset ihmiset tekee, joilla ei ole hevosia?

Miks en ole tässä?
Miks en ole tässä?

Arvasin, että tästä tulee ihan kauheeta. Laitoin Pullukan laitsalle maanantaina ja nyt olen jo ihan burn-outissa, kun ei ole mitään tekemistä. Olen ajanut koirat äärirajoille (Cheekin äänellä lausuttu) ja sohvassani on kuoppa, koska olen maannut siihen sellaisen. Koti on myös siivottu (se pelästyi imurin ääntä) ja pyykkiä pesty aivan ns. homona. Olen yrittänyt katsoa telkkaa, mutta mitä ihmettä, sieltähän tulee todella huonoa ohjelmaa! No sitten keksin, että pesen satulan, suitset ja saappaat siinä huonoja ohjelmia katsellessa. Toimii. Satulahuovat ja kaikki on pesty myös. Enää kolme viikkoa. Voiko talon pestä ulkopuolelta? Seuraavaksi pesen auton. Bikineissä.

Pesty.
Pesty.

On ollut ns. aikaa miettiä omaa elämäänsä. Voipi olla, että ilman hevosia olisin aika ihmisraunio. Muistan menneeni teininä tallille pakoon, kun kotona oli täysi sota. Tallilla pikku luimistelutkaan ei haitanneet. Aina oli mukamas jotain tärkeää hommaa, harjat saatoi putsata tai pestä ruokakupit. Pelkkä hevosten läsnäolo tuntui parhaalta.

Harmittaa pirusti, ettei tullut lähdettyä tallille nuorena aikuisena. Olisi saattanut mennä vähemmän aikaa/rahaa baariessa. Toisaalta, nyt sinne ei enää mene penaakaan. Olisin myös melko varmasti voinut paremmin. Olin niin tuuliajolla kuin ihminen voi olla, hevoset olisivat maadoittaneet. Noh, turha menneitä on murehtia. Hyvä tuli näilläkin spekseillä!

Kun hankin Jaska-hevosen, minulla oli kaksi pientä apinaa (lasta) ja koira. Lieneekö eron merkit jo ilmoilla kun piti ostaa hevonen. Piti päästä johonkin pakoon, johonkin olemaan oma itsensä. Huono omatunto kolkutti aina kun oli tallilla/töissä/kotona. Aina se oli joltain pois. Mutta kyllä tekevä keinot keksii. Onneksi en luopunut hevosesta. Olisin kireä akka nyt, vaikkakin rikkaampi. Enkä ole ollenkaan varma onko huono idea näyttää lapselle, että harrastus on tosi rakas. Etenkin kun siihen liittyy eläin, josta täytyy pitää huolta. Jaajo Linnonmaa sen niin nasevasti lohkaisi, että ”Jos ihmisen kaikki rahat eivät mene harrastukseen, hänellä on väärä harrastus.” That’s what I call elämänlaatu.

Perjantaina suunnittelin ihan tosissani, että menen ulos. Siis sinne ulos, missä on muita ihmisiä. Sitten eksyin koirien kanssa lähes kolmeksi tunniksi Keskuspuistoon ja oltiin kotiin löydettyämme niin nääntyneitä, että haaveeksi jäi. Oikein nauratti ajatella itseäni jossain kesäleningissä, ripsivärit naamalla, terassilla kihertämässä jonkun ohikulkevan Reijon sutkauksille. Pitääkö sinne mennä jos ei tahdo? Mitä muita vaihtoehtoja on? Lojua kotona? Olenko ns. TALLISYRJÄYTYNYT?

Tänään vien lapsen tallille RATSASTAMAAN. Seuraan vierestä kateellisena. Minähän se halusin lomaa hevosista ja laitoin ne laitsalle! Tässä sitä nyt ollaan. Aion lapsen ratsastaessa tehdä jotain, mitä en ikinä mukamas ehdi. Jotain yleishyödyllistä. Autan kaikki joka asiassa, vaivaksi asti. Miten minusta tuli tällainen? Ennen olin aivan luontevasti Provinssirockissa kyseenalaisessa kunnossa koko viikonlopun ja nauroin koko matkan kotiin. Nyt en siis millään jaksa, mutta tallille jaksan mennä joka päivä pahastumaan siitä, kuinka huono ratsastaja olen. Tai kuinka tamma se Pullukka onkaan. Ja silti – se on parasta.

Siellä se vaan viilettää ja minä en.
Siellä se vaan viilettää ja minä en.

Voidaanko perustaa tukiryhmä ihmisille, joilla ei ole mitään tekemistä, kun eivät ole tallilla? Nimihän sillä jo onkin: TALLISYRJÄYTYNEET.

Kommentit (15)

  1. Myytippa

    Meillä on kaksi hevosta ollut neljä vuotta. Tämän ajan olohuoneen kalusteet olisi voinut Muumien tavoin verhoilla lakanoilla. Meidän nahkasohvakin on ihan riekaleina nimen omaan käytön puutteen vuoksi, ei liiallisen käytön vuoksi. No nyt sit olen viisi kuukautta levitellyt sohvan päälle huopaa, jotta en humpsahda täytteiden joukkoon. Vaihtelun vuoksi telksun katselu on ollut kyllä aika mukavaa. Argg, vielä pitäisi yrittää tästä ainakin kolme kuukautta pystyä nauttimaan (ehkä koko vuosi)..
    Mursin säären joulukuussa tippuesani ratsastustunnilla hevosen selästä. Ei sit ollutkaan mikään pieni ja helppo murtuma..
    Olotila on todistanut sen, etten voi suositella kenellekkään hevosen omistamista, mutta itselleni se on kuitenkin se mun juttu.. <3 Ai, et mä kaipaan kaikkea touhuamista mikä liittyy hevosiimme. Myönnän; onhan mun ollut ihan pakko kyynärsauvojen kanssa kultamussukoita käydä edes vähän harjailemassa, suoristamassa jouhia ja kadottamassa ötökän puremia.., mut sssss ei saa hiiskua tästä lääkärille.

  2. Kiiki

    liityn oitis tallisyrjäytyneiden tukiryhmään!! Pidetäänkö perustamiskokous vaikka Finnderbyssä?

  3. Jenni Virtanen

    Pahinta hevosettomuudessa on kun kaveripiiri jää tallille missä ei itse jaksa olla kun ei ole sitä omaa ja muut kaverit on jääneet koska ennen en ehtinyt hevosellisena pitää näitä ihmissuhteita yllä.
    Lainahevoset ei korvaa sitä tyhjyyttä, vaikka säännöllisesti niidenkin kanssa tulee touhuttua.

  4. Sanna Kavén-Alanko

    Voin niin samaistua tuohon kaikkeen! Jouduin lokakuussa laittamaan rakkaan hevoseni tuonpuoleiseen ja sen jälkeinen aika oli kaikin puolin yhtä tuskaa. Yritin oikeasti miettiä, mitä ”normaalit” ihmiset tekevät vapaa-ajallaan, mutta en vaan keksinyt. Kestin 41 päivää (joina kyllä löysin itseni tallilta luvattoman monta kertaa) ja sitten ostin taas hevosen.

  5. Milla Virtanen

    Ihanaa, mä en olekaan ainoa ja tälle tilalle on siis nimikin….! Tallisyrjäytyneet-tukiryhmää odotellessa..

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *