Neiti Potkamo näkee punaisen pressun

Peruutuksen makua ilmassa.

Hilppa-elämä etenee! Viime viikolla harrastimme yhdessä neljänä päivänä. Se onkin maksimimäärä jolle neljävuotiaan voi altistaa, mutta koska kaunis pieni tyllerö on hieman muhkea, otamme ns. kaiken irti jumppapäivistä.

On hirveän kivaa, että Hilpalla on ollut niin turvallinen lapsuus, että hän on pyörinyt samoissa jengeissä koko elämänsä. Heti muutettuaan Hästbackaan, neiti Potkamo (silloin vielä os. Kuikelo) muutti samaan jengiin Calle, Urpån ja Novan kanssa. Hilppa oli ainoa tyttö, mutta se ei ainakaan haitannut menoa. Hilpalle ei alettu ryppyillä. Nyt pojat ovat myös aloittaneet ratsun uransa, ja on kerta kaikkisen kiva seurata alaluokkalaisten kehitystä. Yhdellä sujuu yksi homma, toisella toinen. Kaksi porukasta menestyivät tosi hienosti Kyvyt esiin -karkeloissa, mutta niihin meidän Hilppa oli liian ujo. Vastaavasti toinen hyppysankareista järkyttyi männä viikolla pelkästä puomista niin, että vapautti ratsastajansa kyydistä. Hilppa taas ei ole puomeista moinaankaan. Niin kuin ei juuri mistää muustakaan. Tosin yhtenä päivänä maneesiin oli tuotu kaiketi sateensuojaan lavallinen ikkunoita, jotka oli peitetty PUNAISELLA PRESSULLA. No voi siunaa ja varjele, mitä ihmettä! Pieni hevonen kun näki möhkäleen, heitti pikku etukäpälät leveästi tanaan ja sieraimet ammolleen. MIKÄ TUO ON? Ja niin kuin uljaimmat joogit, Hilppakin keskittyi hengittämään TOSI KOVAA, ja ihan puhtaan hengityksen voimalla uskallettiin jo ihan kohta mennä nuuhkimaan läheltä. Ja sitten, niin kuin KUNNON HEVOSTEN KUULUUKIN, unohdettiin koko paska. Nähty!

Hilppa osaa nykyään seistä paikallaan, kun nousen selkään. Samaa ei voi sanoa kaikista aikuisista hevosista. Hilppa osaa myös seistä paikallaan, kun selvitän liinan solmuja juoksutuksen jälkeen. Se on muuten hiton kiva taito, ja opetettu hevoselle hyvin pienellä vaivalla. Suosittelen!

Toistaiseksi me ollaan nyt juostu pellolla ja könytty metsässä. On myös ravailtu ja laukkailtu kentällä. Ulkoa saatu into liikkua eteenpäin on kyllä näkyvissä maneesissa. Ihan mahtavaa! Laukka nousee jo oikein kivasti ja vauhtiakin piisaa. En kyllä voisi olla onnellisempi pienestä hevosestani.

Pieniä vaivoja tuskin voi kokonaan välttää. Huomasin, että ristiselän lihakset ovat aika tiukkana. Onneksi Hilppa vielä tykkää kovasti hieronnasta. Odotellaan myös, että saataisiin satulamaakari tsekkaamaan penkin fyllingit. Vielä en ala satulaa tuolle potkamolle sen kummemmin sovittelemaan. Kunhan ei liiemmin ahdista!

Reenit jatkuu taas huomenna, säästä riippuu mitä aletaan. Eläköön talvi!

Hilppa ja poikakaveri Calle 1-veenä!
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.