Kavioliitossa 30v
Kavioliitossa 30v

Mutta kun minä haluan vain hömpsötellä!

Tämä on kivintä.
Tämä on kivintä.

Selailin pikkuisen omia kirjoitelmiani ja petyin hieman. Olen kirjoitellut aika asenteellisesti siitä, kuinka pitää tehdä sitä ja pitää tehdä tätä ja aseta itsellesi tavoite sun muuta roskaa. Luettuani ne tajusin, miten tavattomasti tieto lisää tuskaa. Melko varmasti vammojakin. Mitä enemmän tietää mistä voi kiikastaa, sitä enemmän kiikastaa ja sitä vähemään uskaltaa harrastaa. Suokaa ateeksi, toivottavasti olette säästynet pahemmilta onnettomuuksilta.

Niinpä tartuin ystäväni toiveeseen, että voitko Katja kirjoittaa aiheesta ”Mikä ihmisiä voi vaivata”. Voin.

Uskon vakaasti, että seura tekee kaltaisekseen. Mitä enemmän hengaat ammattilaisten tai kilpailuhenkisten ratsastajien kanssa, sitä enemmän löydät vikoja omista toimintatavoistasi. Mitä enemmän höntsäät lupsakoiden maastoilijoiden kanssa, sitä lupsakampi maastoilija olet. Itse sijoitun tietysti sinne kriisiytyneeseen välimaastoon, joka haluaa yhtenä päivänä ilmoittautua olympialaisiin ja seuraavana laittaa tammansa taas paksuksi.

Kertokaa minulle nyt viisaat, että jos haluan vain maastoilla ja ihailla maisemia, tuleeko hevosestani selätön kompura, joka kuolee ennen aikojaan? Vai löytyykö moiselle elämäntyylille puolustajia myös ammattilaisista? Voiko hevonen pysyä hyvänä, vaikkei sitä läpiratsasteta tasaisin väliajoin?

Olen kutakuinkin syntymästäni lähtien halunnut entää pellolla omalla hefoisellani niin, että koirat kiitävät rinnalla. Olen toteuttanut sen unelman. MIKÄÄN ei ole hienompaa, kuin jengi johon kuuluu hevonen, jonka korvat ovat erityisen pystyssä ja koirat, jotka kekkaloivat ympärillä. Voi melkein kuulla kun ne nauravat kaikki ääneen. Vihdoinkin se lehmä tajusi tuoda meidät tänne. Kerrankin olen kiitelty henkilö. Vielä astetta hienommaksi meininki menee, jos on mahdollista röhnöttää hevosen selässä ilman satulaa ja kopukan päässä ovat kuolaimettomat suitzet. Silloin ei edes pyllyn alle kiehnäytyvä lumi ota päähän. Jotenkin kaikilla on hyvä meno. Jos harrastaa pelkkää hyvää menoa, niin miten meidän käy? Tullaanko liian onnellisiksi? Salama iskee?

Olen nähnyt myös hevosen, joka nauttii työnteosta. En nyt muista milloin, mutta nähty on. Erityisen onnellinen se oli silloin, kun hommat lopetettiin, vapaassa käynnissä. En ole varma johtuiko se siitä, että vihdoin tämä rimpuilu loppui vai siitä, että liikunnan aiheuttama endorfiini valtasi kerralla koko kropan. En missään nimessä ylenkatso liikunnallista kunnianhimoa, yritän vain saada hyväksyntää omalle laiskuudelleni.

Eikö aikojen alussa kentällä ratsastaminen tähdännyt juuri siihen, että osataan sitten hallita heppaa kentän ulkopuolella aka maastossa? Mitäs sitten, kun se on hallussa? Olenko valmis? Nyt nimittäin olen. On luottamus, hallinta ja hieno fiilinki. Vain asiallisen pyöreä muto puuttuu. Mistä niitä saa?

jengi1

Kommentit (12)

  1. johanna

    Minä olen nähnyt työtään rakastavan hevosen, viimeksi tänään. Korvat tötteröllä joka askel. Vaan on ravihevonen. Ja tekeepä paljon raskaampaa treeniä kuin moni ratsuista koskaan…
    Kyllä sen ratsunkin treenaamisen voi tehdä nautittavaksi sille hevoselle. Löysää sitä nutturaa ja nauttii itse siellä selässä joka askeleesta ja muistaa antaa vaihtelua sen hevosen treenikn. Kouluhevosen lukot avataan hyppäämällä ja estehevonen päästetään välillä maastoesteradalle..tai uimaan.. mutta pidetään se tavoite omassa mielessä niin ei harhauduta haihattelemaan. Voihan ratsastajan tavoite omalla hevosellaan olla vaikka että pystyy ratsastamaan laukanvaihtoja tai hyppäämään 90cm jumppasarjaa, kyllä noitakin tavotteita varten tarvitsee harjotella…sitten kun ne savuttaa, keksii uuden tavoitteen. Eikä tarvitse ajatella kilpailevansa. Piffiä voi harjotella ilman kilpailullisiakin tavotteita (harva hevonen edes piffaa sillä tasolla että voisi esittää sitä koskaan valkoisten aitojen sisäpuolella, mutta mitä siitä?) !
    Ter. Asettanut juuri tänään uuden tavoitteen shetlanninponinsa treenaamiseen 😉

  2. tätihevoshullu

    Katja, sinulla kun on kirjoittajan lahja, kirjoittaisitko joskus hevosten äänellään viestinnästä? Varsan hirnahduksista, aikuisen hevosen erisävyisistä hörinöistä ja hirnumisista /hirnumattomuudesta. Puhinoista ja pärskimisistä olen blogeista kyllä lukenut mutta vähemmän orien, tammojen ja ruunien (persoonallisista) hirnumisista.

    • katjastahl

      pitääpä selvittää ensin! en nimittäin tiedä asiasta mitään.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *