Miten me jaksamme?

Kuvan kaksikko liittyy tapaukseen. Kuva: Nea Levonius

Kunto. Sitä haetaan nyt sekä Hilpalta että multa. Molemmilla on siinä hommassa toivomisen varaa. Nyt sen hankkiminen on käynyt ikäväksi. Perustelen lausuntoni:

  • Illalla (iltapäivällä) on pimeää. On erittäin inhottavaa lähteä pimeään ja kylmään lenkille. Vain reippaimmat menevät, ja minä en ole yksi heistä. Sekin on inhottavaa.
  • Koska palautumiseni kestää nykyään vuosia, en uskalla enää mennä Murharyhmäänkään jumppaamaan. Se on aina iltaisin, enkä sen päätteeksi saa nukuttua, koska olen ihan virittynyt. Plääh.
  • Salilla käyminen on perseestä. Siellä on tylsää ja raskasta, tasan nolla onnistumisentunnetta.
  • Maastolaukkakelit ovat ohi. Maa on kova. Plääh. Ja muutenkin, tasan vartti valoisaa yrittää yhtään mihinkään.
  • Joku tähän vielä varmaan keksitään

Siinäs näette, ei ole helppoa! Lienee viisainta nyt keskittyä pikkujuttuihin, koska maneesissa laukkaaminen aamusta iltaan ei myöskään houkuta.

Mietin myös jaksamisasiota. Kun on tottunut aina jaksamaan kaiken, niin on melko vaikea huomata missä rajan kuuluisi mennä. Tässä yhtenä päivänä menin aamulla tekemään Musti ja Mirri -podcastin, sitten perään radiota 4 tuntia suoraa lähetystä yksin ja illaksi iltatallia tekemään. Kun saavuin kotiin, oltuani tien päällä 12 tuntia, ihmettelin miten nyt on ihminen näin piipussa. Mitenköhän? Jännä juttu. Kotona katselin läppäriltä sarjoja. Se oli oikeutettua. (Oikeasti olisi pitänyt lukea loppuun kirja, jonka tiimoilta oli tulossa vieras seuraavana päivänä radioon.)

Ihminenhän on itse vastuussa omasta jaksamisestaan. On ikävää kuunnella ihmisiä, jotka valittavat nääntyvänsä työtaakan alle ja kokevat, että mitään ei ole tehtävissä. No, kuolo hoitaa, jollei itse hoida.

Mikko Leppilampi kertoili teeveessä ja lehdissä, että hänen pitää tienata 16 000/kk, jotta saa elämäntyylinsä ylläpidettyä. Missähän kolossa Mikko ehtii nauttia elämäntyylistään? Vai onko Mikon yhden keikan hinta 16 000? Onhan se toisaalta tuttua paskaa. Hevosihmisenä on pakko meittiä koko ajan mistä saa rahat siihen ja tähän. Jotain ylimääräistä on oltava koko ajan viritteillä, jotta saa ylimääräiset (satula?) kulut peitottua. Toinen vaihtoehto toki on, että omaa kuukausittain valtavan liksan, mutta siihen kuuluu lähes poikkeuksetta myös karmean pitkät päivät, joka ei taas hevosihmiselle käy. Pitää olla aikaa harrastaa!

Johtajatason herrat käyvät yhdessä golfaamassa ja neuvottelevat siinä kupeessa pisnestä. Mikä estää meitä hoitamasta pisnestä hevoshommien ohessa? Siinä vaikka varusteita putsaillessa tai kakkoja korjaillessa? Ratsastessa ei tietenkään, se on turvallisuusriski. Siis pisnekselle.

Arvatkaa mitä tein eilen? Kävin Hipposportissa varaamassa itselleni elämäni ensimmäisen PITKÄN TALVIRATSASTUSTAKIN, because I’m worth it! Kokeilin sitä, ja meinasin saman tien kellahtaa lattialle ja jäädä sen syleilyyn makamaan, sikiöasennossa. Olisikohan se ollut hyvää mainosta takille? Nyt oikein odotan kunnon pakkasia, että pääsen nauramaan pakkasukolle päin näköä. Tässä malli, kuvia ylläni sitten kun saan brodeeratun version!

Ai, ja enkö muka urheile: aloitin lauantaina Power Pilateksessa! Kauniaisten Studio Yin mahdollistaa tämän. Onpa kuulkaa hyvä! Kohta pilkottaa amerikkalainen piilolihas.

Kommentit (2)
  1. Niinhän se on että kun itsekin käy +40 tuntia viikossa töissä, 7 kertaa viikossa tallilla ja vielä ruoanlaitot, siivoukset ja muut elukat ja huushollaukset päälle ja miettii että miten sitä on koko ajan vähän väsynyt?! Että on tää Suomen pimeys kyllä raskasta… Vai oiskohan sitä kuitenkin haalinut itselleen vähän liikaa jotain, kai sitä helpommallakin pääsisi jos raaskisi.

    1. Se on melko totta, mutta toisaalta kun mietit mistä saat energiaa kaikkeen tuohon, niin eikö vaan ole hepat, perhana vieköön?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.